Ryhmäpuheenvuoro tiehallintoselontekokeskustelussa 3.5.2005
ARVOISA PUHEMIES!

Vuoden 2001 ensimmäisenä päivänä aloittivat toimintansa Tiehallinto ja Tieliikelaitos, edellinen valtion tilaajavirastona, jälkimmäinen tuotannon tuottajana, mikäli pärjää edellisen kilpailuttamissa hankkeissa. Lainsäädäntömuutos oli käynnistetty hallituksen esityksellä no 25 vuoden 2000 valtiopäivillä. Liikennevaliokunta tuotti työnjaon mukaan ao. mietinnön. Operaatio ei ollut läpihuutojuttu.   
        Mistä tässä erittäin vaikeaksi osoittautuneessa hankkeessa on sitten ollut ja on pohjimmaltaan edelleen kysymys? Tätä kuvaa sattuvasti selvitysmies Mikko Talvitie tämän vuoden tammikuun 18 päivänä valmistuneessa raportissaan: "Laki valtion liikelaitoksista säädettiin vuonna 1987. Liikelaitosmalli on ollut monelle valtion virastolle, Posti- ja telelaitos, Valtionrautatiet, Autorekisterikeskus sekä seitsemälle muulle pienemmälle virastolle, välivaihe yhtiöittämiseen." Sittemmin selvitysmies Talvitie keskittyy raportissaan markkinoimaan samaa kehityskulkua myös Tieliikelaitokselle.
        On itsestään selvää, ettei tätä perimmäistä tavoitetta näin selväpiirteisesti tuotu esiin lakiesityksen valiokuntakäsittelyn aikana, itse asiassa se kiistettiin sen virkamiesesittelyssä. Mitä tulee tulevan Tieliikelaitoksen toimialaan, selvitysmies on löytänyt esityksen perusteluista kuvauksen siitä, kuinka toimiala laajenee sitä mukaan kuin siirrytään kohti siirtymäajan jälkeistä aikaa. Tämän skenaarion huipentuma kuuluu näin: "Tieliikelaitoksen toimiala on tarkoitettu vähitellen laajenemaan yleisiltä teiltä katujen, yksityisteiden ja muiden liikenneväylien pitoon liittyviin erilaisiin infrastruktuuripalveluihin, jollaisia olisivat esimerkiksi ympäristörakenteet kuten meluvallit ja pohjavesien suojaustyöt. Säädettävä toimiala mahdollistaisi edelleen myös asiantuntija- ynnä muiden palvelujen viennin ulkomaille." Tämähän sopii tietenkin myös osakeyhtiön toimialamäärittelyksi.
         Lainmuutoshanketta markkinoitiin ministeriön taholta siinä määrin suurella määrällä lupauksia, että se teki valiokunnasta epäileväisen lähes kaiken suhteen. Tämä näkyi mietinnössä kuutena ponsiehdotuksena. Virkamiesten lupauksista raflaavin oli, että näin säästetään noin vain 300 miljoonaa markkaa, jotka ovat käytettävissä lisärahana perustienpitoon. Tänä päivänä karu totuus on, ettei kukaan tai mikään ole pystynyt osoittamaan, missä nämä lisärahat ovat olleet tai ovat. Kaikki tietävät, että elinkeinoliikenteen tarvitsema tiestö on tänä aikana kunnoltaan rapistunut ja tilinpäätökset osoittavat käytettävissä olleiden määrärahojen kasvamisen sijasta niukentuneen.
         Tiehallintouudistus toi tilaaja-tuottaja-mallin kautta hoitoluokituksen ja tiestön osien sijoittamisen siihen. Tämän tarjoama läpinäkyvyys on tuonut esiin vastuun pirstoutumisen tavalla, jossa tiestön hoidon laiminlyönneistä jää käteen vain tehtävänsä kehnosti hoitaneiden maksamat sakkomaksut. Ääritapauksessa tiehallinnon virkamies on kerskunut julkisuudessa kassaan kertyneiden sakkomaksujen määrällä, mutta ei ole pystynyt osoittamaan, että tuottajat olisivat parantaneet töidensä tasoa. Niin ikään ääritapauksissa, Konginkankaalla ja Loimaalla, ainakin osittain tiestön kehnosta hoidosta johtuneet suuronnettomuudet ovat saaneet Tiehallinnolta ylimieliset vastakommentit. Yksi selvä tulos on, että vanhaan kulttuuriin kuulunut tiemestareiden ammattiylpeys on kadonnut. Kuitenkaan havaittuihin laatutason alituksiin ei yhteiskunnalla pitäisi olla varaa. Nyt on jopa tapahtunut sellaista, että talviliikenne on pysähtynyt kokonaan tien kehnon hoidon takia. Näin tapahtui kasitiellä pari talvea sitten.  Korjattavaa on siis sekä luokituksessa, tieosuuksien sijoittamisessa hoitoluokkiin, tuottajien työnsuoritusmoraalissa, niiden toiminnan valvonnassa että valmiudessa, jolla laiminlyönnit jatkossa estetään.
