Puheenvuoro koulutuspoliittisessa selontekokeskustelussa 2.5.2006
KORKEAKOULUJEN LUKUKAUSIMAKSUILLE EI
Arvoisa puhemies!

Tätä koulutuspoliittista keskustelua käydään mielenkiintoisessa yhteiskunnallisen kehityksen vaiheessa. World Economic Forumin ympäristön kestävyysindeksivertailussa Suomi on sijoittunut kolme kertaa peräkkäin ensimmäiseksi. Maamme on ollut kärkimaita myös World Economic Forumin kattavassa globaalissa kilpailukykyvertailussa ja sukupuolten tasa-arvoa mittaavassa tutkimuksessa sekä OECD:n koulutuksen tasoa kartoittavassa Pisa-tutkimuksessa. Nämä kaikki sijoitukset on noteerattu vuonna 2003 tai sen jälkeen. Tänä vuonna maamme sijoittui kolmanneksi ympäristönsuojelun suorituskykyarvioinnissa.
       Mistä nämä huikeat sijoitukset kertovat? Ne kertovat tietenkin suhteellisesta pärjäämisestä eli toisten kehnoudesta suhteessa Suomen yhteisönä saavuttamaan keskimääräiseen tasoon. Ne kertovat, että raakaöljytön Suomi on onnistunut vaihtamaan osaamistaan ja tuotantoaan fossiiliseen energiaan ja muuhun uusiutumattomaan energiaan, joiden varannot kiihtyvällä vauhdilla ehtyvät. Maantieteellisenä etuna saarivaltio Suomella on ollut meritie tavaroiden kuljetusta varten. Samainen meri on samalla toiminut kaatopaikkana, mistä sen nykyinen kehno tila kertoo karua kieltään. Tässä juuri paljastuu kansainvälisten vertailujen suhteellisuus. Osoitammekin tällaisilla vertailuilla sen, kuinka kaukana kestävän kehityksen tilasta tämä ylikansoittuva planeetta tällä hetkellä on.
      Kilpailluilla markkinoilla suhteellinen etu on kuitenkin valttia. Kuinka ylipäätään olemme voineet kohota tällaiseenkin asemaan sodanjälkeisenä aikana? 1940- ja 1950-luvuilla monen lahjakkaan nuoren koulutie pysähtyi perheen absoluuttiseen köyhyyteen. Olen ollut tätä aitiopaikalla todistamassa. Pakkotilanne ja maksuton opetus nostivat yhdessä Suomen nykyiseen, suhteelliseen menestykseen. Jälkimmäinen yhdistettynä sosiaalisiin tukimuotoihin on pitänyt huolen siitä, että perheen varallisuusasema ei ole estänyt lahjakkuuksien etenemistä opintiellä. Suomi on näin kyennyt nostamaan potentiaalisen osaamisensa kansainväliseen menestykseen. Tämä on todellinen maineteko.
       Mutta mitä nyt kuuluukaan? Röyhkeyksillään otsikoissa pysyvät metsäteollisuusyritykset vaativat yhdistyksensä puhenaisen suulla, että opetus pitää tehdä maksulliseksi. Tätä ovat olleet tukemassa myös mm. eräät oppilaitosten rehtorit. Myönteistä on, että opetusministeri pysäytti hankkeen ottaa käyttöön lukukausimaksut EU:n ulkopuolisilta opiskelijoilta. Sitähän olisi seurannut samojen puuhatahojen toimesta ilman muuta se, että vuoden kuluttua hallitusneuvotteluissa olisi sovittu aikataulusta, jolla lukukausimaksut ulotetaan myös omiin kansalaisiimme.
       Tässä yhteydessä on syytä muistaa, kuka todellisuudessa puhuu kun Metsäteollisuus ry ja Elinkeinoelämän keskusliitto tuovat mielipiteitä julki. Äänessähän ovat ulkomaiset sijoittajat, joiden intressinä on kupata tästäkin maasta viimeiset luonnonvarat ja häipyä sitten takavasemmalle. Käynnistyneen vaalivuoden aikana on syytä puhua asioista oikeilla nimillä. Avainasioita käytävässä yhteiskunnallisessa keskustelussa on opetuksen säilyttäminen maksuttomana ja opetustoimen lisätarpeen rahoittaminen saattamalla voimakkain ottein harmaa- ja mustatalous kuriin. Voidaan retorisesti ulvahtaa, miksihän EK on kumpaakin vastustanut?
       Mikä sitten on itse opetuksessa kovinta ydintä, kun tiede päivittäin todistaa uuden totuuden puolesta? Vain muutama kuukausi poissa oman alasi työelämästä ja olet pudonnut kuin eno veneestä. Jatkuva opiskelu on tätä aikaa. Perusopetuksen pitäisikin antaa valmius tehdä oikeita kysymyksiä kun oikeat vastaukset menettävät kelpoisuutensa alati kiihtyvällä nopeudella. Kehityksen mielenkiinto on  kohdistettava oikeisiin asioihin.

Takaisin