Kolumni Kalevassa 31.1.2004
KIINA VIE - KUKA TUO TAKAISIN?
     "Kiina vieköön!", kun Trieste vie.
     Pääministeri Matti Vanhanen totesi jotain siihen tyyliin, että ei tälle "viennille" mitään voi. Hänen mu-kaansa me olemme aikanaan hyötyneet globalisaatiosta ja nyt me kansakuntana puolestaan menetämme. Totta, Mooses! Juuri me itse olemme poliittisina päättäjinä tehneet tämän menetysvaiheen yhtiöille kovin helpoksi. Kotimainen TT on ottanut selätysvoiton työntekijöistä ja heidän järjestöistään lehdistön enem-mistön tätä operaatiota voimakkaasti tukien.
     Samainen pääministeri totesi kohta Kemijärven Salcomp-menetyksen julkitulon jälkeen, että meidän tulee suosia sellaisten työpaikkojen luomista, joita ei voi viedä täältä Kiinaan tai muualle ulkomaille. Tä-hänkään kannanottoon ei ole mitään huomauttamista. Vanhanen puhui asiaa.
     Olennainen kysymys onkin nyt se, toimiiko hallitus niin, että pääministerin kuvaamassa hengessä pe-lastetaan se, mikä pelastettavissa on. Teoriassa olisi suorastaan upeaa, jos hallitus vielä siinä sivussa toi-misi niin, että se ottaisi huomioon, mitä eduskunta on tässä hengessä vuosien saatossa päättänyt. Otan esimerkin.
     Siunattuaan tiukan äänestyksen jälkeen viidettä ydinvoimalaa koskevan periaatepäätöksen eduskunta hyväksyi yksimielisesti ns. risupaketin, jonka turvin oli tarkoitus kehittää uusiutuvien energianlähteiden käyttöä.
     Jos risupaketin ponsien mukaisesti tehokkaasti toimittaisiin, niin luotaisiin pysyviä työpaikkoja sinne, missä niitä juuri nyt kipeimmin tarvittaisiin eli maaseudulle. Säästettäisiin euroja pyörimään kotimaassa kaikkine myönteisine seurausvaikutuksineen, eikä tuhlattaisi niitä tuontienergian ostoon. Vaikutettaisiin aktiivisesti siihen, että Suomi voisi toteuttaa Kioton ilmastosopimuksen velvoitteensa (nythän "jalka" lipsuu pahasti).
     Näin hallitus ei toimi. Pohjois-Suomella olisi mahdollisuus olla tämän kehityksen mallialue maassa ja koko Euroopassa. Täällä on mm. parhaillaan 3100 peltohehtaaria muuttumassa joutomaaksi, kun niillä ei tuoteta mitään. Silläkin maa-alalla voitaisiin kasvattaa vaikkapa ruokohelveä yhdistettyyn sähkön- ja lämmöntuotantoon, mutta ei. Täällä huseeraa sen sijaan muuan oululainen energialaitoksen johtaja, joka tekee päätyökseen ydinvoima- ja kivihiilivoimakauppoja. Jos kolumneissa voisi kunnolla kiroilla, niin tekisin sen juuri tässä paikassa.
     Kun tulin valituksi 1980-luvulla kansanedustajaksi, olin suorastaan ylpeä siitä, että Oulussa oli mah-dollista kehittää alueellisesti omavarainen sähkön- ja lämmöntuotanto. Vaikka silloinen Oulun apulais-kaupunginjohtaja ei ymmärtänyt uusiutuvan energian päälle mitään, niin joka tapauksessa oli toiveissa, että jonain päivänä se on täällä todellisuutta. Sitten kehityksen suunta kääntyi. Palattiin energiatoimitus-johtajan avuin kivi- ja hiilikauteen. Surullista!
     Katseet voi vain kääntää maaseutuun. Tehkää te siellä jotain. Uusiutuva energia on suuri mahdollisuus. Tehkää kaukolämpöverkosto ja rakentakaa kunnallinen sähkön- ja lämmöntuotantoyksikkö. Tehkää pit-käaikaiset tuotantosopimukset ruokohelvestä energiakasvina. Käyttäkää energiapuumahdollisuudet hy-väksi. Tämä kaikki on todellista kestävää kehitystä.
                                                    
Takaisin