Mielipidekirjoitus Kalevassa kesäkuussa 2006

MATTILALTA HYVÄ EHDOTUS


Kalevi Mattila teki Kalevassa (6.6.) kehitysyhteistyövarojen käyttöön liittyvän "kansalaisaloitteen".
    "Myönnettäessä kehitysyhteistyövaroja eri kohdemaihin päätökseen liitettäisiin velvoite vastaanottajamaalle perehtyä syvällisesti apua antavan maan kansanvaltaiseen järjestelmään. Näin vastaanottajien hallitusherrojen omaan pussiin puhaltaminen eliminoitaisiin."
      Mattilan ehdottama kansanvaltaisen järjestelmän sisäänajon malli on jännittävä ja kannatettava. Olen kirjoissani ("mm. "Kolmas globalisaatio") ja eduskuntapuheissani ehdotellut kehitysyhteistyörahojen osoittamista ekologisesti kestävien ratkaisujen edistämiseen.
      Useimmilla kohdemaillahan on jo nyt vaikeuksia maksaa bensalaskujaan. Raakaöljyvarantojen ehtyminen ei ainakaan ennakoi laskujen pienentymistä.
       Kun ehdottamani avustusten kohdealueet ovat hyvin konkreettisia, niin niihin sopii mainiosti inhimillisellä ja yhteiskunnallisella puolella "kansanvaltaisten menettelytapojen edistämishanke". Kummassakin on sen verran puuhaa, ettei "oma pussi" saata enää tulla mieleenkään.
        Nykyisin puhutaan heikoista ja romahtaneista valtioista. Edellä kuvattu yhdistelmä saattaisi pelastaa monen, nyt korruptiosta ja omavaltaisuuksista kärsivän yhteiskunnan tällaisilta kohtaloilta, siis hyvä ehdotus Kalevi Mattilalta.
                                                                                                       Erkki Pulliainen
                                                                                                       kansanedustaja (vihr)

        
Takaisin