Puheenvuoro työsuhdeturvavälikysymyskeskustelussa 11.2.2004

Arvoisa puhemies!

Ilmoituksia!
Holm-Vihriälän matalapalkka-alojen verotukimalli on haudattu.
Maaseudulta oli se tullut,
maaksi piti sen jälleen tuleman.
Aamen.
Pasi Holm on saanut Pellervolta työpaikan, Vihriälä talousneuvostosta.
Valtakunnassa kaikki hyvin.

Arvoisa puhemies,
     Lipposen hallitusten suuri tehtävä, työttömyyden puolittaminen ei onnistunut kahdeksan vuoden urakkana. Van-hasen hallituksen tavoitteelle luoda 100 000 uutta työpaikkaa neljän vuoden aikana taitaa käydä samoin. Takana on 9,5 kuukautta ähertämistä ja sinä aikana on hävinnyt yli 20 000 lähinnä tuotannollista työpaikkaa. Härskeimmissä tapauksissa yritys on käyttänyt valtion myöntämät tuet ja vienyt sitten työpaikat pois maasta. Voitollista tulosta näyttävä kotimaassa toimiva yritys lakkauttaa lähes tuhat työpaikkaa. Jossain mättää pahasti.
…...Heikko irtisanomissuoja toi jossain tilanteessa tänne työpaikkoja, mutta nyt se voittopuolisesti niitä vie. Yritykset ovat määritelleet yhteiskuntavastuukseen mahdollisimman suuren osingon jakamisen omistajilleen. Samoille yhtiöille on myös kelvannut Suomen valtion riskiraha tutkimukseen ja tuotekehittelyyn. Jos rahat ovatkin sitten valuneet ulkomaalaisten osakkeidenomistajien taskuihin, niin vika ei ole rahat vastaanottaneessa vaan ne myöntäneessä tahossa.
     Pääministeri on ollut aivan oikeassa tähdentäessään, että nyt tulisi suosia sellaisia toimeliaisuuksia, joiden tuloksena syntyviä työpaikkoja ei voi helposti viedä maasta pois. Kysymys on siis rakenteellisesta täsmäohjauksesta. Valtion rahavirtojen ohjailussa hallitus itse on toimivaltainen. Jos Tekesin tukipolitiikkaan ei tule pääministerin puheiden jälkeen muutosta, se on sille suuri miinus.
     Tekesin tukipäätösten julkistaminen paljasti, että Pohjois-Suomeen myönnetyt tuet olivat menneet siinä mielessä hyviin kohteisiin, että saneeraukseen tai konkurssiin ajautuneet tapaukset ovat olleet viime vuosina harvinaisuuksia. Riskirahoitus tuottaa Pohjois-Suomessa tulosta. Nyt on oikea hetki jakaa Tekes kahtia. Käytettävissä olevat rahat tulee jakaa väestömäärien suhteessa Pohjois- ja Etelä-Suomen välillä..
     Paikallistuntemus on olennaista silloin, kun täsmäohjataan riskirahoitusta kohteisiin, joiden odotetaan toimivan alueella pitkiä aikoja. Suomen on korkein aika ryhtyä osoittamaan kohtuullista itsekkyyttä ristoreipasmaisen kirkasotsaisuuden kauden jälkeen. Maailma ympärillämme on paha ja itsekäs.

Arvoisa puhemies!
     Hallitus on pakkorakotilanteessa. TT ei hyväksy irtisanomissuojan parantamista. Veroalea käytettiin jo kesällä, eikä se johtanut havaittavissa olevaan yksityisen lohkon työllistävyyden lisääntymiseen. Tämä havainto näyttää kasvattaneen hallituksen piirissä epätoivoa. Sen tunnelmissa on väläytetty kansaneläkemaksujen ja verojen lisä-alennuksia. Velkaelvytyksen näin jatkuessa olisi entistä vähemmän varallisuutta käytettävissä julkisen lohkon toimenpiteiden rahoitukseen, joiden osumatarkkuus olisi olennaisesti parempi kuin näiden "hehtaaripyssytoimien". Vääristyneeseen väestörakenteeseen voidaan vaikuttaa parhaiten lisäämällä kuntien ja kuntayhtymien käytössä olevaa varallisuutta, sillä tämän lohkon työntekijöistä kolme neljäsosaa on naisia. Naiset pitävät tunnetuista syistä myös miehiä samoilla seuduilla.
     Puutun vielä yhteen yksityiskohtaan. Oulussa alun toistakymmentä henkilövuokrausfirmaa estää tehokkaan työnvälitystoiminnan. Työvoimatoimisto ja kaupunginjohto ovat polvillaan näiden kermankuorijoiden edessä. Työttömien valtava enemmistö joutuu kärsimään tästä vähemmistödiktatuurista, jossa kapitalismi näyttää pahimmat puolensa. Ilkeään mieleen tulee ajatus, että työttömyys on joillekin etu, joka halutaan säilyttää.
Takaisin