          Jo hyvissä ajoin etukäteen oli tiedossa, että henkilöstöjärjestelyt tulisivat olemaan mittavia tämän muutosprosessin aikana. Tätä petattiin ennakkoon väitteillä, että Tielaitoksen palveluksessa on "tuhansia" tarpeettomia työntekijöitä. Valiokuntakäsittelyn yhteydessä ministeriö ilmoitti, että sopeutustarve on koskeva 1036 henkilöä. Valiokunta ei uskonut tähän ilmoitukseen, mistä johtuen eduskunta päätti, että henkilökuntaa ei lomauteta, irtisanota eikä pakkosiirretä työssäkäyntialueelta toiselle siirtymäkauden aikana, ja että hallitus laatii yhdessä kuntasektorin kanssa sille osalle Tielaitoksesta vapautuvaa henkilökuntaa, jolle ei ole käyttöä Tiehallinnossa tai Tieliikelaitoksessa, sijoitusohjelman muulle julkiselle lohkolle käyttäen apunaan muun muassa vakanssisiirtoja. Hyvin merkittävää on, että eduskunta edellytti hallitusta ryhtymään tarvittaessa toimenpiteisiin siirtymäajan pidentämiseksi. Yhtä merkittävää on, etteivät hallitukset tähän mahdollisuuteen ole eduskunnan valtuutuksesta huolimatta tukeutuneet.
         Ministeriön ilmoitukseen sopeutettavien lukumäärästä ei todellakaan voinut luottaa. Ikään kuin mitään moraalisesti sitovia ilmoituksia ei olisi annettu, liikenne- ja viestintäministeri on vain ilmoittanut, että "sopeutettavien yhteismäärä nousi 1500:een". Täsmällinen luku on 1623. Tämä tarkoitti, että alkuperäisen sitoumuksen sopeutettavien määrästä täytyttyä henkilökuntaa ryhdyttiin sanomaan irti. Merkityksellistä on se, että irtisanominen toteutettiin myöhäisimmillään ennen kesäkuun loppua 2004, vaikka siirtymäaika päättyi vasta 31.12.2004, ja vaikka hallitus olisi eduskunnan päätöksen mukaisesti voinut pidentää siirtymäaikaa loppuvuoden 2004 aikana. Sen, menettelikö Tiehallinto tässä eduskunnan tahdon vastaisesti, ratkaistaan tuomioistuimessa.
         Kokonaisuuden kannalta merkityksellistä on se, että kaikissa virallisissa ilmoituksissa, raporteissa ja vastauksissa vaietaan siitä, että samaan aikaan, kun henkilökuntaa "sopeutettiin" ulos talosta, Tieliikelaitos on vuodesta 2000 lähtien palkannut uutta henkilökuntaa ja vakinaista henkilökuntaa yhteensä 270 kappaletta. Tämä on tuomioistuinkäsittelyssä mielenkiintoinen yksityiskohta.
        Eduskunnan päätöksestä olla sallimatta lomauttamista seurasi suorastaan ihmisarvoa alentava toimintamalli. Lomautuksen sijasta henkilökuntaa sijoitettiin istumaan toimettomina ns. palveluprojekteissa, jotka rahoitettiin erillismäärärahalla. Taitava jippo, jonka merkitystä valiokuntakaan ei tajunnut ponsiehdotusta väsätessään.  Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että yhtään ainoaa diplomi-insinööriä ei ole tarvinnut "sopeuttaa". Heidän jatkotarpeensa sattui täsmälleen yksiin talossa olleiden määrän kanssa. Sattuuhan sitä kaikenlaista, nyt ei kuitenkaan sattunut esimerkiksi rakennusmestarien osalle. Heille sattui tänä aikana infarkteja, sekä niitä vakavampia että miedompia sattumuksia. Vielä nyt koettuja rajumpia ihmiskohtalot olivat telelaitosta saatettaessa osakeyhtiöksi 1990-luvulla.
          Kaikesta edellä kerrotusta huolimatta viralliset ministeriön ja selvitysmiehen raportit kertovat, että henkilöstön osalta kaikki on "mennyt hyvin". Asteikkoja on tunnetusti olemassa hyvin monenlaisia.
          Tieliikelaitos oli vuonna 2003 Suomessa toimivista rakennusliikkeistä kokonaisliikevaihdolla mitattuna neljänneksi suurin. Sitä suurempia olivat YIT Oyj, Lemminkäinen Oyj ja Suomen Skanska. Tieliikelaitoksen koko liikevaihto oli silloin 543 miljoonaa euroa, josta väylänpidon osuus oli 482 miljoonaa euroa. Maarakennusala ajaa kaikin mahdollisin keinoin Tieliikelaitoksen yhtiöittämistä. Tässä tarkoituksessa jo yritettiin nimenmuutosta "Tietapioksi", mutta yritys kilpistyi laajaan vastustukseen. Maarakennusalan yksityisten toimijoiden tarkoituksena on yhtiöittämisen jälkeen ostaa ja hajottaa tämä yksikkö pois markkinoilta. Perimmäisenä tarkoituksena on saada sekä väylien rakennus- että niiden hoito yksityisen lohkon bisnekseksi. Alan kartelliherkkyys olisi sopiva apuväline tuottaa siinä "ikuisesti" maksimaalista voittoa.
        Mikä sitten on merkittävin ero omistajuuden ohella laajan toimialan Tieliikelaitoksen ja samana osakeyhtiönä välillä? Se on se, että Tieliikelaitos ei voi vetäytyä jostakin osasta maata, mutta osakeyhtiö, erikoisesti pörssiyhtiönä, olisi tähän täysin oikeutettu. Eduskunnalla ei olisi osakkeiden myynnin jälkeen tietenkään edes teoreettista ohjausvaltaa osakeyhtiön asioihin.
Takaisin