|
Kansanedustaja Erkki Pulliainen: RAAKAÖLJYN HINTALOUKKU
Kesäkuun 29 päivän Startelin uutinen tiesi kertoa, että "raakaöljyn hinta oli Lontoossa pudonnut lähelle kahden kuukauden alinta tasoa". Hinnan laskun taustalla oli uutisen mukaan "Irakin viennin kasvu, sillä maa on taas alkanut viedä öljyä Persianlahden satamista, ja öljytyöntekijöiden lakon päättyminen Norjassa". Brent-laadun hinnan kerrottiin pudonneen alle 34 US dollarin tynnyriltä, kun se oli ollut vielä muutama viikko sitten yli 40 dollaria. Näin lyhyesti asia kuitattiin parhaimmillaankin Suomen mediassa. Eli sattuuhan sitä joko lakkojen tai sabotaashien vuoksi toimituskatkoja. Toisin on muualla läntisissä teollisuusvaltioissa. Niissä pohditaan myös mediassa vakavasti sitä, mihin maapallolla on energiapolitiikassa oikein ajauduttu. Irakissa valta on muodollisesti luovutettu irakilaisille, mutta koalition miehitysjoukot (lähes 150 000 sotilasta!) säilyvät maassa edelleen. Ne ovat siellä turvaamassa öljykuljetuksia Yhdysvaltoihin. USA:han miehitti maan sen öljylähteiden vuoksi. Yhtäkään sodan perusteiksi esitettyä väitettä ei ole sittemmin pystytty todeksi osoittamaan. Ne ovat jäävä historiaan tekosyinä. Todellinen sodan syy on se, että USA haluaa turvata raakaöljyn saantinsa. Se tuo nyt jo yli 60 prosenttia kulutuksestaan ulkomailta. Tämä supervalta ei ole nimittäin varautunut millään energiapoliittisella keinolla raakaöljyvarantojen ehtymiseen maapallolta. Yhdysvallat turvaa siis öljyn saantiaan aseilla, mutta tämä keino vain kiihdyttää varantojen loppumista. Toisin kuin Suomessa muualla maapallolla tähän kiinnitetään päivittäin runsaasti huomiota. Siellä ollaan kauhuissaan, kun raakaöljyn yksikköhinta ei heijasta varantojen ehtymistä, ainoastaan vain seuraavien viikkojen kuljetusten varmistumista. Nyt heinäkuun alussahan tehdään kauppoja elokuun laivauksista. Suomen ulkopuolella otetaan nyt realiteettina huomioon, että raakaöljyriippuvaisuus on saatettu siinä määrin merkittäväksi, että sen saannin vaikeutuminen on vaikuttava ennen pitkää ratkaisevasti taloudellisen kasvun mahdollisuuksiin. Silloin eivät entisen ajan talousteoriat enää päde. Tällä hetkellä muualla länsimaissa panostetaan rajusti uusiutuvien energianlähteiden käytön edistämiseen. Siellä tajutaan, että tuotannolliset mahdollisuudet jaetaan lähi vuosien ja vuosikymmenien aikana uudestaan. Ne alueet pärjäävät, jotka tukeutuvat uusiutuviin energianlähteisiin. Kun jo vuosia sitten varoitin edessä vääjäämättömästi olevasta tulevaisuudesta, muuan demaritohtori moitti minua puhelimessa rauhattomuuden lietsomisesta. Sellainen ei sovi hänen mukaansa valtioon, jossa demarit ovat hallitsevassa asemassa. Suomi on ihanteellinen tilkku maapallon pintaa. Tänne voitaisiin luoda mallivaltio tukeutumisessa uusiutuviin energianlähteisiin, sillä pinta-alaa on riittävästi tarjolla. Kun tätä mahdollisuutta ei ole mielestäni riittävästi käytetty hyväksi, jatkan rauhattomuuden lietsontaa parin viikon kalareissun jälkeen. Muillekin virkistävää kesää!
Takaisin |
|