Avajaispuhe, Luomu-seminaari, Tampere, 31.3.2001
LUOMUINVESTOINTITUILLA SOSIAALINEN TILAUS
Arvoisat kuulijani,
"Ei hullumpaa, sanoi britti t-luupihvistä!"
Maapallon luonnon tutkiminen on paljastanut, että suurten ilmastomuutosten ja luonnonmullistusten aikana evoluution nopeus on kiihtynyt, rauhallisempina aikoina taas verkkaistunut. Tämä näyttää olevan yleistettävissä myös ihmisen käyttäytymismalleihin. Tarvitaan BSE-kriisin kaltainen tilanne, jotta vallitseva kulttuuri edes puheissa kyseenalaistuisi. Silloinkin puheet tulevat lähinnä poliitikkojen suista, kun taas tässä nimenomaisessa tapauksessa tuottajien puheet ja reaktiot ovat pikemminkin niiden vastakohta. Jälkimmäisten enemmistö taistelee muita herkemmin opitun puolesta, vaikka sen pohja näyttäisi ainakin jossain määrin pettäneen.
Ravinto ja suoja ovat ekologisia perustekijöitä niin luonnon eläimille kuin ihmisillekin. Tämän mukaisesti kuluttajana ihminen arvottaa ravinnon riittävyyden ja turvallisuuden varsin korkealle omassa arvomaailmassaan, sinänsä täysin välttämätön ruoka voi olla hänelle jopa todellinen ongelma, kuten anorexiat osoittavat. Tuottajana ihmisellä taas on päällimmäisenä mielessä se, mitä jää maatilan tilinpäätöksessä viivan alle. Alkutuotanto ei ole kuitenkaan vain tuottajien asia. Elintarvikkeet ovat aina olleet strateginen luonnonvara, niiden tuottaminen, jalostaminen ja kauppa biologisen tietämyksen rinnalla merkittävä osa kauppa- ja muuta politiikkaa. Jos ei muuta, niin alkutuotannon perusedellytyksiä on säädelty ohjailemalla makeaa kasteluvettä omille maille tai valtion tukirahoja kulloisiinkin suosikkituotteisiin.
Vaikka maapallo tunnetaan vilja-aitoistaan, joista kuhunkin on valikoitunut yksi tai muutama hyötykasvi pitämään huolen toistuvasta korkeasta satotasosta, viime aikoina on kiinnitetty kasvavien ympäristöongelmien vuoksi yhä enemmän huomiota tapaan, jolla alkutuotanto toteutetaan. Luonnonmukaisuudesta on tullut yhä selvemmin periaatteellinen vaihtoehto kemikaaleihin tukeutuvalle tuotantotavalle. Tämä näkyi havainnollisesti saksalaispoliitikkojen reaktioissa, kun oli käynyt ilmi, että vastoin aiempia väittämiä BSE onkin todellinen ongelma myös liittotasavallassa. Poliitikot asettivat oitis tavoitteeksi, että luomutuotannon osuus tulee nostaa viidennekseen kokonaistuotannosta niin pian kuin se kolmen vuoden siirtymäkausi huomioon ottaen on asiallisesti mahdollista. Yleinen mielikuva ja käsitys luomusta olivat siis myönteisempiä kuin tuoreet kokemukset alueelle tyypillisestä tehomaataloudesta. Ei ihme, että tämä veto sai oitis kansalta hyväksynnän. Sitä vielä tehostettiin kulttuurirituaalien mukaisilla ministerivaihdoksilla.
Mielenkiintoista tässä prosessissa on, että itse tuotanto tapahtuu kilpaillussa markkinataloudessa, mutta kuitenkin vaihtuvien poliitikkojen puheilla on painoarvoa. Painoarvo tulee siitä, että maataloustuotanto on maapallolla kahta valtiota lukuunottamatta enemmän tai vähemmän subventoitu elinkeino. Täällä EU-Suomessakin puolet tuottajan tuloista tulee erilaisista tuista. Tukipolitiikalla ohjataan tuotantoa, mutta sitä ohjaillaan myös säädöksillä. Rahalla ja lainsäädännöllä voidaan nostaa ja laskea eri tuotantomuotoja. Poliitikkojen puheilla on siten rahasidonnaista katetta, olivatpa ne sitten puolesta tai vastaan eli mitä tahansa. Mitä pienempiä tuottajan saamat marginaalit ovat, sitä merkityksellisempiä ovat vähäisetkin muutokset tukipolitiikassa.
