Kolumni Rautatieläinen -lehdessä syyskuussa 2004
RAUTATEIDEN UUSI TULEMINEN - RAAKAÖLJY LOPPUU

Irakia miehitetään edelleen. Miksi? Siksi, että sen maaperässä on varastoituneena reilu kymmenes maapallon tunnetuista, taloudellisesti hyödynnettävistä raakaöljyvarannoista. Miehittäjällä eli Yhdysvalloilla vastaava osuus on jossain kolmen ja neljän prosentin välillä. Se ei riitä alkuunkaan maan oman kulutuksen kattamiseen. USA tuo jo yli 60 prosenttia bensan kulutuksestaan maan rajojen ulkopuolelta. Brutaalein tapa yrittää varmistaa saatavuus on miehittää valtio, jolla on merkittävät raakaöljyvarannot. Nyt tiedämme, ettei sekään ole halpa keino muista kielteisistä näkökohdista puhumattakaan.
       Äskettäin valmistui selvitys, jonka mukaan raakaöljyvaroja riittäisi vielä 41 vuotta. Se on erittäin lyhyt aika, vain puolet suomalaisten naisten keskimääräisestä eliniästä. Öljynviejämaiden OPEC ehti heti perään kertomaan, ettei se pysty pumppaamaan vuorokaudessa nykyistä enemmän öljyä markkinoille. Rajat tulevat jo nyt kaikkialla vastaan. Ei ihme, että Amerikassa puhutaan raakaöljyn tynnyrihinnan pikaisesta kohoamisesta yli 50 US dollarin rajan. Tätä kirjoitettaessa (4.8.) ollaan jo menossa 44 dollarissa.
       Niin maa-, meri- kuin ilmakuljetuksetkin riippuvat nykyisin suuressa määrin raakaöljystä. Kun sen yksikköhinta kohoaa, kallistuvat kuljetukset. Tämä on selviö, joka pakottaa kansallisvaltiot jo huoltovarmuussyistä miettimään uudestaan logistiset järjestelmänsä. Onnellisia ne valtiot, jotka ovat säilyttäneet itsellään päätösvaltaa kuljetuselinkeinoissa. Niiden on muita helpompi infrasijoituksia suuntaamalla vaikuttaa siihen, että elintärkeät kuljetukset hoidetaan kaikissa oloissa. Selvää on sekin, että kuljetettavan hyödykkeen kilohinta ratkaisee sen, kuinka pitkiä matkoja ko. tavaraa kuljetetaan. Maailmankauppa kokee niin ikään suuren mullistuksen ja tuotanto alueellistuu uudestaan.
      Alueellistamista edistää sekin, että uusiutuvat energianlähteet tulevat arvoon arvaamattomaan. Bio-, tuuli- ja aurinkoenergia sekä maalämpö hyödynnetään niin, ettei sähkön siirtohävikkiä päästetä syntymään. Vetytalouden avulla energiaa siirretään paikasta toiseen. Bensa-asemat vaihtuvat vetyasemiin.
      On selvää, että tässä uudessa, todennäköisyysarvioinnissa varmassa tulevaisuustilanteessa kiskoilla kulkeva liikenne nousee avainasemaan. Energia siirretään johtoja pitkin rataverkon eri osiin. Liikennejärjestelmässä ensin ratkaistaan kattava rautatiestö, sitten siihen kytketään maantie- ja vesitieväylästö.
      Nykyisin puhutaan kaikkialla ja kaikissa yhteyksissä kilpailukyvystä. Kylällä, kaupungilla, maakunnalla, valtiolla ja Euroopan unionilla on kilpailukyky, jota niistä itse kukin vaalii ja pyrkii edistämään. Markkinatalous puolestaan luottaa kaikessa markkinoihin itseensä. Uusi energiatodellisuus on niin lähellä, että markkinoiden olisi pitänyt jo tajuta siihen varautuminen ja lähteä rakentamaan uusiutuvien energianlähteiden sekä niihin tukeutuvan liikenteen järjestelmää, mutta näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Markkinat ovat ratkaisevalla tavalla myöhässä. Siksi yhteiskuntien valistuneisuus mitataan sillä, kuinka ne ottavat niille kuuluvan vallan itselleen ja ryhtyvät luomaan yllä kuvaamani tarpeen mukaista infraa.
     Seuraavatko liikenne- ja viestintäministeriön ja Ratahallintokeskuksen johtohenkilöt maailmanmenoa? Tietenkin seuraavat. Sehän kuuluu heidän virkavelvollisuuksiinsa. Tässä katsannossa tuntuukin käsittämättömältä, suorastaan pöyristyttävältä, että Ratahallintokeskus ryhtyy pistämään rataosia rullalle. Kaiken lisäksi päätökset tehdään hiljaisuudessa. Lakkautuspäätökset tihkuvat kansanedustajienkin tietoisuuteen vain sitä kautta, että päätöksillä on laaja "tiedoksi" -jakelu. Virkamiesvalta on kohonnut käsittämättömälle tasolle ja menettelytavoissa on paljon korjaamisen varaa.        
       Edessä on kuitenkin rautateiden uusi tuleminen!
 

Takaisin