Juhlapuhe Pohjois-Pohjanmaan näkövammaiset ry:n 80-vuotisjuhlassa Oulussa 18.11.06

ARVOISA JUHLAYLEISÖ!

Vammaisuuteen liittyvät asiat ovat olleet tänä vuonna enemmän esillä kuin vuosiin, näin niin yhteiskunnassa yleensä kuin eduskunnassa erityisesti johtuen tavoitteesta yhdistää vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki yhdeksi laiksi. Tasavallan hallitus antoi aiheesta selonteon ja eduskunta vastasi siihen omalla mietinnöllään. Lakienyhdistämishanke on monestakin syystä sinänsä kannatettava, tarjoaahan se mahdollisuuden sijoittaa vammaisuudesta johtuvat tarpeet nykyaikaan. Tällä uudistustyöllä on jo tähän mennessä ollut kuitenkin siinä määrin värikkäät vaiheet, että ei ole poissuljettua sekään, että lakien avaamisella pyritäänkin ylväiltä vaikuttavien sanakäänteiden ja määritelmämuutosten avulla käytännön tasolla heikentämään vammaisten henkilöiden oikeuksia ja etuuksia. Tämä kehotus valppauteen ei ole menettänyt tarpeellisuuttaan eduskunnan äskettäin hyväksymän, ilmaisultaan ympäripyöreän mietinnön jälkeenkään. Muistakaamme vain, mitä tapahtui omaishoitolain tultua voimaan, rikkaimmat kunnat säästivät ensimmäisinä.
    Vammaispolitiikassa tulee ottaa huomioon kaikki vammaisryhmät, näkö-, kuulo- ja liikuntavammaiset, erilaiset oppijat ja kehitysvammaiset. Tavoiteltavan hyvän vammaispolitiikan lähtökohtana on perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja tavoitteena itsenäinen elämä, mikä tarkoittaa tavallista elämää, jossa ihminen tekee itse omat päätöksensä. Hyvä vammaispolitiikka takaa mahdollisuudet toteuttaa nämä päätökset.
      Lähtökohtatilanteen arkea on, että vammaiset henkilöt joutuvat yhä useammin turvautumaan tuomioistuimiin oikeuksiaan perätessään. Tämä valvonta työllistää henkilöiden itsensä ohella järjestöjä valitusten, kanteluiden ja ylipäätään edunvalvontaan liittyvien tehtävien muodossa. Kysymys on rakenteellisesta epätasa-arvosta, toisen heikon aseman hyväksikäytöstä ja sekä passiivisesta että aktiivisesta syrjinnästä. Kohtuutonta kohtelua esiintyy elämän kaikilla alueilla, vammaispalvelujen lisäksi työllisyysasioissa, koulutuksessa, oppimisessa, tiedonsaannissa sekä elinympäristömme esteellisiin rakenteisiin liittyen.
       On sinänsä hyvä, että esimerkiksi kunnanvirkamiehen tai luottamuselimen päätöksessä voi valittaa tuomioistuimeen, mutta inhimillisesti katsoen riittävää turvaa tämä valitusmahdollisuus ei takaa. Subjektiivisten oikeuksien osaltakin virkamies voi tehdä tietoisesti lainvastaisia päätöksiä. Jos päätöksestä ei valiteta, niin se saa lainvoiman - ja virkamies uskoo tehneensä kunnon palvelun työnantajalleen. Mahdollista oikeudenkäyntiä ei tässä ajattelussa pidetä kustannustekijänä, kun asian hoitavat kuukausipalkkaa ansaitsevat virkamiehet.
