Yliö Maaseudun Tulevaisuudessa 12.1.2007
VESISTÖJEN SUOJELU TARVITSEE UUSIA TOIMINTAMALLEJA
Vuoden 2007 alusta lukien käynnistyy Euroopan unionissa uusi rakennerahastokausi. Unionin yhteisessä
maatalouspolitiikassa, YMP, siihen on valmistauduttu EU:n itsensä ja jäsenvaltioiden kansallisin YMP-todellisuuteen sopeutumispäätöksin. Erityisesti jälkimmäisten valmistelussa olivat Suomessa mukana alan keskeiset järjestöt ja
valtioneuvoston tasolla kolme ministeriötä.
Tällä kertaa myös eduskunta tuli näyttävästi kuvaan mukaan. Maaseutuvirastoa säätelevien lakien ohella eduskunta sääti myös lait rahastotukien käytön puitteista
eli käytännössä valtaa siirrettiin valtioneuvoston tasolle erilaisilla asetuksilla säädettäväksi. Tämä "yleisluontoisuus" ei tietenkään estänyt eduskuntaa ottamasta kantaa siihen, mitä ministeriöiden ja järjestöjen
kesken oli suunniteltu toteutuvaksi.
Eduskunta päätyi yksimielisesti repostelemaan sitä, kuinka ympäristönsuojelun edistämiseksi oli suunniteltu toimittavaksi. Viljelytoimenpiteitä ajoittavat
päivämäärärajoitukset osoittautuivat jopa lähimenneisyyskatsannossa tarkasteltuina toimimattomiksi.
Samanaikaisesti on ympäristönsuojelullisia näkökohtia puitu myös eduskunnan kyselytunneilla;
Itämeri voi entistä huonommin, rehevöityminen ja happikato ovat tuhoamassa eliö-, niiden joukossa mm. turskakantoja. On siis perusteltua vaatia tehokkaita toimenpiteitä Itämeren kaikilla rannoilla, myös Suomen rannikolla.
Maatalouden merkityksestä tässä ravinnekuormitusta lisäävässä kehityskulussa näytetään olevan kuitenkin jyrkästi erimielisiä, mikä on käynyt kansanedustajienkin puheista havainnollisesti ilmi.
Syntynyt, monipuolisesti vaikuttava ristiriitatilanne vaatii rakenteellisia uudistuksia. Luonnonmukainen tuotanto on rakenteellisesti oikeaan suuntaan vaikuttava vaihtoehto, mutta se näyttää asennetasolla vaativan ainakin yhden
muuan toimivan vaihtoehdon.
Ongelman keskiössä on karjatalous, jossa olennaisen osan muodostaa nurmitalous. Ravinnekierron pitäisi olla sellainen, että ravinteita viedään viljelysmaahan vain se määrä,
jonka kasvit käyttävät kasvukauden aikana - jos ravinteita on varastossa maaperässä entuudestaan, niin vähemmän.
Tässä voitaisiin ottaa apuun energiatalous ja pitkän perspektiivin humuslisäys. Malli voisi toimia seuraavalla tavalla.
Suomessakin on pakko siirtyä mahdollisimman pian uusiutuviin
lähteisiin perustuvaan energiatalouteen. Polkuja on monta, yksi niistä biokaasuntuotanto ja -käyttö ajoneuvojen moottorien energianlähteenä. Mahdollisuus ei ole merkitykseltään vähäpätöinen. Eduskunnalle tuotetuista
selvityksistä käy ilmi, että yhden hehtaarin kasvisadosta tuotetulla kaasulla voi ajaa 30 000 km henkilöautolla.
Peltohehtaarin kasvisato voi kulkea myös lehmän läpi, jolloin siitä osa jää poistettavaksi
maatilalta eläimenä ja maitona, mutta huomattava osa runsaasti ravinteita sisältävänä lantana siirretään nykyisin takaisin pellolle. Ongelma muodostuu siitä, milloin ja miten tämä ravinteiden palautus viljelysmaahan tapahtuu –
ja onnistuuko se sivuvaikutuksia tuottamatta.
