Ryhmäpuheenvuoro eläkepoliittisessa välikysymyskeskustelussa, 19.9.2006

ARVOISA PUHEMIES!

Välikysymys esitetään vakaan harkinnan jälkeen tilanteessa, jossa hallituksen kaataminen on osoittautunut välttämättömäksi toimenpiteeksi. Kolmikon muodostama hallitus on tyhjentänyt eläkepoliittisen pajatsonsa esityksellä, jolla toinen kalleusryhmä poistetaan kansaneläkkeestä, leskeneläkkeestä ja muista etuuksista, joiden määrä on sidottu kuntien kalleusluokitukseen, 1.1.2008 lukien. Kun otetaan huomioon tämän kuun alussa tapahtunut pikkuruinen tasokorotus, niin kansaneläkkeen reaalimuutos vuodesta 1993 tähän vuoteen on noin neljä prosenttia. Saman ajan kuluessa reaaliansiotaso on noussut yli 30 prosenttia. Epäsuhta on arjen todellisuutta monessa eläkeläisperheessä ja suuremmassakin ruokakunnassa.
         Millaista oikean sosiaali- ja eläkepolitiikan pitäisi sitten olla? Eduskunnan pöytäkirjoista löytyy pari etevää luonnehdintaa. Syyskuun 11 päivänä 1990 eduskunnalle jätettiin välikysymys, jonka sisältämä muotoilu on seuraava: "Yhteiskunnan velvollisuutena on huolehtia siitä, että sosiaaliturva toimii tehokkaasti ja nopeasti, kun siihen joudutaan turvautumaan; erityisesti yhteisvastuun periaate koskee vähimmäistoimeentulon järjestämistä." Syyskuun 29 päivänä vuonna 2000 eduskunnalle jätettiin välikysymys vanhenevan väestön palvelujen turvaamisesta, jossa ydinkysymyksiä kuvataan seuraavasti: "Ero hyvin menestyvien ja syrjäytyneiden välillä on kasvanut eikä peruspalveluista ole kyetty riittävästi huolehtimaan. Huolimatta talouden parantumisesta hallitus ei ole juurikaan korjannut toimikausiensa aikana tekemiään tulonsiirtojen leikkauksia."
         Kummankin edellä siteeratun välikysymyksen allekirjoittajien enemmistö lukeutui Suomen keskustan eduskuntaryhmään. Tämän vaalikauden ajan keskusta on ollut hallituksessa ja hallituksen puolesta peruspalveluista on vastannut Liisa Hyssälä, joka allekirjoitti jälkimmäisen välikysymyksen muiden keskustalaisten kanssa. Hän on siis nimikirjoituksellaan vahvistanut tunteneensa hyvin niin peruspalveluiden lähtökohtatilanteen kuin erikoisesti eläkeläisten tulojen ostovoiman. Jälkimmäisen hän vahvisti neljä vuotta sitten lennäkillään, jossa vaaditaan 300 euron tasokorotusta kansaneläkkeisiin. Tavoite on jäänyt siinä määrin kauaksi toteutuvasta, että koko oppositio on jättänyt välikysymyksen eläkeläisten ostovoimasta suhteessa kansakunnan vaurastumiseen.
         Kuluneiden 16 vuoden ajanjakson aikana istuneissa hallituksissa ovat olleet edustettuina kaikki nyt eduskunnassa edustettuina olevat puolueet tai niitä edeltäneet samanhenkiset poliittiset toimijat. Yhteiskunnan kulloinenkin tila ja meneillään olleet kehityskulut ovat olleet tarkoin tiedossa ja myös niiden keskeisiä vaikutuksia yksittäisten kansalaisten elämään. Eläkeläisten suhteellinen osuus väestössä kasvaa. Jo 1970-luvulla politiikan tutkijat ennakoivat, että tämä tulee vaikuttamaan kansan valitsemien päätöksentekoelinten päätösten sisältöön. Sellaista johtopäätöstä ei kuitenkaan ole nyt oikeutettua tehdä, että päättäjät olisivat tulonjakopäätöksissään suosineet erityisesti eläkkeellä olevia. Päinvastainen johtopäätös vaikuttaa perustellummalta.
         Missä sitten mättää? Elinkeinoelämän edunvalvojat ovat pitäneet huolen siitä, että hyvinvointivaltion perustan muodostava verojenmaksu ei ole ollut suosiossa. On luotu kuva siitä, että verojen alentaminen luo pitkän päälle sellaista vaurautta, että mutkan kautta ollaan taas "hyvinvointivaltiotilanteessa". Jos tämä polku ei tuotakaan toivottua tulosta, ja jos kerätyt varatut eivät ole riittäneetkään siedettävän elintason turvaamiseen kansalaisille, niin vastuun kantavat tietenkin ne, jotka ovat olleet eduskunnassa noudatetun politiikan takuutahoina. Ensimmäinen jako puolueiden kesken tapahtuu jo siinä, millaista verokertymäpolitiikkaa ne harjoittavat.
           Kysymys ei kuitenkaan ole yksinomaan verolakien teknisestä verokertymäolettamasta, vaan myös siitä, mitä veronmaksupuolella käytännössä tapahtuu eli kerääkö julkinen valta todellisuudessa ne verot, joista eduskunta on päättänyt. Tämä ei ole vain tämän puheen tähän kohtaan sopiva retorinen ulvahdus, vaan polttava yleiseurooppalainen ilmiö ja ongelma. Harmaatalous ja talousrikollisuus eli mustatalous ovat heilutelleet jo useiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallituksia ja johtaneet vallanvaihdoksiin. Italia, Saksa, Kreikka ja Espanja ovat havainnollisia esimerkkejä.
