Kolumni Pohjolan Työssä toukokuussa 2004
Tsemppiä, rouva presidentti!

Helsingin Sanomat on päättänyt viedä Suomen nopeutetussa aikataulussa sotilasliitto Naton jäseneksi. Jo kuukausien ajan on viikoittain joku lehden pääkirjoitustoimittajista todistanut Nato-jäsenyyden ja/tai Yhdysvaltain kaikkinaisten toimien hyväksymisen puolesta. Kun oma joukko on käynyt niukaksi, niin apuun on kutsuttu joko ikiketterä runoniekka Max Jakobsson tai joku "arvovaltainen" ulkomaalainen taho. Jotta operaatio ei vaikuttaisi liikaa päällekäyvältä, on välillä vedottu "järkeen" ja ikään kuin vihjailtu, että "onhan se nyt vain niin, että Suomi voi vapaasti valita, liittyykö vai ei, mutta kuitenkin …".
      Kiusallista Hesarin kannalta on ollut, että turvallisuuspoliittisen selonteon valmistelusta saadut tiedot ovat todistaneet sen puolesta, ettei Hesari tällä kertaa onnistu homman hoitamisessa niin kivuttomasti kuin onnistui viidennen ydinvoimalan tai EU-jäsenyyden junailu. Kun periksi ei oikein viitsisi antaa taistelun tässä vaiheessa ja muutaman herkullisen voiton jälkeen, niin panoksia on pitänyt suurentaa. Tämä tarkoittaa, että mielistely ja porkkana on pitänyt vaihtaa kepiksi. Ensiksi sai "turpiinsa" pääministeri pääkirjoitustoimittajan kynästä ja nyt oli vuorossa tasavallan presidentti. Kun ei olisi ollut tyylikästä käyttää kirveenä oman väen kynää, niin peliin värvättiin aina valmis, "mikä-minusta-oikein-isona-tuleekaan-Risto-EJ-Penttilä". Nuorsuomalaisena profiloitunut äärikonservatiivi iski kuitenkin innostuksissaan siinä määrin ohi maalin, että toimeksiantajakin säpsähti. Hesarin pääkirjoituksesta (27.4.) oli aistittavissa, ettei nyt aivan tällaisesta rökityksestä oltu sovittu - tai sitten jälkiä peiteltiin.
        Penttilä riistäisi tasavallan presidentiksi valitulta oikeuden olla aatteellinen eli hän ei saisi valituksi tulemisensa jälkeen olla sitä, minkä takia kansa hänet valitsi. Penttilähän kirjoitti mm.: "Edistääkö tällainen maailmanparannus tasavallan presidentin kykyä toimia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajana ja puolustusvoimien ylipäällikkönä?" Yhtä tylyn tuomion sai Halosen toiminta pyrkimyksessä luopua maamiinojen käytöstä. "Ulkopolitiikan johto on delegoitu kansalaismielipiteelle", kirjoitti Risto E.J. Penttilä. Räväkästi Evan johtaja ilmoitti, että nyt "on valinnan paikka, rouva presidentti". Näin kirjoittaa mies, joka puhuu elinkeinoelämän suulla. Evan puheenjohtaja asettui Hesarin toimituksen mukaan tukemaan Penttilän näkemyksiä, mutta Georg Ehrnroothin lausuntojen tarkempi lukeminen osoitti, ettei tuki aivan varauksetonta sentään ollutkaan. Todistipa kuitenkin tämäkin yksityiskohta, kenen asialla Penttilä oli.
          Penttilällä on tietenkin oikeus olla vapaassa maassa kenen asialla tahansa ja hänellä on myös oikeus omaan mielipiteeseen. On jopa hyvä, että elinkeinoelämän patruunasiipi paljasti näin todelliset tuntonsa.  Penttilän mallin mukaan pitää hyväksyä USA:n kaikki toimet sen hankkiessa raakaöljyä itselleen; olennaista on, että välit pysyvät "paksuina". Sitä Penttilä ei vieläkään huomaa, että USA:n tämä politiikka on pian ajava pahasti kiville. Kaiken koetun keskellä on hienoa, että on rohkeita valtiojohtajia, jotka näkevät kokonaisuuksia ja toimivat eettisesti objektiivisten havaintojen edellyttämällä tavalla. Näin toimiva kestää Penttilänkin rökityksen. Tsemppiä, rouva presidentti!

Takaisin