Puheenvuoro Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon lähetekeskustelussa 28.9.2004
Arvoisa puhemies!
Maapallon turvallisuuspoliittinen ympäristö on muuttunut sitten edellisen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon antamisen merkittävästi. Syyskuun 11. päivän tapahtumat kolme vuotta sitten toivat pintaan perustavaa laatua olevia ilmiöitä ja asioita. Keskityn seuraavassa turvallisuuspolitiikan yleiseen ekologiseen taustaan.
Ravinnon ja suojan tarve ovat ohjanneet kaikkina aikoina ihmisyhteisöjen käyttäytymistä ja ratkaisseet niiden kohtaloita. Jos ihminen eliölajina olisi ymmärtänyt suvunjatkamisen ja kulutuksensa vaikutuksen arvoihinsa ja asenteisiinsa, ja ottanut niiden pitkäaikaiset vaikutukset huomioon, maailmanhistoria olisi ollut toisenlainen. Ihminen ei ole nimittäin koskaan tietoisesti vaikuttanut lajinsa elämän suuriin muutoksiin maapallolla. Seuraavaa, toistuvaa kaavaa on edetty. Lisääntyminen on johtanut tuotannon tehostamistarpeeseen, sen onnistuminen väen runsastumiseen. Tätä vuorottelua on jatkunut niin kauan kuin ulottuvilla olevat, kulloisillakin keinoilla hyödynnettävissä olevat luonnonvarat ovat sallineet. Tuotantojen ylijäämävaiheet ovat mahdollistaneet hengenviljelyä ja aineellisten monumenttien rakentamista. Luonnonvarojen ehtyminen on puolestaan lisännyt kilpailua, raaistanut menettelytapoja ja johtanut aiemmin pahoina pidettyjen tapojen ritualisoitumiseen, ajassa hyväksytyiksi tulemiseen. Lopulta kulttuuri on tuhoutunut.
Teknokulttuuri poikkeaa edeltäjistään siinä, että se on kaivautunut hyödyntämään maaperästä fossiilisia luonnonvaroja, jotka olivat varastoituneet sinne satojen miljoonien vuosien kuluessa, ja jotka ovat jääneet aiempien kulttuurien aikana hyödyntämättä. Niiden varannot kuitenkin käytössä loppuvat ja sitä nopeammin, mitä suuremmalla teholla niitä hyödynnetään. Kysynnän kasvua juuri nyt lisää maapallon väestön runsastuminen nettomääräisesti yli 70 miljoonalla vuodessa ja taloudellisen toimeliaisuuden lisääntyminen Aasian itä- ja kaakkoisosissa. Sekä ravinnon tuottaminen että elintarvikkeiden jakelu ovat yhä edelleen ratkaisevasti riippuvaisia fossiilisista energianlähteistä.
Teknokulttuuri on ajanut itsensä tilanteeseen, jossa raakaöljystä on muodostunut koko maapallon elämää hallitseva masking factor, tekijä, joka vaikutuksellaan peittoaa kaikkien muiden rajoittavien tekijöiden vaikutuksen. Raakaöljyn maailmantalouden kannalta merkityksellisten varantojen riittävyydelle on arvioitu nelisenkymmentä vuotta aikaa. Ratkaisevaa on, että raakaöljyä korvaavien polttoaineiden ja energiajärjestelmien kehittämisessä ollaan armottomasti myöhässä. Tämä tiedetään yleisesti ja se kielletään yhtä yleisesti, samoin kuin riippuvaisuutemme raakaöljyvarannoista. Tämä on johtanut avoimeen ja piilotaisteluun jäljellä olevien raakaöljyvarantojen hallinnasta.
