Ryhmäpuheenvuoro maatalouspoliittisen. selonteon lähetekeskustelussa 26.10.05              

ARVOISA PUHEMIES!

Ravinto ja suoja ovat ekologisia perustekijöitä niin eläimille kuin ihmisellekin. Ajassamme tämän väittämän tunnistaa oikeutetuksi ainakin se kolmannes ihmiskunnasta, joka ei pysty tyydyttämään päivittäistä ravinnontarvettaan. Ravinto on ollut juomakelpoisen makeanveden ohella ratkaisevin rajoittava tekijä kautta niiden 13 000 vuoden ajan, jolloin ihminen on harjoittanut kasvinviljelyä ja vielä korostetummin 10 000 vuotta kestäneen kotieläintalouskauden aikana. Alkutuotannossa ratkaisevaa on ollut viljelykasvien tarvitseman ravinne- ja vesihuollon hoitaminen. Vallitsevat luonnonolot ja ihmispopulaation tiheys ovat ratkaisseet sen, kuinka suuri liharavinnon määrä per henkilö on kulloinkin ollut mahdollinen. Taustalla on havainto, joka kertoo, että viljakasvit muuttavat noin 0,4 prosenttia kustakin fotosynteettisesti aktiivisen auringonvalon yksiköstä ihmiselle syötäväksi kelpaavaksi aineeksi, kun karjanrehu tuottaa vain 5 prosenttia tästä määrästä.
      Historia on osoittanut vääjäämättömästi, että maatalouden harjoittamiseen sisältyy lähes aina tuotantoriski. Ilmasto-, sää- ja muut luonnonoloriskit ovat julkisuudessa esillä lähes kuukausittain. Oman alueen ulkopuolelta hankittujen tuotantopanosten hinnat ovat voineet vaihdella ennakoimattomasti, kuten on käynyt polttoaineiden hinnoille viime aikoina. Näitä energian hinnanvaihteluja seuraavat yleensä myös lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden hintojen muutokset, lähinnä ylöspäin. Jo 1940-luvulla Englannissa kiinnitettiin huomiota siihen, että maatalouden energiatase oli siellä huolestuttavasti negatiivinen. Toiminnan harjoittaminen oli ylipäätään mahdollista vain raakaöljypohjaisten polttoaineiden alhaisen hinnan vuoksi. Nyt kun raakaöljyvarantojen ehtymisen vuoksi tisleiden hinta on kohonnut uudelle, pysyvästi aiempaa korkeammalle tasolle, energiatasekysymys on tullut entistä polttavammaksi.
       Meneillään oleviin WTO:n Dohan kierroksen lähtöoletuksiin sisältyy vapaakaupan ihanne ulotettuna ortodoksisesti muun kaupanteon ohella myös maatalouden alkutuotteiden maailmankauppaan niin, että kukin alue erikoistuisi omiin kilpailukykyisiin tuotteisiinsa. Näin uskotaan hyvinvoinnin kaikkien osalta lisääntyvän. Täydellisesti toteutuneena tämä merkitsisi nykyistä merkittävästi laajempaa maatalouden alkutuotteiden siirtelyä alueelta toiselle. Kiusalliseksi yksityiskohdaksi rajoittamaan tämän toimeliaisuuden käytännön toteuttamista on kohonnut uusiutumattomien energianlähteiden hinnannousu ja kasvanut alueellinen epävarmuus elintarvikehuollon toimimisesta kaikissa oloissa. Ilmastonmuutoksen tunnistaminen lähes kaikissa luonnonilmiöissä on ollut omiaan lisäämään tätä epävarmuutta. Tämä on näkynyt jo konkreettisesti 48 kaikkein köyhimmän maan kohdalla. Ne voivat tuoda vapaasti ja kiintiöittä maatalous- ja muita tuotteitaan aseita lukuun ottamatta Euroopan unionin sisämarkkinoille, mutta niillä ei ole varaa maksaa kohonneita polttoainelaskuja.
