|
Oulussa 18.2.2001 SAK KATSOTTAVA ITSEÄÄN PEILISTÄ EU-ASIOISSA Ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n apulaisosastopäällikkö Matti Viialainen ilmoitti kuunvaihteessa, että "EU:n itälaajentumisen vaikutuksia Suomen työmarkkinoihin on pahasti aliarvioitu, erityisesti sen vaikutuksia elintarviketeollisuuteen, maatalouteen sekä kilpailutilanteeseen kuljetus- ja palvelualoilla". Tämä ulostulo on todella mielenkiintoinen. Juuri tähän asiaan ja näillä aloilla EU-kriittiset tahot kiinnittivät huomiota EU-jäsenyyskeskustelussa v. 1994. SAK:n taholta ei näille näkökohdille annettu silloin mitään arvoa ja järjestö tuki taloudellisesti ja kritiikittömästi EU-jäsenyyskampanjaa. Kaikkein räikein ristiriita koskee kuitenkin Viialaisen persoonaa. Hän oli Eurooppalainen Suomi ry:n toiminnanjohtajana täysin kuuro niille argumenteille, joita hän nyt uuden työnantajansa palveluksessa tuo esille. Itse sanoma on edelleen oikea, mutta Viialaisen esittämänä sillä ei ole uskottavuutta. SAK:n puheenjohtaja on selityksen velkaa. |
|||