Kolumni Liikennelehteen
ITSERIITTOINEN LIIKENNEALA
Eräällä Euroopan parlamentin suomalaisella jäsenellä on tapana siteerata lehtimainoksissaan merkittävää ajattelijaa, joka sattuu olemaan juuri hän itse. Olin 12 vuotta eduskunnan hallintovaliokunnan jäsen. Siinä tehtävässä oppi uskomaan todentuntuiseksi väitteen, että 200 henkilön kehitykseen uskova organisaatio pystyy työllistämään itsensä tekemällä vain ehdotuksia keskinäisen yhteistyönsä kehittämiseksi pyytämällä muilta osastoilta lausuntoja organisaation omien toimijoiden tekemistä aloitteista ja vastaamalla vastaaviin pyyntöihin. Järjestelmästä ei tule ulos mitään muuta kuin kierrätykseen menevää paperia ja sisään tulee paperin ohella kyniä ja mustetta.
Kuinka minulla nyt tällaiset asiat pyörivät mielessä ja kuinka ne liittyvät Liikennelehden toimialaan? Kyllä ne vertauskuvallisesti voivat hyvinkin liittyä. Ilmestyin liikennemarkkinoille politiikan tietä tulemalla valituksi eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtajaksi. Yhdistetylle käyttäytymistutkija-biologille ja poliitikolle kuluneet pari vuotta ovat olleet jännittävä kokemus maailmasta, joka itseriittoisesti osaa ja tietää kaiken. Tässä ei ole mitään pahaa tai edes outoa. Se on eräällä tavoin jopa raflaavaa.
Liikennealalla on valtavasti toimijoita, joista jokainen on paitsi asiantuntija myös todellinen aktivisti. Lähes päivittäin tulee minullekin tutustuttavaksi viisaantuntuisia aloitteita, joihin oitis muut toimijat ottavat kantaa. Liikennevaliokunnan puheenjohtaja onkin mielenkiintoinen imuri. Hänen on ilmeisesti tarkoitettu olevan kärpäspaperi, joka imaisee kaikki ilmoille heitetyt ajatukset, analysoi ne ja tuottaa synteesinä näkemyksiä, joista kaikki toimijat toivovat voivansa tunnistaa itsensä. Liikennettä ei tarvittaisi laisinkaan. Järjestöt pystyvät ilman sitäkin keskinäisellä kanssakäymisellään työllistämään itsensä ja eduskunnan. Kun liikennettä sattuu olemaan, niin se pakkaa pukkaamaan kiirettä kanssakäymiseen.
Liikenne on selväpiirteisesti palveluala, jonka tehtävänä on tarjota tavaroiden, henkilöiden ja viestien kuljetuspalveluita. Liikennettä on tietenkin myös itsepalveluliikennöinti, jonka hitaimmassa muodossa ajatus muuttuu liikkeeksi otsanahkaa rypistämällä. En pysty esittämään yhtäkään esimerkkiä, että alan kenttätoimija, palvelujen tarjoaja, ei alan palveluluonnetta ymmärtäisi. Sen sijaan liikenne- ja viestintäministeriön eräillä virkamiehillä palvelutuotannon varmuuden turvaaminen on unohtunut jo kauan sitten. Heistä tärkeintä on "kilpailu", kilpailu silloinkin kun se ei säännöttömyydellä tuottaisi mitään lisäarvoa vaan huonoimmillaan jopa tuhoaisi turvallista ja toimivaa liikenneinfraa. Tähän saumaan tarvitaan eduskuntaa katsomaan, ettei mitään tällaista pääse tapahtumaan.
Eduskuntaa siis tarvitaan sanomaan viimeinen sana. Se on todella tarpeen katsomaan, että maassa on kaikissa oloissa toimiva liikenne- ja viestintäjärjestelmä. Itseriittoisuus on raflaava ja mielenkiintoinen asia, mutta se ei, eikä liioin virkamiesvalta saa hallita alaa.