|
Mielipidekirjoitus Kalevassa maaliskuussa 2007 KORKEAKOULULAITOS VEDÄTYKSEN KOHTEENA
Yliopistot ja korkeakoulut ovat joutuneet valtiovarainministeriön toimesta
valtion "sektoritutkimuslaitosten" rinnalla historiallisestikin tarkastellen ainoalaatuisen vedätyksen kohteeksi. Rehtori Lauri Lajunen kuvasi sen erästä ilmentymää Kalevassa 3.3.
Ensin on saatettu lyhytnäköisellä budjettipolitiikalla yliopistot ja korkeakoulut taloudelliseen ahdinkoon ja sitten ryhdytään hallintokikkailulla
vedättämään niitä lumemuutoksiin, jotka selitetään hienoilta kuulostavilla sanakäänteillä "kehitykseksi". Huippu on Etelän "innovaatioyliopisto" -hanke.
Pakettiin on sekoitettu yksityinen sektori rahoineen ja johtajineen. Viisautta sieltä etsittäessä ei huomata, että sen johtajat vaihtuvat
tuhkatiheään. Ei heitä kvartaalikiimassa vaihdettaisi, jos he todella olisivat kyvykkäitä etulinjan kulkijoita. Heidän bonuksistaankin on tullut kansaa järkyttänyt limbo.
Yliopistot ja korkeakoulut tarvitsevat ainoastaan ja vain todella näyttävän tasokorotuksen valtiolta tulevaan rahoitukseensa. Rahat kerättäköön
bisnesmaailman veronkiertäjiltä. Noita valtiolle kuuluvia varoja on päättyvälläkin nelivuotisjaksolla uinut vääriin taskuihin yli 8 miljardia euroa.
Takaisin
|