"KÖYHYYSPAKETTI"
välikysymyskeskustelu 15.3.2001
ryhmäpuheenvuoro
ARVOISA PUHEMIES!

Vielä vuonna 1949 yhteiskoulun aloittanut saattoi joutua kokemaan sen, että juuri se läheisestä maaseutupitäjästä tullut koulutoveri, jota oli oppinut muutaman kuukauden aikana erityisesti ihailemaan tämän älykkyyden takia, joutui jättämään koulunkäynnin kesken perheensä köyhyyden vuoksi. Tavatonta ei ollut sekään, että talvikenkiä ei riittänyt suuressa lapsikatraassa kaikille, vaan kyläkoulussa käytiin vuoropäivinä. Tyytyväisyys loisti vanhempien kasvoilla, kun isäni kenkäkaupassa möin kengät niiden tarpeessa oleville.

    Sodanjälkeisessä Suomessa oli todellista köyhyyttä. 1950-luvulla sotakorvauslaivojen teko ja puunjalostusteollisuuden kehittyminen loivat itäsuomalaisessa kauppalassa vaurautta siinä määrin, että se heijastui myönteisesti ympäröivään syvään maaseutuunkin. 1960-luvulla kuvatunlaisen aikakauden voidaan katsoa päättyneen suomalaisessa yhteiskunnassa sillä erää.

    Sodanjälkeinen jälleenrakennuksen Suomi oli yliherkkää taloudellisille taantumille ja työttömyydelle. Aikaan kuuluivat politiikan ytimessä "kahdeksan kohdan ohjelma", hätätilahallitus ja Korpilammen seminaari. Kynnys, joka laukaisi poliittiset erityismanööverit, oli erittäin alhaalla. 1960-luvulla käynnistynyt tupopolitiikka piti sisällään solidaarisuuden työn tulosten jakamisessa palkanansaitsijoiden kesken. Tulopolitiikan onnistuminen oli sitä luokkaa, että 1980-luvun alkupuolella vaikuttaneet johtavat poliitikot saattoivat aktiivisesti unohtaa sen, kuinka suhteellisen hyvään tilanteeseen oli päästy. "Yhteiskunnallisen palvelutehtävän nimissä" käynnistettiin rahamarkkinoiden hallitsemattomaksi pian osoittautunut, liian nopea vapautusprosessi, jonka erään välituloksen, uusköyhyyden, perusteella oppositio yrittää nyt kaataa hallitusta. Nyt kuusitoista vuotta myöhemmin hallituksen kaatoa yrittävät olivat itse ideoimassa ja käynnistämässä tätä kohtalokasta prosessia ja jopa johtamassa sitä hallitusta, joka otti valtiolle yli 250 miljardia markkaa velkaa. Tämän vipin hoitomenot rajoittavat tänä päivänä ja pitkään tulevaisuuteen kaikkien hyvien ja kannatettavien sosiaalipoliittisten uudistustenkin toteuttamista.

      Tämän päivän rakenteellisen köyhyyden elementit luotiin vuosikymmen sitten pääosin itseaiheutetun taloudellisen laman kautta ja aikana. Kymmenet tuhannet konkurssit veivät yrittäjinä toimineet todelliseen köyhyysloukkuun ilman sitä toimeentuloturvajärjestelmää, jonka järjestäytynyt ammattiyhdistysliike aikanaan loi, ja jonka turvin sen jäsenet selviytyivät jonkin aikaa suhteellisen siedettävästi menetettyään samoissa konkursseissa työpaikkansa. Kohtalokkainta pääministeri Esko Ahon hallituksen aikaisissa tapahtumissa oli, että konkursseissa menetettiin valtava määrä käyttökelpoista taitotietoa sekä tuotantorakennetta, jonka koneet ja laitteet myytiin halvalla ulkomaille. Näin estyi näillä tuotantovälineillä uusi nousu ja luotiin pohjaa pitkäaikaistyöttömyydelle. Uudet työpaikat ovat syntyneet pääosin aivan muille aloille ja ne ovat vaatineet aivan toisenlaisia osaamisvalmiuksia.

