|
Mielipidekirjoitus Kalevassa elokuussa 2004 YHTEISKUNTAMME "JÄTEKERMAKERROS" ON TODELLA PAKSU
Toimitusjohtaja Markku Salo liittyi 25.7. Kalevassa käytyyn jätehuoltokeskusteluun viitaten 21.7. julkaistuun kirjoitukseeni. Nyt aineistoa alkaa olla koossa yhteenvetoon, minkä teen seuraavassa. Ensin (joht. Markku Illikainen Kaleva 13.7.) ei ollut olemassa Keravalla sijaitsevaa Lassila & Tikanoja Oyj:n edistyksellistä jätteenkäsittelylaitosta. Nyt joht. Salo vahvisti sen olemassaolon korjaten siten joht. Illikaisen aiemmin välittämää sanomaa. Laitos on kuitenkin Salon mukaan "kermankuorintaa". Tästä seuraa, että olennaista on "kermakerroksen" vahvuus, mikä puolestaan on riippuvainen materiaalin "rasvapitoisuudesta". Kulutuksemme rakenne on siinä määrin "rasvainen", että Salon tarkoittama "kermakerros" muodostuu nykyisellään todella vahvaksi. Se on otettu huomioon mm. Espoon Ämmässuon uudessa jätteenkäsittelyjärjestelmässäkin, jonka suunnitelmiin kävin paikan päällä tutustumassa. Yhteiskunnan kokonaisedun mukaista on pyrkiä kierrättämään mahdollisimman paljon syntyvästä jätteestä olletikin kun sen pohjana olevat raakaöljyvarannot hupenevat silmissä (mm. Kalevan pääkirjoitus 26.7.). Mikä tärkeintä, valtaosa kansasta on jo valmis lajittelemaan jätteet niiden syntypaikalla. Seurasin äskettäin erään kirkonkylän ekopisteellä lajiteltua jätevirtaa. Autoilijat odottivat kiltisti vuoroaan, eikä kukaan huomautellut siitä, että on kiire johonkin. He suorittivat mukisematta kuluttajan velvollisuuttaan. He toivat myös autottomien naapuriensa lajiteltuja jätteitä. Viime vaiheessa kierrätykseen heräämättömät kuluttajat tulevat ruotuun kustannuskepillä. Senkin me kaikki tiedämme. Ämmässuon hienossa suunnitelmassa on tietenkin jouduttu tunnustamaan, että aivan kaikkea jätettä ei voida erotella ja kierrättää. Tämä pienehkö osa, ns. rejekti, kuivatetaan ja poltetaan jossakin yhdistetyssä lämmön- ja sähköntuotantolaitoksessa. Käydyn keskustelun perusteella on jätehuoltoon hahmottunut kaksi mallia, laiskan polttomalli ja kestävän kehityksen mukainen laajasti kierrättävä malli. Syksyn kunnallisvaalit ovat "kansanäänestys" mm. näiden perustavaa laatua olevien vaihtoehtojen välillä. Takaisin |
|