Kolumni Oulujoen reitti ry:n sivustolla www.oulujoenreitti.fi
SUHTEENI OULUJOEN VESISTÖÖN

Se yhdistää Karjalan tasavallan Perämereen. Se jakaa Suomen kahteen osaan, Pohjois- ja Etelä-Suomeen. Se antaa identiteetin Oulun läänille. Näin tehdessään se kokoaa yhdeksi sen kaksi maakuntaa, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan. "Se" on Oulujoen vesistö, jonka latvoilla sataa talvella enemmän lunta kuin missään muualla Suomessa. Kaksi vesireittiä, Hyrynsalmi ja Sotkamo, kerää sulamisvesiä juuri näiltä alueilta ja kuljettaa ne Oulujärveen, alueemme valtaveteen. Pinta-alaa sillä on lähes tuhat neliökilometriä. Perämeri siintää luoteessa. Yhteys sinne on syöpynyt maaperään 107 kilometrin matkalla. Tämän yhteyden, Oulujoen, suulla on kotikaupunkini Oulu, puolen Suomen pääkaupunki.
       Oulujoen vesistö, Oulujärvi, Oulujoki, Oulun kaupunki. Olipa vuoteen 1965 saakka joen rannoilla Oulujoen kuntakin. Hengissä ja voimissaan on vielä Oulujoen seurakunta, joka vuonna 2009 viettää 100-vuotisjuhlia. Tämän seurakunnan ruustinnana vaikutti aikanaan voimakastahtoinen sisareni Dagmar Sutinen. Tämä on hitunen historiaa. Tätä yksityiskohtaa merkittävämpää historiaa liittyy valtavasti Oulujoen koko vesistöalueeseen. Terva huilasi jokea pitkin myötävirtaan, merilohet nousivat vastavirtaan. Kummallakin oli alueen väestön kannalta suuri merkitys. Niin terva- kuin merilohitaloudessakin Oulu oli satama, joka keräsi ja välitti, ja piti näin omia asukkaitaan leivän syrjässä kiinni.
       Aikanaan loppui tervakausi. Nyt sille lopullista niittiä junailee Euroopan unionin komissio. Loppu tuli merilohitaloudellekin. Oulujoki valjastettiin voimatalouden tarpeisiin. Oulujoen pääuomassa voimalaitoksia on seitsemän, vesistöalueella kaikkiaan kahdeksantoista. Nyt voimalaitoksista läntisintä, Merikoskea, tarjotaan kalatien välityksellä merilohelle ja muille nousukaloille ohitettavaksi. Häivähdys menneisyydestä, auttamatta taaksejääneestä kulttuurista voi näin palata.
      Historiaa ei voi muuttaa. Jokainen aika tekee omista lähtökohdistaan omat valintansa. Virtaava vesi on uusiutuva luonnonvara. Jos ratkaisut joen tulevaisuudesta tehtäisiin nyt, niin pelkään, että ratkaisut eivät olisi tapahtuneista poikkeavia. Yhä edelleen vellova Vuotos-keskustelu on siitä näyttävä osoitus. Surullista.
     Luonnonvarojen käyttöön liittyvää on muutoinkin tapahtunut reilun puolen vuosisadan aikana. Metsätalous on ojittanut soita, samoin turvetalous, maatalous on tehoaikakauteen siirryttyään osoittanut vaurauttaan päästämällä kalliita ravinteitaan Oulujoen vesistöalueen vesiin. Veden laatu on heikentynyt, ei kuitenkaan niin, etteikö Oulu tohtisi ottaa siitä juomavettään. Kuulun heihin, jotka seuraavat tarkoin sitä, mitä Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus Oulujoen vesistöalueella tekee. Se on nyt paljon vartijana.
      Oulujoen rannoilla on maaseudun väestökadosta huolimatta säilynyt jokimaiseman luonnon- ja kulttuuriympäristön ominaiset piirteet. Tämä on paljon. Se on arvo sinänsä. Se tarkoittaa myös, että Oulujoesta ja siihen liittyvästä vesistöalueesta voidaan tehdä nykyistä merkittävämpi matkailukohde.
       Kauan eläköön Oulujoki ja sen kulttuurit!
 Takaisin