Kolumni Pohjolan Työssä lokakuussa 2004
RAAKAÖLJY LOPPUU – SEURAUKSET OVAT JO NÄKYVISSÄ

On jokseenkin typerää kirjoittaa ja puhua toistuvasti asiasta, joka talonpoikaisen järjen ja yleisesti tiedossa olevien tosiasioiden mukaan on itsestään selvyys. Tarkoitan sitä, että jos haluttua tuotetta on maapallolla tietty, rajattu määrä, eikä sitä tuoteta tai tule mistään lisää, niin jäljellä olevan varannon arvo markkinoiden ja kulutuksen jatkuessa kohoaa. Näin juuri on asianlaita raakaöljyn. Se on fossiilinen energian- ja raaka-aineenlähde, jota muodostui maaperään satojen miljoonien vuosien kuluessa, ja jota ei enää varastoidu luonnollisten prosessien tuloksena sellaisia määriä, että niillä olisi merkitystä maapallon nykyiseen kulutukseen suhteutettuna.
        Kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana on ylitetty kaksi merkittävää rajapaalua jäljellä olevien raakaöljyvarantojen käytössä ja reagoinnissa siihen. Ensiksi Yhdysvallat tunnusti teoillaan, ettei se pysty tyydyttämään öljynkulutustaan omiin varantoihinsa tukeutuen, ja että sen rohkeus ei riitä jäämiseen maailman öljymarkkinoiden varaan. Niinpä se lähti valloittamaan Irakin öljyvarantojen hallintaoikeutta. Toiseksi edelleen yli 7 prosentin BKT:n kasvulukuja osoittava Kiina, jossa talouskasvu on tuottanut mm. voimakkaan autoistumisen, siirtyi tämän vuoden toukokuussa energian nettoviejästä sen nettotuojaksi. Kiinaan on tuotu erityisesti raakaöljyä ja se on tehnyt sopimuksen öljyputkesta ja öljystä Kazakstanin kanssa.
        Yhdysvaltain Irakin valloituskeikka ei ole mennyt miltään osin alkuperäisten, rämäpäisten suunnitelmien mukaan. Tuoreinkin raportti osoittaa, että tilanne on Irakissa vielä pahempi kuin miltä se on uutisten valossa näyttänyt. USA joutuu nyt olemaan tyytyväinen, jos se kahden-kolmen miljoonan tynnyrillisen sijasta saa Irakista puoli miljoonaa tynnyrillistä öljyä vuorokaudessa. Kun ottaa huomioon miehityksestä koituvat kustannukset, tämä on todella kallista öljyä. Nykyisin useimmilla niistä alueista, joissa on merkittäviä raakaöljykenttiä, on yhteiskunnallisesti rauhatonta. Kysymys on kansallisesti ja alueellisesti siitä, kuka saa öljynmyyntitulot. Näin on Kaspianmeren ja Mustanmeren välisellä alueella, näin on Nigeriassa, näin on Lähi-idässä, näin on Etelä-Amerikan pohjoisosissa ja Keski-Amerikassa, eikä Venäjänkään tilanne aivan vakaa ole. Vakautta löytyy vain Norjan ja Britannian öljykentiltä, jollei niillä ole lakko päällä.
         Vihdoinkin IMF:n ja IIE-taloustutkimuslaitoksen tutkijat ja asiantuntijat ovat tulleet esiin kertomaan, että öljyn hinta tulee myös jatkossa nousemaan rajusti; ensi kesään mennessä tynnyrihinta nousee 60 US dollariin, seuraava kynnys on 80 dollaria ja lähitulevaisuudessa häämöttää 160 dollarin raja. On äärimmäisen valitettavaa, ettei tätä vääjäämätöntä totuutta ole saanut lausua julki jo vuosia sitten. Jos olisi saanut, niin ne, joilla rahaa on, olisivat sijoittaneet raakaöljyä korvaavien, uusiutuviin energianlähteisiin perustuvien järjestelmien kehittämiseen. Nyt ollaan pääosin armottomasti myöhässä ja siksi joudutaan tällainen asiaintila hyväksymään.
         Mitä tästä valmistautumattomuudesta sitten seuraa? Siitä seuraa perinteisellä tavalla arvioituna taloudellinen taantuma, jopa maailmanlaajuinen lama. Tarjonta ei tule tyydyttämään kysyntää, kun jo jalostuskapasiteettikin nilkuttaa. Hinta näin nousee ja sitä seuraavat tunnetut reaktiot investoinneissa ja klassisissa talousodotuksissa. Vähän pitemmällä aikavälillä pudotuspelissä voittavat ne, jotka rohkeasti sijoittavat uusiutuviin energianlähteisiin ja vetytalouteen. Tiellä siihen koetaan sekä taloudellista että poliittista turbulenssia. Tietenkin kaikkein tiukimmille joutuvat jälleen kerran demokratia ja miljardit köyhät ihmiset.         

Takaisin