    Välikysymyksen perusteluissa viitataan tuloerojen kasvuun yhteiskunnassa ja annetaan sille kielteinen arvolataus. Tämä ilmiö on sinänsä tosi. Se on syntynyt siten, että vähätuloisimmat ja varattomat ovat jämähtäneet taloudellisessa tilanteessaan paikoilleen, samalla kun markkinataloudessa hyvin menestyneet ovat räjähdysmäisesti pystyneet lisäämään tulojaan ja niiden avulla varallisuuttaan. Juuri näihin tuloihin ja omaisuuksiin oppositio vetoaa moittiessaan hallitusta köyhyyden poistamattomuudesta. Taustaksi olisi hyvä muistaa, että vientituloista riippuvainen Suomi kokee kansainvälisen markkinatalouden ilmiöt paljon voimakkaampina kuin monet elinkeinorakenteeltaan monipuolisemmat valtiot, kuten Sveitsi. Pitkällä aikavälillä olisikin tärkeää lisätä kotimarkkinoilla toimivien PK-yritysten määrää, jotta herkkyyttä kansainvälisen talouden muutoksille voitaisiin lieventää.

    Hallituksen toimissa taloudellisissa vaikeuksissa elävien auttamisessa parasta on se, että niillä pyritään täsmävaikutuksiin. Kohderyhmät ovat suhteellisen suurella tarkkuudella tunnistettavissa, niiden nykyinen tulorakenne tiedossa ja ero nykyisen ja kohtuullisen toimeentulon välillä laskettavissa. Vastaanottamastaan arvostelusta huolimatta hallituksen tulee vihreän eduskuntaryhmän mielestä jatkaa täsmäsuunniteltua kohderyhmien tukemispolitiikkaansa. Valtaosa näistä toimista on tavanomaisia yksilön tai perheen taloudellista ja henkistä pärjäämistä edistäviä. Niiden nettovaikutus vaan on heikentynyt kustannustason nousun myötä. Asumistuen ehtojen tarkistaminen olisi ollut tässä katsannossa joka tapauksessa todella kiireellinen tehtävä.

     Hallitus haluaa kannustaa työikäisiä ja vähänkin työkuntoisia tekemään palkattua työtä. Toimeentulotuen ehtojen lieventäminen tähtää tähän tavoitteeseen. Kansaneläkkeen turvin elävä vammainen voi jättää eläkkeen lepäämään sinä aikana, jolloin hän on töissä. Houkuttimiin kuuluu myös nuorten vammaisten kuntoutusraha. Töihin menevät työttömyyseläkeläiset alkavat saada sairastuessaan päivärahaa. Sairausvakuutusjärjestelmän väliinputoajaryhmille suunnitellaan sairausajan toimeentuloturvaa. Puutteessa elävien lapsista aiheutuvia kulujakaan ei ole unohdettu. Työmarkkinatuen lapsikorotus nousee ja kansaneläkkeeseen palautuu lapsikorotus.

    Samalla kun hallitus pyrkii siis paikkaamaan sosiaaliturvan aukkoja, se pyrkii aktivoimaan työttömiä hakeutumaan työelämään. Hanke on hyvä ja kannatettava, mutta heti perään on todettava, että juuri vaikeasti työllistettävien työllistymistä silmällä pitäen suunniteltua työpankki-järjestelyä kumpikaan Lipposen hallituksista ei ole kyennyt toteuttamaan, vaikka sitä varten on ollut valmiit suunnitelmat, ja vaikka lainsäädäntöpuolella tarvittaisiin vain pienehköjä muutoksia sosiaalihuoltolakiin. Valitettava totuus on, että viivyttely pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä vaikeuttaa yksilötasolla heidän työelämään hakeutumistaan ja lisää näin

heistä yhteiskunnalle koituvia kustannuksia. Juuri nämä henkilöt ovat yleensä sosiaalitoimiston pysyväisasiakkaita. Hallituksen on ryhdyttävä toteuttamaan selvitysmies Marjasen työpankkiehdotusta mitä pikimmin. On myös tärkeää estää syrjäytymistä edistämällä heikosti koulutettujen työttömien ammatillista koulutusta.

