Näin sen näin
Kolumni Pohjolan Työssä maaliskuussa 2004
ALTISTUINKO VALINNALLE MITÄTTÖMÄÄN TEHTÄVÄÄN?

Kun vuonna 1987 päätin altistua valinnalle eduskuntaan, se oli henkilökohtaisesti minulle merkittävä ratkaisu. Kun sitten toisten samaan valitsijayhdistykseen sitoutuneiden ehdokkaiden äänien tuella tulin valittua "lakeja säätävän kansalliskokouksen" jäseneksi, tunsin todella siirtyväni hyvin arvokkaaseen tehtävään. Ryhmään kuului neljä miestä. En ollut ryhmään toivottu jäsen, mutta siitä huolimatta päätin omistautua tähänkin työhön. Minulle riitti varsin hyvin, että olin tavallinen riviedustaja. Sittemmin olen ollut sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja että varapuheenjohtaja, joista rotaatiosääntöjemme mukaan on aina ollut paluu tavalliseksi riviedustajaksi. Niin on käyvä nytkin, kun meneillään oleva varapuheenjohtajuus päättyy.
      1990-luvulla muutamien kansanedustajien ministeritaival päättyi kesken kaiken paluuseen salkuttomuuteen. Joka kerta näytti ulkopuolisesta siltä, että paluu lähtöpisteeseen oli asianomaiselle kova pala purtavaksi. Murjotuksi itsensä tuntema oli kuukausia, jopa vuosia, aivan kuin toisessa maailmassa. Tunnemyrsky piiskasi harmaata aivomassaa niin, että se näkyi kauaksi. Surutyö ei tahtonut millään onnistua.
    2000-luku on tuonut tähän pettymyksien galleriaan uusia elementtejä. Kun Suomen  keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki joutui luopumaan sekä puolueensa johtajuudesta että pääministeriydestä, hän ilmoitti "haluavansa uuden alun". Se löytyy hänen mielestään Euroopan parlamentin jäsenyydestä. Tämä tarkoittaa, että uutta alkua ei voi ottaa toimimalla eduskunnassa sen kansan valitsemana jäsenenä, tarvitaan suurempia (haastavampia?) tehtäviä. Vai onko niin, että oma kantti ei riitä toimimiseen eduskunnassa tuttujen naamojen parissa; tarvitaan vain uudet naamat ja lyhyeksi tunnettu poliittinen muisti häivyttämään epämiellyttäväksi koettu menneisyys.
      Jäätteenmäki sai oitis kohtalotoverin. Ville Itälä kävi Ville Itälälle ongelmaksi ja hän joutui ilmoittamaan, että hän haluaa pois eduskunnasta. Taustalla oli pakkotilassa luopuminen puolueen puheenjohtajan paikalta. Nytkin katseet kääntyivät Euroopan parlamentin suuntaan, mutta kohta perään kotoinen Turkukin ja sen johtajuus alkoi viehättää. Itälälle ei näytä riittävän se, että hänellä on eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajuus, varsin arvostettu tehtävä, jossa voisi tehdä jopa näyttävästi politiikkaa, jos viitseliäisyyttä riittää.
       En voi mitään sille, että minusta tuntuu kurjalta, kun tehtävästä, jossa olen viihtynyt jo yli 17 vuotta, on tällainen pako muihin tehtäviin. Antaa tämä varsin persoonallisen ja myös ristiriitaisen kuvan europarlamentistakin. Toisaalta se on sopivan kaukana oleva pakopaikka, toisaalta sinne valittu voi selittää siirtyneensä korkeampaan tehtävään.
      Horjuuko arvostukseni kansanedustajan tehtävää kohtaan näiden havaintojen jälkeen. Ei. Tämä on upea duuni, jossa kaikkein arvokkainta on rivikansanedustajan tehtävä. Ilman sitä ei ole kansanvaltaa, ei parlamentarismia, eikä poliittista debattia.
      
Takaisin