Kansanedustaja Erkki Pulliainen
juhlapuheessa Patelan venneilijät ry:n 20-vuotisjuhlassa 13.8.2005 klo 15
KAAVOITUS SÄILYTETTÄVÄ KUNNAN MONOPOLINA

Energiahuoltoon väistämättömästi tulossa olevilla suurilla rakenteellisilla muutoksilla tulee olemaan perustavaa laatua oleva vaikutus elämäämme yleensä ja rahankäyttöön erikoisesti. On selvää, että nyt joudutaan tarkoin miettimään ja suunnittelemaan yhdyskuntien rakenne niin, ettei energiaa tuhlata. Tämä velvoite kohdistuu toimijoina kuntiin. Tässä katsannossa valtiovarainministeri Antti Kalliomäen äskettäin tekemä ehdotus kaavoitusoikeuden antamisesta yksityisille maanomistajille on täydellisesti kuolleena syntynyt ajatus. Nythän pitää päinvastoin sovittaa palvelu-, asumis- ja työpaikkarakenteet entistä taitavammalla tavalla yhteen. Paikkakuntien keskinäinen houkuttelevuus ja toiminnallinen paremmuus tullaan ratkaisemaan entistä selkeämmin keskitetyn rakenteellisen suunnittelun ja sitä seuraavan valtuustokäsittelyn avulla. Todennäköisyys, että yksityisten maanomistajien itsenäisillä toimilla päästäisiin kokonaisuutena parempaan ratkaisuun, on pienempi kuin lottovoiton saaminen. Uutisköyhä kesä tuottaa kaikenlaisia ehdotuksia. Ruokolahden leijona sai seuraajakseen oman elukkansa, ankan, tänä kesänä.

Takaisin