      Elintarvikehuoltoon sisältyy olennaisena asiana alueellisia hallintoja koskeva kollektiivinen vastuu. Yhteiskuntien on pakko kiinnittää huomiota elintarvikkeiden riittävyyden rinnalla niiden tuotannossa syntyviin ravinne- ja muihin päästöihin ympäristöön, tuotantoeläinten hyvinvointiin ja tuotettujen tuotteiden turvallisuuteen. Euroopan unionissa komissio ja maatalousneuvosto ovat joutuneet näyttävästi kantamaan huolta tavanomaisten näkökohtien ohella lintuinfluenssan ja suu- ja sorkkataudin kaltaisista taudeista, joiden hallinta on vaikeutunut rajanylitysesteiden poistuessa. Komission aloitteesta ollaan myös EU:n maatalouden rakennetta parhaillaan uusimassa perustavaa laatua olevalla tavalla. Tuet irrotetaan pääosin tuotannosta.
       Arvoisa puhemies! Suomi on maapallon pohjoisin maatalousvaltio. 1900-luvulla maamme maatalous kansainvälistä esimerkkiä seuraten koneellistui. Tällä muutoksella oli merkittävät maankäytölliset seuraukset. Hevostalouden aikakautena maamme yli 400 000 hevosta varten piti olla noin puoli miljoonaa peltohehtaaria kauran- ja heinäntuotantoon sekä laitumiksi. Hevosten määrän pudottua alle 80 000:n ylijäämähehtaareilla ryhdyttiin tuottamaan lähinnä sellaista rehuviljaa, josta osa on jouduttu tuen turvin viemään maasta pois. Tänä päivänä kaura- ja ohratonnista saa vientikaupassa 85 - 95 euroa, mikä ei kata edes muuttuvia kustannuksia. Tämän tuotannon mahdollistaa raakaöljy, jonka varannot ovat kiihtyvällä vauhdilla ehtymässä.
      Siirtyminen uusiutuviin energianlähteiden hyödyntämiseen on paitsi tuotantotekninen myös maankäytöllinen kysymys. Suomi on Euroopan valtioiden joukossa varsin hyvässä asemassa. Eurooppalaisittain suurehko pinta-ala ja alhainen väkimäärä mahdollistavat useiden uusiutuvien energianlähteiden käytön merkittävän laajentamisen. Tämä koskee myös maatalousmaata ja maatilojen rakennusten laajaa kattopinta-alaa. Hevostalouden ajalta peräisin olevat puoli miljoonaa peltohehtaaria lisättyinä sittemmin tehdyillä laajoilla raivioilla ja turpeennoston jälkeensä jättäneillä kasvualustoilla ovat käytettävissä energiakasvituotantoon.
       Ratkaisevaa energiakasvinvalinnassa on vuotuisen kuiva-ainesadon määrän ohella se, kuinka paljon energiaa kuluu viljelytoiminnoissa. Viime aikoina on ohran- ja kauranjyviä ryhdytty käyttämään polttoaineina, joten ne sopivat vertailukohdiksi esimerkiksi ruokohelvelle. Ohrantuottaja joutuu käymään polttoainetta kuluttavan maatalouskoneensa kanssa pellolla tavallisesti kahdeksan, vähintään kuusi kertaa kasvukaudessa, kun taas ruokohelventuottaja käy siellä pellon perustamisen jälkeen 10 – 14 vuoden aikana vain korkeintaan kaksi kertaa per kasvukausi, kerran sadonkorjuussa kevättalvella ja kerran typpilannoitusta levittämässä maan ollessa sula. Kuiva ilma kuivattaa ruokohelpisadon talven aikana ja syksy liuottaa korroosiota aiheuttavat alkuaineet pois, kun taas ohranjyvät on usein kuivattava energiaa kuluttavasti. Ruokohelven sisältämästä energiasta saadaan 90 prosenttia talteen CHP-tuotannossa, kun taas esimerkiksi ydinvoimalaitoksessa ja lauhdetuotannossa yli 60 prosenttia energiasta ohjataan vesistöjen lämmittämiseen. Maatilojen laajat kattopinnat on viisasta peittää aurinkopaneeleilla. Etuna on sekin, että paikalla on tarjolla valvontaa käytännössä 24 tuntia vuorokaudessa. Saksan mallin mukaan energiayhtiöt tulee lailla velvoittaa ottamaan näin tuotettu sähköenergia kiinteään hintaan valtakunnan sähköverkkoon.
