Kolumni Liikennevilkussa  3/2007
MIKSI MIKÄÄN EI OLE RIITTÄVÄSTI?

Palasin juuri partioleiriltä. Viikonleiri oli järjestetty Säätyjentalolle Helsingin kaupungin Kruununhaan kaupunginosaan. Talo on säätyjen jäljiltä säilynyt asuttavassa kunnossa. Eduskunta oli tilannut julkisuudelta turvassa olleeseen aivopesutilaisuuteen hyvän kotiruoan ja mahdollisuuden kokeilla valveillaoloa 24 tuntia vuorokaudessa. Tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan käyttänyt hyväkseen Erkkikään.
     Leirin teemaksi oli sovittu neljän lippukunnan kesken "jälleenjakelujuhla". Vakaa tarkoitus oli perinteisen tavan mukaan kerätä kansalta veroja ja jakaa niitä sitten hallitusti takaisin kansalle. Edellisestä kolmesta kerrasta poiketen nyt oli löydetty vaihtelun vuoksi uusi painopiste, hyväosaisten hyvittäminen heiltä itseltään kerätyillä verorahoilla. Valtakunnan ykköslehti oli oitis huomannut, että yhteiskunnan vähäosaisimmat oli näin jätetty lisäjakelun ulkopuolelle.
      Hyväosaiset voivat odottaa muutakin hyvältä tuntuvaa. Yhteiskunnan niin sanottua infraa aiotaan kohentaa, rakennetaan moottoriteitä ja keskikaiteita. Ne tietävät, että autojen voidaan sallia ajavan entistä lujempaa. Autonkin vaihtaminen helpottuu taloudellisesti, jos on valmis tyytymään vähempipäästöiseen menopeliin. Ruoanhintakin alentuu, jos turvautuu kaupasta ostettaviin elintarvikkeisiin. Siis automatkalle kannattaa ostaa välipalaa marketista, jotta ei joudu syömään entisenhintaista ravintolaruokaa.
       Työnteko on siis palkitsevaa. Valtiolle luovuttamasi verovarat pyörähtävät Sinulle oitis takaisin. Elämän pitää hymyillä kaiken tämän jälkeen - ja ehkä seuraava hallitus saa hymyysi vielä uuden uurteen. Ettäkö vieläkin parempaa? Eikö mikään riitä?
      Ei se riitä! Tästä saa samoilla liikenneväylillä joka minuutti vakavia näyttöjä. Lähdetään ohittamaan edellä kulkeva ajoneuvo toivottomalta jo ennakkoon näyttävissä tilanteissa. Tämä ei johdu pelkästään urheilumielestä ja machosielusta, se kielii tarpeesta olla - jos mahdollista - vieläkin aiemmin perillä "jossakin".
      Jos liikennemerkki näyttää kahdeksankympin korkeinta sallittua nopeutta, niin ajaja ohjelmoi aivonsa pitämään nopeusmittarin viisaria 87 päällä. Jos samalla tieosuudella saa väylän uusimisen jälkeen ajaa sataakahtakymppiä, niin ajetaan sataakolmeakymppiä. Nyt ei riitäkään aiemmin aivoihin ohjelmoitu 87, vaan tarvitaan lisää sallittavuutta 43 kilometriä tunnissa.
      Terveyden- ja sairaanhoito vievät leijonanosan julkisen talouden kakusta. Niiden tarkoituksena on lisätä kansalaisen elinikää. Kansalainen itse kuitenkin haluaa sitä aktiivisesti lyhentää ottamalla älyttömiä riskejä vapaaksi päästettynä. Kansanedustajan rooli on jännä: pitää hyväksyä kumpikin "oikeaksi". Elä siinä sitten jumalisesti!
                                                                                                                 Erkki Pulliainen

Takaisin