|
Vappupuheessa 2005 Leppävirralla
Parissa päivässä satamalakot pakottivat pysäyttämään paperikoneita. Tämä osoitti havainnollisesti, kuinka perusteellisesti noin nopeasti hätään joutuneet paperi- ja sellukonsernit ovat siirtäneet tuotevarastonsa valtion omistamalle maalle, erikoisesti maanteille, missä varastoinnista ne eivät luonnollisestikaan maksa mitään vuokraa. Verosuunnittelussa eteväksi osoittautunut suurpääoma näyttää näin kykynsä myös varastointikulujen minimoijana. Tietenkään nämä konsernit eivät haluaisi maksaa sellaisia palkkoja työntekijöilleen, että niiden verottamisen kautta liikenneväylien omistaja ja ylläpitäjä saisi edes jotain takaisin. Euroopan unionin päästyä ratkaisuun raskaan tavaraliikenteen tietullien laskentatavoista Suomen tulee ottaa käyttöön raskaan tavaraliikenteen pääreiteillä tietullit Keski- ja Etelä-Euroopan maiden tapaan, jotta pystymme rahoittamaan väyläverkostomme kunnossapidon. EU:ssa sovitut tietullien laskentatavat mahdollistavat niiden räätälöinnin niin, että kansalliset edut ja alueelliset erikoispiirteet tulevat niissä huomioon otetuiksi. EU:n ratkaisuun perustuen kaikki yli 3,5 tonnin painoiset suomalaiset ajoneuvot joutuvat maksamaan tietulleja esim. Keski-Euroopassa liikennöidessään. Suomella ei kehyspäätösten jälkeen ole varaa antaa ilmaisia väyliä sellaisten ulkomaalaisten toimijoiden käyttöön, joiden omissa asemamaissa suomalaisia liikennöitsijöitä verotetaan. Tietullit tarjoavat myös oivan välineen ohjata raskasta tavaraliikennettä maanteiltä rautateille. Takaisin |
|