         Suomen maatalouspolitiikka on ollut reilun vuosikymmenen osa Euroopan yhteisön yhteistä maatalouspolitiikkaa. Sen ohella, että EU määrää tukioikeuksista, tukien suuruuksista ja viljelyaloista sekä osittain myös tuotantomääristä, se on asettanut tavoitteen myös bioenergian osuudelle kulutetuista polttoaineista. Tämä on näkynyt jo siinä, että Suomessa tuotetuille biopelleteillä on ollut käytännössä rajatonta kysyntää ulkomailta. On itsestään selvää, että on energiantuhlausta viedä biopolttoaineet maasta pois ja käyttää niiden sijasta tuontipolttoaineita. Vertailun vuoksi todettakoon, että Ruotsin hallitus on asettanut tavoitteeksi luopua fossiilisista polttoaineista vuoteen 2030 mennessä.
          Vihreän eduskuntaryhmän mielestä Suomella on eurooppalaisittain poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet tehdä maatiloista energiannettomyyjiä. Tällöin hyödynnetään koko biopaletti energiakasveista biokaasun, biodieselin ja bioetanolin tuotantoon. Valkuaisen tuotantotarve kotieläinten ravitsemukseen lisää jo sellaisenaan rypsin tuotantoa. Olennaista on myös käyttää aurinkoenergian tarjoamat mahdollisuudet hyväksi. Konkreettisesti tämä näkyy siinä, että kaikki Suomen pellot ovat käytössä luomassa uusiutuvaan energiaan perustuvan talouden järjestelmää. Ruokohelven tuotannossa on silloin ainakin puoli miljoonaa maan 2,3 miljoonasta peltohehtaarista.
          Arvoisa puhemies!  Suurin osa pelloista on tietenkin edelleen oleva ravinnontuotannossa. Helsingin yliopiston kansleri Kari Raivion johtama kestävän kulutuksen strategiatoimikunta otti äskettäin kantaa luomutuotantoon ehdottamalla tässä kestävän talouden mukaisessa tuotannossa olevan peltoalan osuudeksi neljännestä peltoalasta vuoteen 2025 mennessä. Ajankohta tälle mielipiteelle on todella mielenkiintoinen, sillä sen jälkeen, kun luonnonmukaisesti viljelty peltoala oli lisääntynyt vuosittain vuoteen 2004 asti, peltoalan määrä väheni ensi kerran vuoteen 2005. Peltoa on nyt luomutuotannossa 147 596 hehtaaria (= 6,7 %) ja luomutiloja on 4 434. Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että valtiovallan tulee antaa kaikki mahdollinen tuki sille, että Raivion toimikunnan asettama luomutuotannon lisäämistavoite minimitavoitteena ylittyy. Tätä odotusta tukee tuore tutkimustulos, jonka mukaan rehuomavaraisen luomukarjatilan typen hyödyntäminen on 30 - 40 prosenttia tavanomaista tuotantomuotoa parempi. Luomutuotannolla edistetään siis myös mm. Itämeren suojelua. Samalla tämä tavoite merkitsee, ettei maamme tule sallia GMO-kasvien viljelyä pelloillamme.
         Maaseudulla on uusi, valoisampi tulevaisuus edessään. Vihreästi ajattelevat ovat tähdentäneet kaikissa yhteyksissä luonnonmukaisuutta myös kotieläintaloudessa, mikä tarkoittaa sitä, että kotieläimet ovat voineet toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan. Kotieläintaloudessa läpikäyty voimakas investointiboomi on tarjonnut mahdollisuuden ottaa nämä näkökohdat huomioon investointitukipäätöksissä. Kehitys on ollut tässä suhteessa myönteistä. Viime aikoina on tullut esiin mitalin kääntöpuoli. Yksiköt on rakennettu siinä määrin suuriksi, ettei tuottajapariskunta ole jaksanut suoriutua päivittäisestä työurakastaan. Viikoittain tulee esiin tapauksia, joissa eläinten hoito on jäänyt puutteelliseksi. Erikoisesti maitotiloilla eläinmäärää tuleekin laskea, jotta nykyisistä ongelmista päästäisiin eroon. Uusi, alempi mitoitus tulee sisällyttää valtion investointituki- ja sopimuksilla myös pankkien rahoituspäätöksiin. Ympäristötukiehdoilla voidaan muutoinkin ohjata tuotantoa ekologisesti ja eettisesti korkeatasoiseen suuntaan. Näin kokonaisuutena taataan se, että tiloilla eläimiä hoidetaan hyvin, eikä ympäristönormeja rikota.
Takaisin