Kolumni Pohjolan Työssä helmikuussa 2004
POHJAVETTÄ - MUTTA MIHIN KÄYTTÖTARKOITUKSEEN?

Mars-planeetalta etsitään euroamerikkalaista kilpajuoksua vettä. Miksi? Vettä erityisesti siksi, että jos sitä löytyy, niin tiedetään, että elämä olisi voinut olla siellä mahdollista. Elämä on siis vedestä kiinni. Meistä ihmisistäkin kaksi kolmasosaa on vettä. Kysymys ei ole vain makeasta vedestä yhdisteenä, vaan siitä, että se on juomakelpoista. Oululaiseen kulttuuriin on kuulunut, että joidenkin kevättulvien aikaan on valitettu kraanasta tulevan veden laadusta. Sieltä voi tulla myös ruostetta, mikä kertoo, että vesijohtojen kunnossa on toivomisen varaa.
     On luonnollista, että kielteisten makuelämysten jälkeen kansalainen vaatii, että vesi, jota hän juo, on "hyvää, raikasta ja terveydelliset vaatimukset täyttävää". Siteerasin tässä Viinivaaran pohjavesihanketta markkinoivaa esitettä. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Jos huuhdellaan vessanpytty, tiskataan astiat, pestään keho, pyykki tai auto, luututaan lattia tai kastellaan nurmikko, niin varmistetaanko ennen käyttöä näissä toimenpiteissä käytettävän veden maku. Ei, niin ei tehdä, koska siinä ei olisi mitään järkeä. Noihin tarkoituksiin kelpaa heikompilaatuinenkin, kuitenkin käyttötarkoitukseen nähden puhdas käyttövesi. Tarvitaan siis laadultaan toisistaan poikkeavia vesiä. Tarvittavissa määrissäkin on suuria eroja. Juomiseen ja ruoanlaittoon tarvittavan makean veden määrä on vaatimaton em. käyttötarkoituksiin tarvittavan veden määrään verrattuna.
      Oulun vesi ja eräät oululaispoliitikot ajavat Viinivaaran pohjavesihanketta, jossa käytettäisiin pohjavettä kaikkiin edellä kuvattuihin ja lukuisiin muihin, pohjavettä kaipaamattomiin käyttötarkoituksiin. Tätä perustellaan myös varautumisella poikkeusoloihin (eli että joku tärvelisi Oulujoen veden laadun). Sehän tarkoittaisi valtavan myrkkymäärän tuomista joenrantaan ja sen kaikessa rauhassa laskua veteen. Tätä operaatiota paljon helpompaa olisi pommittaa pohjaveden siirtojohto hajalle ilmasta käsin. Nythän eletään täsmäpommitusten aikakautta. Hajautettu tankkiautokuljetuksiin tai vesijohtoihin perustuva juomavesihuolto olisi paljon turvallisempi varautumismalli.
       Viinivaaran pohjavesihanketta esittelevässä esitteessä kuvataan myös osa niistä dramaattisista kielteisistä ympäristövaikutuksista, joita tällä hankkeella olisi Olvassuon luonnonsuojelualueelle ja Kiiminkijoen Natura-alueille. Ne menettäisivät olennaiset osat luonnonarvoistaan. Menettäjinä olisivat myös monet alueella elävät ihmiset tai heidän elinkeinonsa.
       Oulussa joudutaan uusimaan vesijohtoverkko. Uusimisen yhteydessä voitaisiin vetää osittain tuplaverkko, pohjavedelle omansa ja muulle vedelle omansa. Pohjavesi otettaisiin, kuten nytkin, Hangaskankaalta. Pohjaveden osalta riittäisi, että sitä olisi lähiökohtaisesti niiden saatavilla, jotka sitä erityisesti haluavat. Kannetaanhan pullotettua pohjavettä nykyisinkin marketeista kotitalouksiin.
       Makea vesi on muodostumassa maapallonlaajuisesti arvokkaaksi kauppatavaraksi. Pohjavesi on puhtaissa luonnontilaisissa harjuissa muodostuneena laadultaan huippuluokkaa. Puolentoista litran muovipulloihin pakattuna siitä saa kansainvälisessä kaupassa yhden euron. Samalla rahamäärällä saa kansainvälisessä kaupassa 6,2 litraa raakaöljyä. Yhdessä vessan huuhtelussa kuluu säästöpytyllä hiukan yli kaksi litraa, ronskilla pytyllä neljää litraa vettä. Jos se on pohjavettä, niin voihan vessanpytty!
       Pohjavesihankkeessa perspektiivi on vuoden 2010 jälkeisessä ajassa. Mitä tulee maapallolla hyvälaatuisen juomaveden tarpeeseen, niin se on räjähdysmäisesti noussut tuohon aikaan mennessä. On siis syytä katsoa tarkoin, millaisiin hankkeisiin lähtee mukaan, millaisiin miettii vaihtoehtoisia koko maapallon paremmin huomioon ottavia ratkaisuja. Helsingin Vesi vie jo nyt arabeille Päijänteen vettä. 
Takaisin