Kolumni Pohjolan Työssä heinäkuussa 2004
MTK:STA YLITYÖ- JA OSA-AIKALIITTO

Suomalainen työelämä on kokenut rajuja muutoksia viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Samalla kun monessa muussa länsimaisessa teollisuusvaltiossa suuret muutokset pannaan toistuvasti kansainvälisten suhdanteiden ja globalisaation tiliin, täällä Koti-Suomessa suurilla mullistuksilla on pääsääntöisesti kotoperäiset juuret.
    Niinpä 1990-luvun lama, joka vei kymmeniä tuhansia yrityksiä ja teki satoja tuhansia ihmisiä työttömiksi, juonsi juurensa 1980-luvun lopun rakennemuutoshallituksen suosimasta kasinopelipolitiikasta. Holkerin hallitus uskoi palvelevansa yhteiskuntaa vapauttamalla mitä taitamattomimmalla tavalla rahamarkkinat.
      Noihin aikoihin käynnistettiin toinenkin kehitystrendi, jolla on ollut ja on jatkossa oleva suomalaisen yhteiskunnan rakenteeseen dramaattinen vaikutus. Silloinen Maatilahallituksen pääjohtaja Kalevi Hemilä käynnisti Maatalous-2000 -ohjelman, jonka tuloksena piti oleman noin sadan tuhannen maatilan alasajo tästä maasta. Meilläkin piti siirtymän eurokokoluokan tiloihin. Näin piti saavutettaman kustannustehokkuutta ja lisää kannattavuutta.
      Maatalous-2000 -ohjelma olisi nikotellut, mutta Paavo Lipponen poimi samaisen Hemilän seitsemäksi vuodeksi maa- ja metsätalousministeriksi varmistamaan, ettei ohjelma jää pelkäksi julistukseksi. Suomen liittyminen osaksi Euroopan yhteisöjen yhteistä maatalouspolitiikkaa tuki osaltaan tavoitteiden toteutumista.
     Kuin varkain samalla luotiin Suomen maatalouteen "sisällissota"; maa jakautui Pohjois- ja Keski-Suomen karjatalousosaan ja etelän Vilja-Suomeen. Jäsenyysneuvotteluissa onnistuttiin eduskunnassa tekemäni pohjustustyön pohjalta saamaan sopimukseen tunnetut artiklat 141 ja 142, jotka luonnonmaantieteellistä pohjoisuutta korostavina on saatu myös uuteen perustuslailliseen sopimukseen.
     Täällä kotimaassa etelän viljanviljelijät ovat kuitenkin tehneet kaikkensa romuttaakseen luonnonmaantieteelliset perusteet tukien määräytymisessä. Tähän peliin on lähtenyt myös tuottajien etujärjestö mukaan.
      Harjoitetun maatalouspolitiikan välitilinpäätös on yhtä karu kuin pohjoisimman Suomen luonto: etelän viljanviljelijät ovat käytännössä osa-aikatyöntekijöitä samalla kun karjatalousvyöhykkeen maitotilalliset tekevät 7 päivää viikossa töitä. Jälkimmäinen on näin aina ollut, mutta nyt uutta on se, että maatilan isäntä ja emäntä väsyvät suuren eläinmäärän hoidossa.
       Käytännön eräs tuloksista on, että maataloustuottajien etujärjestöstä MTK:sta on muodostunut "ylityö- ja osa-aikaliitto". Kuvaa täydentää se, että metsänomistajistakin yli puolet on jo kaupunkilaisia, osa heistä ei ole edes metsälössään käynyt.
Takaisin