9.1.2001 Vihannissa "makea vesi" -seminaarissa

MAKEA VESI LUONNONVARANA RAAKAÖLJYÄ ARVOKKAAMPAA

Ihminen selviää taloudessaan ilman raakaöljypohjaisia tuotteita, mutta hän ei tule toimeen ilman makeaa, juomakelpoista vettä.
Öljynviejä- eli OPEC-maiden valtakausi maapallolla päättyy raakaöljyvarantojen ehtymisen myötä.
Jos sen sijaan joltakin maapallon alueelta makea vesi loppuu, eikä alueella ole varaa ostamalla sitä hankkia, on se jäävä ihmisen asuttaman alueen ulkopuolelle.
Niiden maapallon alueiden, joilla on hyvälaatuista pohjavettä hyvien kulkuyhteyksien varressa, merkitys kasvaa tulevaisuudessa.
Maapallon väkimäärähän kasvaa räjähdysmäisesti, nettomääräisesti miljardilla 10-12 vuodessa. Makeasta vedestä tulee yhä enemmän strateginen luonnonvara, jonka merkittävien varastojen omistuksesta käydään vielä sotia.
Ihminenhän ei ole vieläkään oppinut suojelemaan pohjavesi- ja järvi- eli allasvesivarastojaan niiden arvon edellyttämällä tavalla. Oireellista tulevaisuuden suhteen on, että öljysheikit jo kyselevät suomalaisten halukkuutta vaihtaa makeaa vettä raakaöljyyn.

Takaisin pääsivuille