Kolumni Kalevassa 16.10.2004
KUNTA ON SIPISSÄ - MITÄ NYT?

Kunnilla on eduskunnan tahdosta itsehallinto, joka siirtää valtaa ja vastuita valtiolta kunnille. Jälkimmäi-sistä merkittävimpiä on peruspalvelujen järjestäminen, mikä pääsääntöisesti merkitsee myös niiden tuot-tamista. Valtio on kuitenkin pidättänyt itsellään - perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen hengessä - oi-keuden normittaa kuntien järjestämiä peruspalveluita. Valtionosuuksilla puolestaan tasoitetaan perintei-sesti kuntien välisiä tuloeroja. Niistä huolimatta lähes puolet kunnista hakee parhaillaan talousahdinkoon-sa harkinnanvaraista tukea valtiolta. Näin on ollut aiemminkin.
      Nyt kuitenkin ollaan kunnallisvaalien alla uudessa taitekohdassa. Talouskasvuluvut pyörivät kahden ja kolmen prosentin välillä. Siitä huolimatta kasvukuntienkin verotulojen kasvussa esiintyy häkellyttävää hidastumista. Taustalla on monta tekijää. Hallituksen toimin työllisyys ei parane. Firmat jakavat varojaan osinkoina omistajilleen, mutta eivät investoi. Yritysmaailman eliitti ei näytä tukevan hallitusta sen työllis-tämispyrkimyksissä eikä tupotoiveissa tekipä hallitus mitä tahansa. Hallitus puolestaan ei liioin pane te-hokkaasti harmaata ja mustaa taloutta kuriin lisätäkseen tulojaan. Työvoimatoimistot puolestaan eivät sallisi kuntien ryhtyvän työn aktiivisiksi välittäjiksi, vaikka niiden oma tuloksellisuus on vaatimatonta. Keskeiset tahot ahdistavat näin kuntia vänkärakoon.
      Kaiken lisäksi hyvää tarkoittava hoitotakuu lisää kuntien nettomenoja sadalla miljoonalla eurolla. Huippu on kunnilta otettava pakkolaina. Hallitus siirtää yli 400 miljoonaa euroa kuntien rahaa maksetta-vaksi useiden vuosien aikana, vaikka Lipposen toisen hallituksen viimeisen kokonaisen vuoden (2002) tilinpäätöksessä rahat olivat jo sen vuoden ylijäämänä (842 milj. euroa) valtion kassassa. Vanhasen halli-tus törsäsi ensi töikseen nämä rahat veronalennukseen 1.7.2003 lukien saavuttamatta tällä mitään merkit-tävää työllistävää vaikutusta. Jos kunnat eivät näin muodostuneessa tilanteessa nosta veroprosenttiaan tulojen lisäämiseksi, alkavat sairaanhoidon ohella nilkuttaa muutkin peruspalvelut.
      Kuntia ajetaan kiitolaukkaa kohti totuuden hetkeä: "Kenen kustannuksella peruspalvelut sippikunnissa hoidetaan, henkilökunnan vai veronmaksajien?" Väitän, että pian valittavat kunnanvaltuutetut joutuvat etsimään rahoituksen mallille, jossa pysyvä henkilökunta entiseen malliin keskittyy hoitamaan palvelu-tuotantoa parhaan kykynsä ja taitonsa mukaan. Tarjolla olevaan toiseen vaihtoehtoon, ydinkunta-palvelukunta-malliin, ei sen epävarmuuden vuoksi kunnilla ole jatkossa varaa. Epävarmuus johtaa var-muudella pitkällä aikavälillä tuloksien heikkenemiseen. Siihen taas ei poliittisesti ja inhimillisesti ole va-raa. Meneillään olevat ydinkunta-palvelukuntakokeilut kannattaakin haudata kaikessa hiljaisuudessa ja palata osaavan henkilökunnan pysyvään rekrytointiin peruspalvelujen tuotantoon. Turvallisuuden takaa-jan pitää tuntea olevansa itse turvassa. 
Takaisin