Pohjolan Työ, kolumni joulukuussa 2000
MÄÄRÄRAHAPOPULISMI KÄY KAUPAKSI
Budjettiehdotuksen käsittely on eduskuntasyksyn värikkäimpiä tapahtumasarjoja. Hallituksenesitys saatellaan runsain puhein valtiovarainvaliokuntaan. Siellä kuunnellaan sata määrin asiantuntijoita. Sitten valiokuntavastaavat alkavat supista keskenään pahaenteisesti. Siitä tietää, että nyt käydään korkean tason neuvotteluja hallituksen hengentuotteen saattamiseksi kansan tahtomaan muotoon. Joulun alla kansa tahtoi näin kasvattaa budjetin menopuolta 600 miljoonalla markalla. Kansa tyytyi siis varsin vähäiseen muutokseen, kun ottaa huomioon sen, että se itse tulee maksamaan valtion kassaan miljardeja markkoja enemmän kuin hallitus oli halunnut budjettiesityksessään julkituoda. Kaiken kaikkiaan vuonna 2001 on siis jäävä vielä ylimääräistä valtion velkataakan lyhentämiseen.
Onko oppositio sitten aivan äänetön yhtiömies tässä prosessissa? Ei suinkaan - kuten ei yleensäkään eduskunnassa. Taitavalle ja osaavalle kansanedustajalle on aina vaikuttamisen paikka tarjolla valiokuntatyössä. Johtamassani liikennevaliokunnassa vain todella suurissa periaate- ja taloudellista merkitystä omaavissa asioissa pulpahtaa hallitus-oppositio -asetelma esiin. Silloin on pakko äänestää. Sehän kuuluu demokratiaan.
********
Budjettimäärärahoihin oppositio voi kuitenkin vaikuttaa kaikkein vähiten, eivätkä hallituspuolueidenkaan edustajat mellastele rahanjaolla. Tämä tarjoaa politiikan teon paikan oppositiolle. Ehdotetaan kaikkea mahdollista hyvää - ja odotetaan, että hallituspuolueiden edustajat tyrmäävät ne äänestyksissä. Näin voidaan kenttätyössä rummuttaa, että kyllähän me olisimme teidän tarpeenne tyydyttäneet, mutta kurja hallitus esti aikeemme. Peruskaava on selvä ja se kuuluu demokratiaan. Arvioidaanpa oppositiotakin siitä, osaako se käyttää tätä saumaa hyväkseen vai ei.
Osa opposition edustajien tekemistä budjettilisäyksistä on luonteeltaan "luonnollisia", mutta aina välillä niihin ujutetaan mitä merkillisimpiä ehdotuksia. Äskeisten budjettiäänestysten anteliain oli kristillisten Päivi Räsäsen ehdotus "eduskunta edellyttää hallituksen antavan vuoden 2001 aikana esityksen lapsilisien maksamisesta myös 17 vuotta täyttäneille". Jos eduskunta tämän mukaisen järjestelyn hyväksyisi, tulisi siinä hoidetuksi eläkeläistenkin asiat. Siirryttäisiin todelliseen kansalaispalkkajärjestelmään.
*********
Tässä välillä oli monia vuosia, jolloin hallituspuolueiden kansanedustajat eivät tehneet lainkaan muutosehdotuksia talousarvion määrärahoihin. Sitten muutamat näiden ryhmien edustajat lipsuivat tekemään ehdotuksia ja nyt siitä on tullut yleinen tapa. Siinä luotetaan siihen, että omat puoluetoverit ja muut hallituspuolueiden edustajat äänestävät ehdotukset kumoon. Pääasia on, että ehdotuksen tehnyt voi kotikulmilla kertoa ainakin yrittäneensä kohennusta asiaan. Hän oli sanalla sanoen kansan asialla.
Näin voivat siis nykyisin tehdä hallituspuolueidenkin riviedustajat. Ministereiltä ja erityisesti budjettiehdotuksen esitelleeltä valtiovarainministeriltä on edellytetty edelleen ruodussa pysymistä. Sauli Niinistö teki tässä suhteessa tunteita nostattaneen poikkeuksen. Hän oli itse neuvotellut kesällä lisärakennusasian ja petti silloin antamansa sitoumuksen. Tietysti häntä tästä nyt tietyiltä tahoilta kiiteltiin, mutta ei olisi kiitelty, jos hän olisi ehdottanut sadan miljoonan markan leikkaamista lapsilisistä tai keskeisistä terveydenhuollon rahoista. Niinistö oli hänkin armoton populisti.
********
Natiseeko tästä nyt hallituspohja? Ei se mihinkään natise eikä tutise. Kokoomus ja sen puheenjohtaja vain koettelevat hallitustovereiden pinnan pituutta. Kokoomuksellekin kelpaavat irtopinnat, kunhan ne eivät vain ole puolueen aatteellisten pyrkimysten kanssa ristiriidassa. "Ylipuolueita" ei ole olemassakaan.