Kolumni Pohjolan Työssä marraskuussa 2003
VALLASTAAN LUOPUNUTKO POLIITTISTA VASTUUTA KANTAMAAN?

   Tongin kulttuurikerrostumia työhuoneessani. Kaikenlaista dokumenttia löytyy. Kaikki näyttää taltioon kelvannutkin. Mutta löytyy täältä hyödyllistäkin aineistoa, kuten Oulun kaupunginvaltuuston vanhoja esityslistoja. Pöydälläni onkin nyt rinnakkain listoja kuudentoista vuoden takaa ja tältä vuodelta. Ero on valtava. Neljä vaalikautta sitten valtuutettu eli tiukasti päätöksenteon arjessa mukana. Nyt hän on kaukana tuosta elämän sykkeestä. Hän askaroi strategioiden ja ohje- ja johtosääntöjen muutosten parissa. Kaupunginhallituksen listatkin ovat pelkkää EU-hankeluetteloa ja sidosyhteisöjen kokousten esityslistoja.
     Tosiasiallinen valta on kirvonnut kansan valitsemien käsistä. On tapahtunut rauhanomainen vallankaappaus, hissun kissun samettivallankumous. Virkamiehet värväämiensä konsulttien avulla ovat pahan kerran kusettaneet valtuutettuja luovuttamaan valtansa olennaisen osan itselleen. Tätä muutosta on kutsuttu houkuttelevasti "edistykseksi" ja sitä vastustaneet on leimattu "taantumuksellisiksi", halpahintaista politiikantekoa mutta hyvin toimivaa vallankahmimista. Jännimpiä tyyppejä ovat ne valtuutetut, jotka on höynäytetty kirjoittamaan lehtien mielipidesivuille sen puolesta, että luovutetaan loppukin valta virkamiehille.
       "Suuri vyörytys" on monissa kaupungeissa jo takanapäin, joissakin toki vielä osittain kesken. Tarkoitan tällä mm. kunnallisen liiketoiminnan yhtiöittämistä. Monessa kaupunki- ja muussa kunnassa muutos on edennyt tähän malliin: liiketoimintaa harjoittaneesta, peruspalvelua tuottaneesta yksiköstä tehtiin ensin kunnallinen liikelaitos, sitten siitä tehtiin osakeyhtiö, sitten osakeyhtiöön otettiin vähemmistöosakas ja lopulta loputkin osakkeet myytiin joko kansalliselle tai ylikansalliselle toimijalle. Osakeyhtiön muodostamisen vaiheessa osakeyhtiön toimitusjohtajan ja lukuisten muiden johtajien palkkoja korotettiin roimasti näin operaatiota perustellen: "Näin pitää tehdä, kun vastuukin kasvaa huikeasti". Tähän henkilökohtaisen tienestin kasvattamiseen muutosprosessia junailleet virkamiehet olivat tietenkin pyrkineetkin.
        Kuinka tässä kävi kunnille ja niiden asukkaille? Jos kysymys oli esimerkiksi sähköä ja lämpöä tuottavasta ja niitä jakavasta toimeliaisuudesta, niin viimeistään kuvatuista viimeisessä vaiheessa kuluttajien maksamat yksikköhinnat nousivat, jopa roimasti. Sähköpuolella kilpailu saattoi sitä jonkin verran hillitä mutta kun kaukolämmön puolella kilpailua ei voi olla, (ulkomaalainen) omistaja saattoi mielin määrin korottaa yksikköhintoja. Kunta oli toki saanut osakkeiden myynnistä kertasuorituksen. Jos kasinopeli sillä epäonnistui, jäljelle jäi vain paha mieli tuotosta nyt puhumattakaan. Jos taas rahat käytettiin käyttötalouteen, niin muodostui rahojen käytön ajaksi valheellinen kuva kunnan taloudellisesta tilanteesta. Kuntalaiset olivat joka tapauksessa prosessin suuria häviäjiä. Heitä ei pelasta mikään maksumiehen roolista.
        Mitä tekevät tällaisessa tappioiden realisoitumisen vaiheessa "edistyksellisinä" itseään pitäneet kunnallispoliitikot? He joko vaikenevat tyystin luottaen poliittisen muistin lyhyyteen tai he alkavat syyttää suhdanteita ja olosuhteiden rakenteellisia muutoksia epäonnistumisesta. Pelin junailleet "toimitusjohtajat" sen sijaan säännönmukaisesti turvautuvat yksinkertaisesti ylimielisyyteen. Mielenkiintoisimpia ovat ne tapaukset, joilla neste menee päähän ennen kuin he ovat onnistuneet saavuttamaan vielä poliitikoista vapautumisen astetta.
       Oulu on juuri nyt suuren päätöksen kynnyksellä: "Antaako lupa edellä kuvatulle kehityskululle vai turvatako kuntalaisten kohtuuhintaiset palvelut?". Oulullahan on sekä sähkön että lämmön tuotanto omassa omistuksessaan. Jännä nähdä mitä lähiviikot tuovat tullessaan!
Takaisin