Jospa meneteltäisiin niin, että lanta siirrettäisiinkin navetasta biokaasureaktoriin jalostettavaksi kaasuksi ja ravinteiksi, joista jälkimmäinen osio
jää ns. pohjalietteeseen. Kaasu pestäisiin, minkä jälkeen se voitaisiin käyttää joko suoraan tankaten ajoneuvojen polttoaineena, kuten ns. Kalmarin mallissa tapahtuu, tai sitten siitä tuotettaisiin turbiineissa sähköä ja
lämpöä, kuten Greenvironmentin jalostuskokonaisuudessa tapahtuu. Jälkimmäisessä tapauksessa saanto on noin yksi kolmasosa sähköä ja kaksi kolmasosaa lämpöä.
Seuraavan hallituksen hallitusohjelmassa
on pakko olla maatiloilla tuotetun sähkön otto kiinteään hintaan valtakunnan verkkoon eli ns. syöttötariffi. Tämä järjestelmä toimii hyvin Saksassa, jossa tavoitteena on 30 000 tällaista maatilamittakaavaista yksikköä,
toiminnassa niitä on jo 5 000 kappaletta.
Ensi alkuun biokaasutuotantoyksiköitä voisi olla yksi kylää tai lähellä toisiaan sijaitsevaa karjatilarypästä tai sikalaa kohti. Jotta toiminta lähtisi
vauhdilla liikkeelle, seuraavan hallituksen soisi varaavan investointitukea 100 000 euroa jokaista biokaasulaitosta varten, olennaistahan on päästä nopeasti uuteen järjestelmään sekä energiantarpeen tyydyttämisessä että
ravinnekierron täsmäohjauksessa.
Biokaasulaitoksen pohjalietteeseen jäävät ravinteet ovat kasvien kannalta valmiissa, helposti käytettävissä olevassa muodossa. Viljavuustutkimuksen mukaisesti
maassa käyttäen ravinteita ei joudu vesistöihin. Tämä järjestely lopettaa vihdoin puheet siitä, että maatalous rehevöittää sisä- ja merivedet.
Entä sitten viljelysmaan muu huolto? Eduskunta on
ottanut – Pellervon tutkimuslaitoksen suosituksen mukaan – kantaa siihen, että puolitoista miljoonaa peltohehtaaria riittää elintarvikeomavaraisuuden ylläpitoon ja turvaamiseen. Näin 750 000 hehtaaria jää käytettäväksi energia-
ja muuhun non-food tuotantoon.
Tutkimukset ovat osoittaneet yhtä pitävästi, että ruokohelven tuotannossa energiatase on reippaasti positiivinen. Sato voidaan käyttää biokaasun valmistamiseen tai
yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa (CHP) yhtenä polttoaineseoskomponenttina. Kylvön jälkeen 10 satovuoden aikana tämä monivuotinen kasvi tuottaa mahtavan juuriston, joka toimii hiilinieluna ja parantaa maaperän laatua.
Tämän jälkeen pelto voidaan palauttaa vaikeuksitta elintarviketuotantoon.
Nyt tarkasteltavana olevassa mallissa peltolohkot ovat aika ajoin kymmenvuotiskauden ruokohelven viljelyssä, jolloin niiden
tuotanto taataan biokaasulaitoksen kautta ravinnekierrolla ja jolloin niiden viljelykuntoa elvytetään.
Tässä yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota maataloustutkimuksen rahoituksen viimeaikaiseen
kohtaloon. Tämä kirjoitus osaltaan osoittanee havainnollisesti, kuinka lyhytnäköistä rahoituksen leikkaus on. Näin typerää toimintaa tämän leikkausoperaation taustalla olevat virkamiestahot eivät ole osoittaneet pitkiin
aikoihin. On valitettavaa, että pohjakosketus ajoittui sekä maatalous- että metsäntutkimuksen osalta juuri tähän suureen murrosvaiheeseen.
Erkki Pulliainen
professori emeritus
maatalous- ja metsätieteiden tohtori hc
kansanedustaja