Kolumni Juoksupojassa helmikuussa 2005
PREKARIAATIT - KEITÄ HE OVAT?

Maailma muuttuu ja täällä puhuttavat kielet muuttuvat. Muutos tuo esiin ilmiöitä, jotka pitää kielen avulla tunnistaa. Tästä seuraa, että ollaksemme mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa, saamme opetella uudissanoja. Kun opiskelin 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa, ei silloin ollut keskitettyjä tulopoliittisia sopimuksia, eikä sanaa "tupo". Nyt kaikki täällä Koti-Suomessa tietävät, mitä tupo pitää sisällään.
      2000-luvun uudissanoihin kuuluu "prekariaatti". Jukka Peltokoski on kirjoittanut tästä sanasta ja sen taustalla olevasta ilmiöstä, prekarisaatiosta, kirjoituksen, jota käytän hyväkseni tässä kolumnissa.
       Niin, mikä on prekariaatti? "Läppärini" oikolukuohjelma herjaa tätä sanaa. Sille kukaan ei ole kertonut, että tämä on ihan merkityksellinen käsite. Lehdissä sana vilahtelee. Se on suomennettu mm. "pätkätyöläisyydeksi" tai Osmo Soininvaaran tapaan "tilapäistöksi", jälkimmäisessä tapauksessa vastakohtana on "pysyväistö". Näin jo paljastuu, millä alueella liikutaan. Ollaan tekemisissä epävarmistuneen elämän kanssa, jollaista on mm. pätkätyöläisyys.
       Peltokoski päätyy pohdinnassaan seuraavaan kiteytykseen: "Prekariaatti viittaa jonkin erityisen ihmisryhmän sijasta sosiaaliseen suhteeseen, prosessiin tai tendenssiin. Se on epäitsenäisyyteen ja epäitsellisyyteen pakotettua elämää, sillä toimeentulon epävarmuus ja mielivallan kokemukset syövät sen elämänhallintaa."
       Prekariaatin ongelmat tulevat Peltokosken havaintojen mukaan selvimmin näkyville pätkätyöläisissä, jotka eivät saa tai halua vakinaisia tai edes suhteellisen pitkäkestoisia työpaikkoja ja joilta on siten riistetty monet sosiaaliset perusoikeudet, kuten äitiysetuudet, sairausloma, eläkkeen kertyminen tai palkalliset lomat. Keikkahommat saattavat tuottaa heille muutoinkin ongelmia työvoimaviranomaisten kanssa asioitaessa.
      Näiden ongelmien kanssa painiskelevia työläisiä löytyy Peltokosken mukaan mm. koulutuksen, (uus)medioiden ja erilaisten palvelualojen piiristä. Oma lukunsa ovat siirtolaiset ja heidän joukossaan paperittomat maahanmuuttajat. Jälkimmäiset ovat yleismaailmallinen ilmiö ja kymmenistä miljoonista koostuva joukko, joka joutuu kokemaan epävarmistetun elämän kaikki mahdolliset puolet.
       Poliitikolle tässä kuvatut kehityskulut ovat tuskallisia. Yksityinen elinkeinoelämä on vienyt vallan ja sen tuottama polttava työttömyys pakottaa edesauttamaan edes pätkätöiden löytymistä juuri siltä samalta sektorilta. Nimittäin jo kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen työllistyminen ratkaisevasti vaikeutuu.
Takaisin