Kolumni Kalevassa 6.5.2006
OMAISKANSALAISYHTEISKUNTA

Vuoden kuluttua jo tiedetään seuraavan eduskunnan kokoonpano ja se, millainen hallitus tätä maata yrittää johtaa seuraavat neljä vuotta. On erittäin hyvä, että puolueiden johtajat tulevat jo nyt esiin ja kertovat politiikkansa ydinasioita toistenkin narskuteltaviksi.
     Kokoomuksen Jyrki Katainen kertoi jo yhden uutisen. Hän haluaa, että seuraavalla vaalikaudella "vaikka yksi prosentti sosiaali- ja terveysministeriön budjetista osoitettaisiin kansalaisjärjestöille, jotka voisivat nykyistä laajemmin huolehtia etenkin lasten ja vanhusten hoidosta. Annetaan kansalaisille mahdollisuus vahvistaa kansalaisten hyvinvointia".
   Uuttako? Tämä oli esillä jo 1990-luvun alun lamavuosina. Siihen liittyi silloin saman puolueen valtiovarainministerin ehdotus, että siirretään koko terveydenhuolto saman tien asteittain vakuutuspohjaiseksi USA:n mallin mukaan.
      Tuolloin 1990-luvun laman aikana etsittiin uutta vertailualuetta. Se löytyi Uudesta-Seelannista. Minulla oli tilaisuus valiokunnan kanssa käydä vilkaisemassa, millä tolalla asiat olivat tuossa "mallimaassa".
      Tämä oli näky: Saarivaltio oli myyty ulkomaalaisille sijoittajille. Sote-puolikin oli yksityistetty. Suurissa kaupungeissa näkymää hallitsivat kolmannen sektorin kansalaisjärjestöjen mainoskyltit. Heidän varassaan oli Kataisen tavoittelema yhteiskunnallinen vastuu lähimmäisestä. Se piti tuoda näyttävästi esiin myös markkinataloudellisesti.
     Jo tuolloin ja toistuvasti myöhemmin uutiset ovat kertoneet, että välillä Uusi-Seelanti on vailla sähköä, välillä ilman juomavettä. Salmonella on ainainen ruokatalouden riesa. Sairaanhoito nilkuttaa. Vaalijärjestelmäuudistus on toki suonut mahdollisuuden tuoda politiikan virheliikkeet entistä paremmin esiin.
    Kolmas sektori eli kansalaisjärjestöt on meillä jo entuudestaan vahva toimija sosiaali- ja terveyslohkolla ja sen olemassa olevia rakenteita kannattaa vahvistaa. Itse toimin kehitysvammapuolella, jossa yhdistyspohjainen organisaatio myy korkeatasoisia palveluja mm. Oulun kaupungille. Tällaisen toiminnan pitää olla kuitenkin volyymiltään sellaista, että korkea palvelutaso pystytään säilyttämään kaikissa oloissa. Toisaalta se vaatii myös tilaajalta pitkäjänteisyyttä. Nyt edetään muutaman kuukauden sopimuksien varassa.
     Ajatuksensa lanseerauksessa Kataiselta unohtui omaishoito. Se on noussut koko sote-lohkossa arvoon arvaamattomaan. Jos omaiset lopettaisivat läheistensä hoidon kertarysäyksellä, yhteiskunta olisi kaaoksessa. Entäs jos ensin nostettaisiin omaishoidontuen taso työn määrän ja vaativuuden mukaiseksi? Tällä olisi inhimillisen tulevaisuuden rakentamisessa todella suuri merkitys.
Takaisin