        Valittajan kannalta tilanne on hankalampi. Ensinnäkin tarvitaan sinnikkyyttä ja varallisuutta, jotta oikeuksiaan voi ryhtyä peräämään. Jos tämä puoli on kunnossa, niin palvelun tai tukitoimen hakeminen ja hylkäävää päätöstä seurannut oikeusprosessi on kehnoimmillaan vienyt aikaa neljästä viiteen vuotta. Ajatellaanpa tilannetta, jossa tukitoimena on haettu henkilökohtaista avustajaa. Kun tuomioistuin on aikanaan ratkaisussaan päätynyt hyväksymään hakijalle oikeuden sellaiseen, ei avun tarvitsijalla ole mahdollisuutta saada mitään kompensaatiota hänelle vuosien mittaan aiheutuneesta aineettomasta vahingosta.
        Tällainen asetelma tietysti houkuttelee tekemään kielteisiä päätöksiä, aikavoitto on rahaa. Tähän on valvonnallisesti pakko reagoida. Perusteettomien oikeudenmenetysten korvaamiseksi on luotava hyvitys- ja sanktiojärjestelmä. Tällainen kanta näyttää olevan myös eduskunnan oikeusasiamiehellä.
        Kuten jo totesin, ainakin nykyisellään kuntien virkamiehillä ja luottamushenkilöelimillä näyttää esiintyvän houkutusta "pelata" vammaisille tarkoitetuilla tukitoimilla ja palveluilla. Olisi erittäin järkevää luoda kuhunkin kuntaan vammaisasiamies-instituutio, jonka tehtävänä olisi vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisen valvominen ja oikeuksien edistäminen. Jo pelkkä tällaisen toimijan olemassaolo saattaisi toimia oikeudenloukkauksia vähentävänä tekijänä. Vammaisasiamiehen viran perustamista puoltavat myös ihmisoikeussopimukset ja syrjimättömyyslainsäädäntö.
      Tietenkin myös lainsäädännön tulee olla sisällöltään sellainen, että esimerkiksi kunnan sosiaali- ja terveystoimen virkamiesten pelivara supistuu minimiin. Tämä tarkoittaa sitä, että lainpykälillä tarkkarajaisesti määritellään subjektiiviset oikeudet. Vammaisen tulee voida valvoa etujaan olematta lainopillisen tutkinnon suorittanut. Aivan välttämätöntä on, että asiakasmaksulain sisältö käsitellään rinnan uuden vammaislain kanssa. Vammaisten ihmisten yhdenvertaisuuden toteutuminen yhteiskunnassa edellyttää vammaisuuden vuoksi tarvittavien palveluiden maksuttomuutta. Kun uusi vammaislaki ja siihen läheisesti liittyvien muiden lakien sisältö muodostavat samanaikaisesti säädetyn kokonaisuuden, niin kunnan vammaisasiamies voi seurata jo kunnallisen päätöksen valmistelun yhteydessä sitä, että lakeja noudatetaan. Varhainen puuttuminen tuottaa parhaan tuloksen. Samalla virkamiehet ja heidän taustallaan hääräävät poliitikot pysyvät paremmin kaidalla tiellä. Näin myös eduskunnan ilmaisema tahto parhaiten toteutuu käytännön tasolla.
      Aivan erityisen merkityksen edellä kerrottu saa siitä, että parhaillaan on meneillään kuntajakoakin koskeva palvelurakenneuudistus. Kainuussa toteutettu hallintokokeilu antaa tässä suhteessa hyviä osviittoja rakenteelliselle edunvalvonnalle. Mitään ei pidä jättää hyväntahtoisuuden ja virkamiesharkinnan oikeudenmukaisuuden ja kohtuullisuuden varaan. Päätösten pitää olla siinä määrin selkeitä ja toimintaa ohjaavina tarkkarajaisia, että palvelut ja etuudet paranevat hallintouudistuksen myötä. Rahaahan on, kun sitä vain kerätään maksukykyisiltä veronmaksajilta. On syytä muistaa, että harmaantalouden vuoksi valtiolta jää nyt saamatta vuodessa viisi miljardia euroa verotuloja.  