Mistä sitten luomutuotanto-vaihtoehdon parempi uskottavuus muodostuu? Politiikan osuutta ei voi tässä aliarvioida. Luomutuotantoon kohdistuu kaksinkertainen valvonta, kun perinteinen tuotantotapa selviytyy yksinkertaisilla valvontatoimilla. EU:n luomutuet otetaan ympäristötuesta, mikä jo pitää sisällään sen, että luomutuotanto on arvioitu ympäristönsuojelua edistäväksi toimeliaisuudeksi. Tämä kaikki on sopusoinnussa luomutuotannon perusajatuksen kanssa, joka pitää sisällään sen, että luomutuotannon pitäisi sertifioida ympäristöpoliittisesti itse itsensä. Voidaankin perustellusti kysyä, olisiko luomutuotanto ylipäätään tarvinnut imagomainontaa? Tähänkin kysymykseen etsitään asiantuntevaa vastausta tässä valtakunnallisessa seminaarissa. Onhan kaikessa lähdetty myös siitä, että markkinat arvottavat luomutuotteet tavanomaisesti tuotettuja hinnakkaammiksi. Kysymys on vain siitä, kuinka paljon enemmän kuluttajat ovat kulloinkin valmiita maksamaan parempina pidetyistä elintarvikkeista.
Luomuväki on tunnettua paitsi aatteellisuudestaan myös rikkaasta mielikuvituksestaan. Visiointi kuuluu tämän joukon myönteisiin ominaisuuksiin. Luomutuotanto edellyttää merkittävää osaamista, suoranaista maataloustuotannon "high techiä". Asia on hallittava sekä teoriassa että käytännössä. Elinkeinon hyvä sisäinen itsetunto on edellytys kaikelle kehitykselle. Ulkoiset olosuhteemme luovat erinomaisen pohjan luomutuotannon uskottavalle kasvulle. Luontomme vierasainepitoisuuksilla mitattu suhteellinen puhtaus esimerkiksi Keski-Euroopan vastaavaan on jo valtti sellaisenaan. Tästähän kuulemme täällä yksityiskohtaisempaa tietoa. Perinteisesti tuotetun ja luomutuotetun hehtaarisatoerot ovat siinä määrin pienet, että ne sellaisenaan helpottavat luomutuotantoon siirtymistä.
Pääministeri Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana Euroopan unionissa tehty päätös varautua unionin itälaajentumiseen pakotti tutkimaan Suomenkin maatalouden asemaa uudessa sisämarkkinatilanteessa. Tässä silloisen ja nykyisen maatalousministerin johtamassa työssä varauduttiin odotukseen, että Suomessa on luomutuotannossa 125 000 ha. Nyt muutama vuosi myöhemmin tämä raja on ylitetty reilulla parillakymmenellä tuhannella hehtaarilla. Kentän vastaus osoitti, että maamme tarvitsee luomustrategian. Se työ on parhaillaan menossa ja itse maatalousministeri on ystävällisesti tullut esittelemään työn nykyvaihetta. Samanaikaisesti on työn alla myös maatalouden kokonaisstrategian hahmottaminen.
Suomen EU-jäsenyyden aikaisen maatalouden suurimpia pettymyksiä on ollut kustannustason laskemattomuus. Tämä on vaikuttanut maatalouden kokonaiskannattavuuteen, jossa on mukana myös epävarmalta vaikuttavan tulevaisuuden tuottamaa miinusmerkkisyyttä. Tuotantokustannusten tasossa on paljon ns. yleisiä tekijöitä, mutta luomutuotannon kohdalla tutkimuksella on perinteistä tuotantomuotoa paremmat mahdollisuudet löytää kustannussäästöjä itse perusajatuksesta tinkimättä. Tästä kuulemme tieteen viimeisen sanan.
