Kansanedustaja Erkki Pulliainen
Esitelmätilaisuudessa Oulussa 2.9.06 klo 16.30
HIILIDIOKSIDIN TALTEENOTTOKOELAITOKSET OULUUN JA PIETARSAAREEN


Eduskunta otti kesäkuussa reippaan askeleen bioenergian käytön lisäämisen suuntaan hyväksymällä tavoitteen puolen miljoonan peltohehtaarin käytöstä energiakasvituotantoon. Kysymys on isosta asiasta. Näin suuren peltoalan ruokohelpisadon energiasisältö on yksistään 15 terawattituntia. Energiakasvien lisääntyvä käyttö yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa merkitsee maamme oloissa polttoaineseosten käyttöä sekä saatavuus- että poltto- ja kattilatekniikkasyistä. Yleisin seos on nykyisellään sellainen, jossa on puuta, ruokohelveä ja turvetta. Euroopan unioni suunnittelee parhaillaan voimalaitoksista vapautuvan hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia (CCS) nimenomaan ilmastosyistä. Suomen tulisi lähteä ohjelman pilottivaiheeseen mukaan tarjoutuen rakentamaan julkisella rahoituksella ko. laitteistot Pietarsaareen maapallon toistaiseksi suurimpaan Alholmens Kraftin biovoimalaitokseen ja Oulun Energian Toppila I ja II voimalaitokseen. Niissä joudutaan käyttämään polttoaineseoksessa turvetta. Hiilidioksidin loppuvarastointi voisi tapahtua esimerkiksi ETA-sopimuksella Norjan tyhjentyviin öljylähteisiin. Teknologiakaupunki-imagoaan vaalivaan Ouluun tällainen pilottihanke sopisi aivan erinomaisesti.
Takaisin