      Vammaisten henkilöiden kuljetuspalveluja on jatkuvasti heikennetty. Koko lakiuudistuksen henki paljastuu siitä, kuinka selkeästi oikeus kuljetuspalveluihin eri vammaisryhmille subjektiivisena oikeutena kirjataan. Toinen havainnollinen ja paljastava esimerkki on vaikeavammaisten oikeus henkilökohtaiseen avustajaan. Sanotaanko laissa, että kunta maksaa vammaiselle ihmiselle taloudellista tukea avustajan palkkaamiseksi vai vain joitain yleisluontoisia periaatteita. Nykyistä järjestelmää tulee täydentää vaikeavammaisen ihmisen oikeudella henkilökohtaiseen avustajaan nimenomaan subjektiivisena oikeutena. On selvää, että tämä tulee ottaa huomioon valtion maksamassa osuudessa vammaispalvelun kustannuksiin, mikä on osa rahoituksen kokonaisuudistusta.
       Kehittämishankkeisiin liittyy kaikille yhteisen koulun käytännön toteuttamiseen. Se ei toteudu vielä siten kuin koululainsäädäntö jo nyt edellyttää. Rahoitusta tarvitaan, jotta erityistä tukea voidaan kohdentaa sitä tarvitseville. Tämäkin korostaa vammaispalveluiden rahoitusmallin uudistamisen tarvetta. Vammaisilla ihmisillä tulee olla kaikissa koulutuksen vaiheissa mahdollisuus osallistua samaan koulutukseen kuin muillakin. Tämä helpottaa työllistymismahdollisuuksiakin.
     Laaja kehittämistä vaativa kokonaisuus on esteettömyyden edelleen kehittäminen lähtien tiedonvälityksestä ja päätyen liikennevälineiden ja rakennusten rakenteisiin. Liikenne- ja viestintä- ja ympäristöministeriöt ovat toimenpiteillään tässä avainasemassa. Tähän pakettiin sisältyy omalla tavallaan myös kielteisiä piirteitä. Tietotekniset ratkaisut saattavat johtaa siihen, että henkilökohtaista palvelua korvataan automaatiolla ja itsepalvelulla. Näin yksinäinen vammainen voidaan sysätä tekniikan jatkeeksi inhimillisen yhteisön ulkopuolelle.
     Arvoisa juhlaväki! Kuten järjestönne puheenjohtajat ovat toistuvasti todenneet, edunvalvontatyö on juuri nyt kaikkein tärkeintä. Nyt vaikutetaan ratkaisuihin, joilla on todella pitkäkestoisuutta ja -jänteisyyttä. Omiin poliitikkoihin vaikuttamisen aika on juuri nyt.
      Kun yhdistys juhlii pitkää taivaltaan, niin ei sovi unohtaa sitä muuta mitä menneisiin vuosikymmeniin on kuulunut. Siinä on ollut toimeliaisuutta näkötutkimuksen järjestämisestä, erilaiseen työllisyyden tukemiseen ja oman joukon tuotteiden ja palvelusten myyntiin, äänikirjalainaukseen, opintokerho- ja kurssitoimintaan, kuntoutuspalveluihin, lomakoti- ja moninaiseen yhdessäolotoimintaan. Sanalla sanoen järjestö on ollut monessa mukana. Tämän vapaaehtoistyön tekijöitä on syytä lämmöllä muistella. Näissäkin asioissa on niin, että aiemmin tehty työ on pohja tulevalle. Yhdistyksenne toiminnassa siihen on sen pitkäkestoisuutta korostaen kuulunut myös kiinteistöjen omistamista ja uusien tukitoimintojen läpiajoa.
       Elämme varsin rauhattomaksi muuttuneessa maailmassa. Niukkuus on yllättänyt, ei vain Suomessa vaan kaikkialla maapallolla. Nyt juuri testataan inhimillisyyden olemassaoloa ja kestävyyttä. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa osoittamisen, huolenpidon, kanavia ovat kansalaisten keskinäinen kanssakäyminen ja huomattavan osan omista tuloista luovuttaminen yhteiseen käyttöön. Siunausta tuleville vuosikymmenille!

Takaisin