|
Kolumni Koillissanomissa heinäkuussa 2004 MUSTAKO ON VALKOINEN?
Kesän aikana on julkaistu useiden mielipidetiedustelujen tuloksia, jotka kaikki kertovat pääministeri Matti Vanhasen hallituksen nauttimasta merkittävästä kansansuosiosta. Siitä reilut onnittelut! Periaatteessa on hyvä, jos hallitus saa turbulenssiaikoina kansalta tukea. Onko hallitus sitten saavuttanut sellaisia tuloksia, joista opposition kannattaisi ottaa opiksi? Ensi töikseen hallitus alensi vuosi sitten veroja. Tuloveroalen jälkeen seurasivat auto- ja viinaveroalet. Eduskunta on päättänyt myös yritysveroista, joiden hallitus selittää alentavan puoli miljardia euroa yritysten ja yhteisöjen maksamia veroja. Siis yhtä alea kaikki tyyni, eikä tässä vielä kaikki. Viikonvaihteessa valtiovarainministeri Antti Kalliomäki lupasi reipasta tuloveroalennusta, jos työmarkkinajärjestöt päätyvät todella pitkäikäiseen, minimaaliset palkankorotukset sisältävään tuposopimukseen. Ei voi muuta kuin sanoa, että Veikko Vennamo on palannut joukkoomme. Verot ollaan lopultakin siirtämässä valtion maksettaviksi. Käytännössähän edellä kerrottu tarkoittaa velanottoa ja/tai valtion omaisuuden myyntiä. Jälkimmäinen loppuu ennen pitkää, minkä jälkeen olemme 1990-luvun alkupuolen tilanteessa: teemme syömävelkaa. Hallituksella on todellisuudessa paniikki päällä, ei syömävelan vaan työllisyyskehityksen kielteisen trendin takia. Kun pitäisi saada maahan 100 000 uutta työpaikkaa, niin entisetkin häipyvät ulkomaille tai vakanssit yksinkertaisesti lakkautetaan. Kaksi Lipposen hallitusta epäonnistui työllisyyspolitiikan hoidossa (me vihreät olimme kelkassa 7 vuotta mukana). Nyt näyttää siltä, ettei kaksi mene kolmannetta; Vanhasen hallituksen keskeinen tavoite lienee jo karannut ulottumattomiin. Tähän mennessä veroissa tapahtuneen puitteissa hallituksesta ei voine olla kansan silmissä muuta kuin myönteinen kuva. Totuus kuitenkin koittaa, kun tulevat budjetit pitäisi rahoittaa. On selvää, että oppositio tulee muistuttamaan edessä olevasta rajusta velanotosta. Erikoisesti sote-puolella on odotettavissa huomattavaa lisärahoituksen tarvetta. Sen puuttuminen näkyisi kansalaisten arkipäivässä välittömästi. Leikkausjonot ovat edelleen monissa kunnissa todellisuutta. Kun budjettikurjuus nousee pintaan, niin silloin on pakko puhua myös hallituksen epäonnistumisista. Maatalousneuvotteluissa on tähän mennessä kaikki mennyt Suomen kannalta pieleen. Kaiken huipuksi demarit junailivat Olli Rehnin tekemään komissaarina Suomen kannalta ikävän sokeripäätöksen. Muutoinkin demarit ovat junailleet kepun piikkiin kaikki epäonnistumiset. Tämä on johtanut käskyyn selittää mustakin kepussa valkoiseksi. Tulevasta syksystä ja talvesta ei tule poliittista sähköä puuttumaan. Takaisin |
|