Kirjoittaessani kirjaa "Mitä tehdä Pohjois-Suomella?" ällistyin, kun silmiini osui tilasto, jonka mukaan luomutuotantoperinteistään rikkaalla Pohjois-Pohjanmaalla luomutilojen keskimääräinen peltoala ylittää 30 hehtaarin rajan eli on selvästi korkeampi kuin mikä on kaikkien maatilojen keskimääräinen peltoala. Samalla alueella monella tilalla pellot ovat luomulla, mutta karja ei tuota luomumaitoa. Tähän ristiriitaan täytyy olla joku järkevältä tuntuva syy. Kummastakin näistä aiheista meillä on tilaisuus kuulla esitelmät.
Luomutuotanto on mitä suurimmassa määrin myönteisessä mielessä ympäristökysymys tai ainakin sen pitäisi olla sitä. Maksetaanhan luomutukikin, kuten todettua, ympäristötuesta. Nitraattidirektiivin kotimainen sovellutus nosti ympäristöministeriön roolin näyttävästi esiin säädösrintamalla. Mitkä sitten ovat ministeriön odotukset luomutuotannolta, siitäkin kuulemme asiantuntijan puheenvuoron.
BSE-kiirisin mukanaan tuomat valkuaisrehuraaka-aineen, lihaluujauhon, käyttökiellot toivat esiin kotieläinten tarvitseman valkuaisen riittävyyden. Tarjolle ilmestyi oitis GMO-soijaa. GMO on kiellettyä luomutuotannossa. Viimeistään tämän lähes pakonomaisen tilanteen ollessa käsillä on syytä paneutua selvittämään kysymystä, voivatko GMO:t pilata alueen luomutuotantoon kelpaamattomaksi? Prof. Tigerstedt on ystävällisesti lupautunut valottamaan tämän mahdollisuuden rajoja.
Ruokakunta voi elää luonnonmukaisessa omavaraistaloudessa, jolloin asia on lähinnä ruokakunnan sisäinen asia. Valtaosa Suomen nykyisestäkin luomutuotannosta on kuitenkin tarkoitettu elintarvikemarkkinoilla myytäväksi. Myynti voi olla suoramyyntiä, mutta viime aikoina kauppaketjut ovat tulleet yhä selkeämmin vähitäiskauppaan luomutuotevalikoimilla. Itse tuotteet voivat olla peräisin joko kotimaasta tai ulkomailta. Luomun tulevaisuus on ratkaisevasti riippuvainen kaupan valmiudesta edistää alan tuotteilla käytävää kauppaa. Brittein saarilla kauppaketju Iceland siirtyi jo kokonaisuudessaan luomuelintarvikkeiden välitykseen. Kuuntelemme herkällä korvalla, mitä kaupan edustajilla ja sitä tuntevilla on sanottavana.
Viidennes luomulihaa tuottaneista tiloista on äskettäin luopunut tästä tuotannosta. Kysyntää olisi, tarjontaa häviää. Jos jossakin, niin tässä tuotannon pitäisi olla kotimaista ja uskottavasti valvottua. Viime aikoina on rakennettu joitakin suurehkoja yhteisnavettoja. Valtiovallalla voisi olla nyt aktiivinen rooli tarjoamalla investointiavustuksia, jos tällainen yksikkö rakennetaan korkeaan luomunavettaluokkaan ja otetaan myös siihen käyttöön. Olennaista olisi saada näyttäviä kauppaeriä välitysjärjestelmän luomiseksi alhaisilla kuljetuskustannuksilla. Luomuinvestointituilla on sosiaalinen tilaus.
Odotan ja uskon, että edessä on mielenkiintoinen seminaari-iltapäivä. Tervetuloa niin esitelmöijät kuin heitä kuuntelemaan tulleet! Seminaari on avattu.