![]() |
![]() |
|||
|
Mielipidekirjoitus Maaseudun Tulevaisuudessa 1.2.2006 Nimim. "yksityisajattelija" haastoi allekirjoittaneen vastaamaan susikysymyksiinsä (Maaseudun Tulevaisuus 30.1.). Tässä näitä vastauksia tulee. Ensimmäinen kysymys koski luonnoneläinten omistamista, hallitsemista ja säätelemistä. Suvereenit valtiot voivat säädellä omalla alueellaan ihmisen toimenpiteitä luonnoneläimiä kohtaan, jolleivät ole luovuttaneet päätösvaltaa esimerkiksi kansainväliselle yhteisölle. Suomi luovutti eduskunnan päätöksellä osan päätösvallastaan susiasiassa Euroopan yhteisölle. Jälkimmäisen lainsäädäntö menee yli kansallisen lainsäädäntömme. Metsästys on meillä sidottu maanomistukseen. Yleisesti on katsottu, että valtiolle kuuluu korvata yhteisistä varoista luonnoneläinten ihmiselle ja hänen omaisuudelleen aiheuttamat vahingot. Tämä tapahtuu lailla säädellyin perustein valtiontalousarvioon merkityn määrärahan mahdollistamissa rajoissa. Korvaus on jossain kitsaan ja runsaskätisyyden välimaastossa. Poroja ja hirviä jää liikenneonnettomuustapauksissa raanakkoina henkiin teiden varsiin, samoin epäonnistuneen laukauksen jälkeen maastoon. Vertailu suden elämään kuuluvaan, sille ainoaan mahdolliseen tapaan saada syötävää villissä luonnossa ontuu näin pahasti.
|
||||