Ajankohtaiskeskustelu koulutuksen ja tutkimuksen kehittämisestä 13.11.03
ARVOISA PUHEMIES!
Tiedeyliopistojen rahoitusvajeet suhteessa välttämättömiin tarpeisiin ovat kohonneet yliopistokohtaisesti vii-meisen puolen kymmenen vuoden aikana miljoonaluokkiin. Kehittämisen painopisteet ovat olleet muualla, mikä on varmastikin ollut opetusministerin tietoinen valinta. Kolme-neljä vuosikymmentä sitten tilanne oli mielenkiintoisella tavalla toisenlainen: yliopistoväki tiesi vasemmistolaisen opetusministerin pitävän huolta yliopistolaitoksen rahalli-sista toimintaedellytyksistä. Nuiva suhtautuminen on ulottunut myös opintotukeen. Jopa viime ja nykyisen hallituk-sen toteuttamaa tylympää politiikkaa tarjoaa nyt TT: "nälkävyötä kiristäen ennätysajassa valmiiksi ottamaan vas-taan työtä, josta maksetaan työ- ja virkaehtosopimusten taulukot alittavaa palkkaa". On selvää, että tälle politiikalle on sanottava jyrkkä EI.
Entä jos tiedeyliopistojen rahoituksesta ja opintotuen tasokorotuksista olisi pidetty huoli? Mikä olisi toisin kuin nyt on? Opinto-ohjelmat olisi rakennettu niin, että niiden mukaan valmistuneilla olisi nykyistä kokonaisvaltaisempi, holistisempi, maailmankuva, ja heillä olisi nykyistä paremmat valmiudet omaksua uutta muuttuvan tarpeen mukai-sesti. Olisi suunniteltu nykyistä paremmin se, kuka opettaa ja mitä. Miksi tämä on sitten niin tärkeää? Muiden mu-assa siksi, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä vastavalmistunut ei tule jäämään eläkkeelle samanlaisesta työtehtävästä, mistä hän työelämään lähti.
Yliopisto-opetuksen tasosta ja suuntautuneisuudesta seuraa mm. se, millaisilla valmiuksilla hoidetaan perus-opetus. Tämä puolestaan on vaikuttava siihen, millaista opiskelija-ainesta yliopistoihin on tulevaisuudessa hakeu-tuva. Välittömät vaikutukset tuntuvat luonnollisesti elinkeinoelämässä. 1970- ja 1980-lukujen peruja Suomella on ollut akateemisesti koulutettua väkeä, jonka varaan on voitu rakentaa osaamisyhteiskuntaa. Käytännön keino on yksinkertainen: Veroalesta on luovuttava ja näin kertyvät rahat käytettävä tasokorotukseen yliopistolaitoksen rahoi-tuksessa ja opintotuessa.
Lopuksi eräs yksityiskohta. Maamme nikottelee sillä, että se on aliedustettuna Euroopan unionin virkamies-miehityksessä. Täällä eduskunnassa taas nikotellaan, kun lakiesitykset ovat kelvottomasti valmisteltuja. Lääke näihin vaivoihin on yksinkertainen ja selvä. Me tarvitsemme Helsingin yliopistoon uuden tiedekunnan, jonka tehtä-vänä on kouluttaa virkamiehiä ministeriöihin ja kansainvälisiin tehtäviin. Edellä kerrotun perusteella lienee selvää, että tämä uusi instituutio tarvitsee erillisrahoituksen.