        Minkä koko luokan asiasta sitten on täällä Koti-Suomessa kysymys? Tämän vuoden alkupuolella valtiovarainvaliokunta joutui toteamaan mietinnössään, että harmaa- ja mustatalous, siis veronkierto, tuottavat valtiolle vuodessa viiden miljardin euron tulonmenetyksen. Se on paljon rahaa. Suuruusluokka hahmottuu paremmin, kun sen ilmaisee markoissa. Kolmekymmentätuhattamiljoonaa markkaa. 1970-luvulla hallitus kaatui 20 miljoonan markan riitaan. Nyt tarkasteltavan välikysymykseen sijoitettuna viisituhatta miljoonaa euroa tarkoittaa sitä, että keskustellut kansaneläkkeiden tasokorotukset olisivat hoidettavissa pienehköllä osalla siitä. Rahaa jäisi myös lamakautena otettujen velkojen lyhennyksiin.
          Vihreä eduskuntaryhmä on säännöllisesti budjettikäsittelyjen yhteydessä kiinnittänyt huomiota harmaaseen ja mustaan talouteen ulkomaisten esimerkkien valossa, jotka osoittavat kokemusperäisesti sen, kuinka valtaviin yhteiskunnallisiin seurauksiin näiden ilmiöiden kitkemisen laiminlyönti johtaa. Kokemukset osoittavat niin ikään, että tehokkailla toimilla eduskunnan päättämät verot on kerättävissä. Hallitus, joka laiminlyö nämä toimet, kantaa myös verotulojen saamattomuudesta koituvat poliittiset seuraamukset. Niihin lukeutuu myös eläkeläisten käytettävissä olevien tulojen kehno kehitys. Kansaneläkkeiden osaltahan asia on yksinomaan eduskunnan päätösvallassa.
        Arvoisa puhemies! Euroopan yhteisön kotitalouksien kyselytutkimuksen mukaan 65 vuotta täyttäneistä 23 prosentilla tulot jäivät alle 60 prosenttiin mediaanituloista vuonna 2001. Vastaavasti alle 65-vuotiaiden suhteellinen köyhyysriski oli yhdeksän prosenttia. Mikäli köyhiksi määritellään ne kotitaloudet, joiden käytettävissä olevat tulot jäävät alle puoleen kaikkien kotitalouksien käytettävissä olevista mediaanituloista, oli 65 vuotta täyttäneiden köyhyysriski yhdeksän prosenttia ja alle 65-vuotiaiden viisi prosenttia. Huomattavaa on, että naisten ja erityisesti yli 75-vuotiaiden naisten köyhyysriski on miehiä suurempi.
        Vihreä eduskuntaryhmä kantaa erityistä huolta kaikkein köyhimmistä eläkeläisistä. Kansaneläkejärjestelmällä turvataan työelämän ulkopuolelle jääneiden oikeudet omaan ja riippumattomaan eläketurvaan. Vaikka täyttä kansaneläkettä saavien osuus supistuu koko ajan, oli heidän osuutensa kaikista eläkeläisistä vuonna 2004 peräti kahdeksan prosenttia. Näiden vajaan sadantuhannen eläkeläisen köyhyysriski on muita eläkeläisiä suurempi.
       Vihreän eduskuntaryhmän mielestä kaikkien täyden kansaneläkkeen varassa elävien kansaneläkettä tulee nostaa 40 eurolla 1.1.2007 lukien. Valtiontaloudelle tästä koituisi reilun 40 miljoonan euron lisälasku. Se on helposti koottavissa tehostamalla edellä kuvatusti veronkantoa. Käytännössä ehdotuksemme tarkoittaa siirtymistä täydestä kansaneläkkeestä vähimmäiseläkkeeseen, joka koostuu kansaneläkkeestä ja työeläkkeestä.
       Arvoisa puhemies! Kansalaisen ostovoimaan ja sen pysyvyyteen vaikuttavat paitsi itse tulot, myös yleinen hintataso ja inflaatiovauhti. Kumpikin jälkimmäisistä näyttää olevan noususuunnassa, mikä korostaa yhteiskunnan kokonaisvastuuta erikoisesti pienimpiä tuloja saavien eläkeläisten ostovoiman kehityksestä. Yhtä lailla yhteiskunnan piikissä on vastuu ikääntyvien kasvavan joukon asumispalveluista, sairaanhoidosta ja kohtuuhintaisten, välttämättömien lääkkeiden saannista. Lääkkeitä lukuun ottamatta keskeinen peruspalvelujen turvaaja on eläkeläisen oma kunta.
       Peruspalvelujen rahoituskyvyltään kunnat ovat jo nyt toisistaan suuresti poikkeavassa tilassa. Istuva hallitus, joka perjantain istunnon luottamuslauseäänestyksessä kaatuu, on sanottavansa sanonut. Vaalikauden lopuksi asetettavalta toimitusministeriöltä ei sovi toivoa poliittisia linjavalintoja, nehän kuuluvat poliittisille toimijoille. Sen sijaan jo nyt on valmistauduttava sitoutumaan toisaalta harmaan ja mustan talouden rajuun kurinpalautukseen tulevalla vaalikaudella ja toisaalta kuntien ja Kelan rahoitusaseman turvaamiseen harmailta ja mustilta toimijoilta saatujen lisätulojen avulla. Nämä kaksi päälinjausta yhdistettyinä eläkeläisten ostovoiman kohtuulliseen turvaamiseen muuttuvissa oloissa on paljon enemmän kuin mihin viime vuosina on vielä istuvan hallituksen toimin kyetty.  
              

 Takaisin