Mielipidekirjoitus Maaseudun Tulevaisuudessa 11.4.2007
MITÄ ARTIKLAN 141 KOEKÄYTÖT OSOITTAVAT?

Suomen EY-jäsenyyden arkkitehtien yksi suurista oivalluksista oli teetättää jäsenyyteen liittyvät toimet tähän jäsenyyteen lähtökohtaisesti kriittisesti suhtautuvilla tahoilla. Tässä hengessä Suomen Keskusta sai suuren historiallisen yleistehtävän ja MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto silloisena ulkoministerinä erikoistehtävän.
       Pj. Haaviston tehtäväksi lankesi näin maataloutta koskevissa neuvotteluissa pelastaa se mikä kansallisesti pelastettavissa oli. Tänään tunnemme tuon oivan aikaansaannoksen artiklana 141. Sen olennainen osa on sanat "vakavat vaikeudet".
       Suomi on nyt ollut Euroopan yhteisön jäsen reilut 12 vuotta. Yhteisön pohjoisin maatalousalue, Suomen C-alueet, on ollut itsestään selvästi arktiseen vyöhykkeeseen rajautuvana pysyvän artiklan 142 "suojassa".
       C-alueiden eteläpuolinen Suomi sovittiin luokiteltavaksi edellisiä rakenteellisesti paremmin pärjäävinä A- ja B-alueiksi. Siltä varalta, että vakavia vaikeuksia kuitenkin esiintyisi, kirjattiin artikla 141 osaksi Rooman sopimusta. Komissio saattaisi siihen vedoten myöntää Suomelle luvan, joka sallii myöntää täkäläisille tuottajille kansallisia tukia. Euroopan unionissahan tulisi toimia pääsäännön mukaan markkinaehtoisesti yhteisillä sisämarkkinoilla, näin myös alkutuotteiden ja muussa elintarvikekaupassa.
       Siirtymäsäädösten soveltamisen jälkeen on tukeuduttu kaksi kertaa artiklaan 141, nimittäin vuosina 2000 ja 2003. Kummallakin kerralla suomalaisena kätilönä toimi maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä komission myötävaikutuksella. Jälkimmäinen sovellus päättyy vuoden 2007 lopussa.
      Tällä kertaa häkellyttävää on se, että Etelä-Suomen tuottajien operoinnin vertailukärki on kohdistunut a- ja b-alueiden pohjois-, ei niiden eteläpuolelle. Vaatimuksen mukaan C-alueen tuottajien pitäisi maksaa siitä, että he tuottavat elintarvikkeita vaikeammissa luonnonoloissa kuin mitkä vallitsevat A- ja B-alueilla.
      A- ja B-alueiden tuottajien puhemiesten suunnanvalinta on väärä. Kiistämällä luonnonmaantieteelliset tosiasiat (ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeet) eteläisen Suomen tuottajat kieltävät niiden merkityksen myös suhteessa niitä eteläisempiin alueisiin. Kuitenkin vertailu juuri jälkimmäisiin tarjoaa ratkaisunavaimia.
      Nyt on muistettava, mitä tässä suomalaisen maatalouden eloonjäämistaistelussa on aiemmin tapahtunut. EU on vaatinut hyväksymillään tavoilla tehostamaan maataloustuotantoa eteläisimmässä Suomessa. Maailmankuuluna "Risto Reippaana" Suomi on noudattanut täsmällisesti lukemaansa komentoa.
      Mm. tilakokoa on kasvatettu ja ravinnelisissä peltomaahan ei ole kitsasteltu. Mikä on ollut tulos? Vuodesta 2003 lähtien maataloustulo on jatkuvasti laskenut. Ohjeiden mukainen toimenpidepolitiikka ei ole tuottanut ilman erityistoimia pärjäävää alkutuotantoa. Pärjäämättömyys on siis johtunut muista kuin komission ohjeista aiheutuvista syistä.
     Yksinkertaisesti ilmaistuna on saatu näyttö siitä mittavuudesta, jolla luonnonolosuhdetekijät vaikuttavat taustalla tuotantoedellytyksiin verrattaessa eteläisintä Suomea esimerkiksi Baltian maihin ja Etelä-Ruotsiin. Juuri näihin suuntiinhan vertailuja tulee tehdä.
     Kokeillulla maataloustuotannon tehostamisella on ollut myös ympäristöllisiä seuraamuksia. Tukeutumalla lisäpanostuksiin ravinteiden käytössä on otettu riski, että kasveilta käyttämättä jääneitä ravinteita joutuu ennen pitkää Itämeren lahtiin lisäten niiden rehevöitymistä.
     Maapallolla on yleisemminkin havaittu viime kuukausina, että piittaamattomuus toimenpiteiden vaikutuksista luontoon ja luonnonolosuhdetekijöiden yleinen huomioonottamattomuus voivat johtaa vakaviin seurauksiin. Artiklasta 141 käydyssä keskustelussa on ollut viime viikkoina näitä piirteitä. Oikea argumentaatio löytyy luonnonmaantieteellisistä tekijöistä; lähestymistapamuutos jatkokeskusteluissa on kansallinen välttämättömyys.
     Hallitusohjelman maatalousosio toivottavasti hyväksyy oikealla tavalla luonnonmaantieteelliset tekijät maatalouspolitiikan perustaksi. Niiden varaan tulee rakentaa pitävä esitys komissiolle. Aiempien sovelluskokeilujen tulokset puhuvat uuden käyttösovelluksen pysyväisluontoisuuden puolesta.
                                                                                                               Erkki Pulliainen
                                                                                                               prof. (emer.), MMT hc.
                                                                                                               kansanedustaja (vihr)
Takaisin