     Byrokratia-Euroopassa löytyy myös ryhmä, jota voidaan kutsua nimellä "tilastoköyhät". EU:n tilastoissa lasketaan köyhiksi heidät, joilla on käytettävissään vähemmän kuin puolet niistä tuloista, mitä kansalla on keskimäärin käytettävissään. Kolmasosa näin lasketuista "köyhistä" on meillä opiskelijoita. Juuri puhuvan sukupolvi eli opiskeluaikanaan niukemmin kuin nykyinen opiskelijapolvi. Tarvittavat rahat saatiin vähäisen opintotuen ohella lainarahoista. Lainarahalla opiskelu ei pelottanut, kun valmistumisen jälkeen oli odotettavissa pitkäkestoisia työtehtäviä. Nyt pätkätöiden aikakautena tilanne on toinen - velkaa ei hirviä ottaa. Parempi on tehdä opiskelun ohella ansiotyötä ja viedä näin työpaikka iäkkäämmiltä ihmisiltä. Opiskeluajan pidentyminen lisää yhteiskunnan menoja. Hallituksen ja eduskunnan vallassa on puuttua opinto- ja asumistuen tasoon ja -ehtoihin. Tilanne vaatii kokonaisvaltaista tarkastelua ja sen mukaisia johtopäätöksiä.

     Hallitus on menetellyt aivan oikein pyrkiessään lyhentämään valtionvelkaa nyt, kun on pystytty ylijäämäiseen budjettipolitiikkaan. Oikeaoppista on sekin, ettei korkeasuhdanteen oloissa tehdä elvyttäviä budjetteja. Näistähän ehkä kaikkein surullisenkuuluisin oli vuoden 1988 budjetti, jota hallitus lihotti noususuhdanteesta ja yksityisen lohkon hillittömästä lainanotosta huolimatta 13 %:lla. Samaan hengenvetoon on todettava, että kaikilla menomarkoilla ei ole samanlaista inflatoorista vaikutusta. Puutteessaelävien ruokaan ja välttämättömyysmenoihin käyttämät tukimarkat ovat aivan toisessa asemassa kuin rakennus- ja muihin vastaaviin investointikohteisiin käytetyt rahat. Edelliset eivät ylikuumenna markkinoita, jälkimmäiset kylläkin nostamalla rakennuskustannuksia.

     Meillä on takana viisi taloudellisen menestyksen vuotta. Vuoden 2000 luvut kielivät vientimaa-Suomen menestyksen jatkuneen; viennin arvo oli 294, tuonnin 218 miljardia markkaa. On luonnollista, että kansan suuren enemmistön on vaikea ymmärtää, että tällaisesta menestyksestä on herunut vähätuloisimmalle väestönosalle vain hippusia. Kun valtionvelkaa lyhennetään, kevenee vastaavasti myös vuotuinen korkolasku. Tätä kevenemisvaraa tulee käyttää paitsi koulutusmenoihin nimenomaan sosiaaliturvan aukkojen paikkaukseen vastaamaan yhteiskunnan kulloinkin olemassaolevaa tulonjakotilannetta. Sehän muuttuu lukuisista eri tekijöistä johtuen kaiken aikaa.

     Hallitus teki melkoisen PR-möhlän julkistaessaan ensin 750 miljoonan markan menonlisäyspaketin, jota se itse kutsui "köyhyyspaketiksi", ja karsimalla siitä sitten 220 mmk pois. Taktiikka oli surkea ja suunta väärä. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä köyhyyspaketin mitoitukseen on palattava sekä tämän vuoden elokuun että ensi vuoden elokuun budjettiriihissä ja korotettava nyt tarkastelun alla olevien menomomenttien lisäykset yhteiskunnan kokonaisedunkin mukaisesti yhteismäärältään puolentoista miljardin markan kokoluokkaan.

    Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että hallitus on sinänsä lähtenyt aivan oikealle tielle pyrkiessään lieventämään heikoimmassa asemassa olevien taloudellista ahdinkoa, täyttämällä sosiaaliturvan aukkoja ja helpottamalla vähäisten työtehtävien vastaanottamista ilman, että sen vuoksi menettää toimeentulotukietuuksiaan. Valitulla tiellä on kuitenkin reippaasti jatkettava vaalikauden jälkipuoliskolla. Tätä ei edistä hallituksen kaataminen. Hallituksen vastaus tyydyttää vihreää eduskuntaryhmää.Takaisin