Kaksoistornit menettänyt supervalta on Saddam Husseinin hallinnon kukistumisen jälkeen Kaksoisvirranmaassa ainoastaan ja vain sen vuoksi, että sen maaperässä on kymmenes maapallon tunnetuista, jäljellä olevista raakaöljyvaroista. Niin kauan kuin Irakista voidaan lähettää puolikin miljoonaa tynnyriä raakaöljyä vuorokaudessa Yhdysvaltoihin, niin kauan ihmisuhrit näyttävät tulevan hyväksytyiksi. Raakaöljystä riippuvaisen maan kansallinen turvallisuus on riippuvainen sellaisesta, mikä varmuudella suhteellisen lyhyen ajan kuluessa loppuu. Tämä riippuvuus hallitsee maan sisä- ja ulkopolitiikkaa.
USA on supervalta, joka toisten valtioiden energia- ja muihin luonnonvaroihin tukeutuen yrittää hallita koko maapalloa itsensä hyväksi. Venäjää kutsutaan "entiseksi supervallaksi". Sitä on kuitenkin pakko pitää nykyisenäkin supervaltana, koska sen alueella on toisaalta runsaasti uusiutumattomia luonnonvaroja ja toisaalta runsaasti maapinta-alaa uusiutuvan energian tuottamiseen. Mielenkiintoista on, että näistä tosiasioista huolimatta Venäjän johto pitää Tshetshenian öljyvarantoja ja strategista asemaa niin tärkeinä, että se käyttäytyy alueella siten kuin on havaittu.
Aiemmista ihmisen kulttuureista tutulle "pahojen tapojen ritualisoitumiselle" on tyypillistä, että niiden hyväksyminen tapahtuu noin vain, hallitsijoiden tarjotessa vastineeksi ehdotustensa hyväksymisestä pikahyötyjä. Tässä ajassa tämä tarkoittaa, että sotakin hyväksytään, kunhan bensatankin voi täyttää entiseen hintaan. Yhtälössä ei tietenkään oteta huomioon sitä, että sota kuluttaa erityisesti juuri niitä luonnonvaroja, joista muutoinkin on pula. Nykyinen teknoaika on kulttuurina siinä määrin monimutkainen ja ulotteinen, että sen puitteissa on helpohko kehitellä tekosyitä ja toimintamalleja, jotka juuri siinä ajassa näyttävät yleisemmin hyväksymiskelpoisilta. Näihin kuuluvat mm. ennalta ehkäisevät iskut terroristeina pidettyjen todellisiin ja oletettuihin tukikohtiin koti- ja ulkomailla. Kehittyneissä yhteiskunnissa samalla perusteella yksityisyyden suojaa häivytetään kaikilta kansalaisilta. Samalla kun toimenpiteitä markkinoidaan turvaverkon lisäämistarpeella, tuota verkkoa itse asiassa todella rajusti heikennetään.
Yhteistä näille toimille on, että valta keskittyy suppealle eliitille. Näin tapahtuu kaikilla mantereilla. Näin tapahtuu juuri nyt Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Näin on ollut jo pitkään Kiinassa, islamilaisissa valtioissa ja monissa Kaakkois-Aasian tiikerivaltioissa. Demokratiavaje korvataan uusiutumattomiin luonnonvaroihin nojautuvalla jälleenjakelulla, jonka päätepiste on jo näkyvissä. Kulttuurien historia toistaa pahaenteisesti itseään.
Arvoisa puhemies! Suomi on tässä todellisuudessa mielenkiintoisessa ekolokerossa. Sen maaperässä ei ole raakaöljyä ja muita fossiilisia energianlähteitä, eikä se ole tällaisesta syystä mielenkiinnon kohteena. Samasta syystä sen ainoa todellinen vaihtoehto on tukeutuminen teknokulttuurissaan uusiutuviin energianlähteisiin. Niihin perustuvan järjestelmän luomisella on todella kiire. Onneksi meillä on tähän tarkoitukseen riittävästi maata käytettävissä. Aikaa sen sijaan näyttää olevan niukemmin. Maamiinakentän keskellä ilman energiaa saattaisi tulla orpo olo. Kestävä turvallisuus voi rakentua vain hajautetun, uusiutuvan energian varaan. Se on oikeaa turvallisuuspolitiikkaa. Se määrittää myös kestävän kulutuksen tason.