Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa heinäkuussa 2004
SUSI ON SUPERELIITTIÄ

Ainoastaan valtionpäämiesten ja susien päivittäisestä menusta kerrotaan läpi vuoden painetussa julkisessa sanassa, kyläkoulujenkin vain koulupäivien aikana. Valittu liharuokakin on edellisillä sitä samaa: (nuorta) vasikkaa, lammasta, peuraa, poroa tai hirveä. Joko valtiojohtajilla tai susilla tahi molemmilla on hyvä maku, ainakin se on sama.
       Ennen vanhaan lähes säännön mukaan ja vielä nykyäänkin silloin tällöin valtioiden päämiehet käyvät edustusjahdeissa ja, minkä he ottavatkaan mukaansa, tietenkin kotieläimekseen isoaivoisen neandertalinihmisen aikanaan ottaman suden, jota nyt koiraksi kutsutaan. Kummankin saalistuksen kohde oli ja on sama, eroa on syntynyt korkeintaan siitä, kypsennetäänkö lihaa ennen nauttimista vai ei. Domestikoidulla sudella on alun perin ollut alkukantaisissa oloissa tärkeä, alkuperäisempi tehtäväkin. Kotisusi on turvannut ihmisyhdyskunnan hygieniaa kaluamalla ruoanjätteet.
       Neandertalinihmistä pienempiaivoinen nykyihminen on onnistunut kehittämään puutteen kaikesta, myös riistasta, mikä on pakottanut hänet luomaan pelastuksekseen säädöksiä uusiutuvien luonnonvarojen kestäväksi käytöksi. Nykyinen metsästyslakikin on ilmaisu juuri tästä huolesta ja tarpeesta.
       Riistaeläimeksi hyväksytty laji on tästä syystä tarkemman ja jatkuvamman syynin alaisena kuin esimerkiksi luonnonsuojelulailla kokonaan rauhoitetut eläinlajit. Tämä oli tarkoin mielessä, kun nykyistä metsästyslakia vuonna 1993 säädettiin.
        Riistaeläinkategoriaan kuuluminen tarkoittaa sitä, ettei susijahtiinkaan ole asiaa, jos kanta ei täytä koon, ikä- ja sukupuolirakenteen puolesta biologisesti määräytyviä edellytyksiä. Nyt ei tällaista tilaa Suomessa ole. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu pakkotilaperusteella tai keneltäkään lupaa kysymättä laittomasti. Konflikti Euroopan unioninkin kanssa on siten jatkuva.
        Nyt on jälleen meneillään opetteluvaihe, jossa etsitään polkua metsästyslain perusperiaatteiden kunnioittamiseen. Maa- ja metsätalousministeriön ao. virkamiehet ovat oikealla polulla.
       Reitti on nytkin osoittautunut louhikkoiseksi. Miksi? Ei siksi, että supereliittiin kuuluvan suden ruokavaliota käytäisiin päivittäin lehdistössä läpi. Vaan pääasiassa siksi, että nytkin asialla ovat paikalliset mielipidejohtajat, jotka keräävät itselleen irtopisteitä katteetonta susivihaa lietsomalla. Sudet ovat nimittäin nyt, kuten kautta aikojen, oiva väline tulla valituksi kansan edustajaksi ja jopa eduskuntaan. Kiihkomielisimmät edustajat vastustavat tässä taistossa jopa tieteellistä tutkimusta!
      Jos susi aiotaan tällä kertaa säilyttää maamme eläimistössä, on hyväksyttävä edellä mainituista syistä se, ettei susipolitiikasta päätetä jatkossakaan kunnanvaltuustoissa.
      Kuten edellä kirjoittamani heijasteli, olin lukenut mm Antero Järvisen (HS 29.6.), Leena Vilkan (HS 3.7.), Pentti Särmän (HS 8.7.) ja Sauli Härkösen (HS 17.7.) arvokkaat kirjoitukset ja tehnyt omia reunahuomautuksiani. Itärajalaisten suurpetoyhdistyksen perustaminen oli myös tiedossani.
       Että nykyihminen olisi (valinnan avulla?) lisännyt domestikoidun suden älykkyyttä (em. HS 29.6.), ansaitsee vielä lisää tutkimusta.
Takaisin