Kolumni Pohjolan Työssä 26.1.2006
VALITSIN KAHDESTA TARJA HALOSEN – MIKSI?

Helmikuussa 1988 tapahtui eduskunnassa sellaista, mikä ei ole kertaakaan toistunut 19 valtiopäivät tähän mennessä kestäneen eduskuntakauteni aikana. Olin tehnyt kirjallisen kysymyksen kunnallisten päivähoitopaikkojen järjestämisestä alle 3-vuotiaille lapsille. Toisena sosiaali- ja terveysministerinä oli silloin Tarja Halonen. Hän vastasi 9.3. päivätyllä vastauksellaan (19/1988 vp) mm., että riittävät, lisäbudjetilla järjestettävät resurssit ohjataan kaikkiin niihin kuntiin, joissa ei muutoin voitaisi tyydyttää alle 3-vuotiaiden päivähoitotarvetta vuoden 1990 alusta lukien. Tämän vastauksen lisäksi hän tuli Ison Salin takaosassa varta vasten luokseni ja kertoi yksityiskohtaisesti, kuinka asia käytännössä hoidetaan ja estetään se, ettei päivähoitopaikkoja oteta kunnissa yli 3-vuotiailta. Yhdelläkään muulla ministerillä ei ole ollut sittemmin tällaista paneutumista asiaan ja viitseliäisyyttä. Silloin en vielä tiennyt, että tämä oli myönteisessä mielessä poikkeuksellista käyttäytymistä.
      Kansanedustajan tehtävänä on terveellä tavalla olla kotimaan puolesta unohtamatta sitä, että olemme Suomena osa maapallon yhteisöä. Kaikissa ratkaisuissa joudumme yhdistämään nämä kaksi asiaa kokonaisuudeksi, joka aina vaatii pohdintaa ja välittömien etujen yhteensovittamista. Tämä sama vaatimus kohdistuu myös tasavallan presidenttiin, jonka tulee yhdessä valtioneuvoston kanssa ulkopolitiikkaa johtaessaan käydä samanlainen sisäinen pohdinta läpi kerta toisensa jälkeen. Tarja Halonen on tasavallan presidenttinä kantanut tasapainoisesti vastuuta maailman ja Suomen asioista. Hänen osuutensa globalisaatioraportin laadinnassa oli merkittävä. Hän kantoi jo ulkoministerinä huolta kehitysmaiden asioista ja on jatkanut samalla linjalla myös tasavallan presidenttinä.
       Presidenttiehdokas Niinistö lausui 20.1., että kuudennen ydinvoimalan rakentamispäätös on lähellä, alkuviikosta hän oli puhunut bioenergian puolesta. Nykytilanteessa nämä ovat markkinapoliittisesti toisensa poissulkevia vaihtoehtoja. Tarja Halonen arvosteli samana päivänä voimayhtiöitä siitä, että ne vihjailevat kuudennesta ydinvoimalasta, kun viidettä ydinvoimalaa koskevan päätöksen yhteydessä annetut lupaukset ovat osin toteuttamatta. Tämä oli selkokielistä puhetta uusiutuvan energian, ainoan kestävän vaihtoehdon puolesta. Vihreille toimijoille energiapolitiikka on tärkeä asia. Me lähdimme hallituksesta, kun eduskunta oli hyväksynyt viidettä ydinvoimalaa eli kestämätöntä energiataloutta koskevan periaatepäätöksen.
     Sotilasliitto Nato mokaa parhaillaan itseään mm. Afganistanissa. Niinistö ufoilee "eurooppalaisesta Natosta" eli hän on pistämässä Yhdysvaltoja sotilasliittoasioissa järjestykseen. Ei näin heikolla suhteellisuuden tajulla varustettua poliitikkoa voi tukea tasavallan presidentiksi. Tarja Halonen ei ole tasavallan presidenttinä lähtenyt vouhottamaan ja höpöilemään Nato-asiassakaan. Viisasta toimintafilosofiaa.
     Olipa siis tosi helppoa asettua kannattamaan toisella kierroksella tasavallan presidentiksi Tarja Halosta!
      
Takaisin