|
Kolumni Oulu-lehdessä toukokuussa 2007
TOIMIIN SYRJÄYTYMISTÄ VASTAAN
Palkka- ja ylipäätään työmarkkina-asiat puhuttavat uutta eduskuntaa. Eräs oikeistopuolue ehti vaalien alla lupailla melkoista mutta
todella ansaittua korotusta koulutetun sairaanhoitohenkilökunnan palkkoihin. Saman puolueen kansanedustaja syyllisti keskustelussa kaikki ne, jotka ovat ajaneet keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja. Kiusallista ko. puolueen
kannalta on, että heidän edustajansa Kunnallisen työmarkkinalaitoksen valtuuskunnassa olivat unohtaneet kertoa näitä näkemyksiä silloin kuin asioita valtuuskunnassa käsiteltiin. Keskustelu taatusti jatkuu. Palkkojen
jälkeenjääneisyys on nimittäin kohtuullisesti korjattava, olipa työmarkkinaratkaisun laatu mikä tahansa. Kuntalaiset sen laskun maksavat. Kun tarkoituksen tietävät, niin varmasti myös mielellään.
Toinen tiukka teema Isossa Salissa on ollut nuorten laaja syrjäytyminen työelämästä - ja yhteiskunnasta. Jo joka kymmenes nuori kokee tämän kohtalon. Tästä on seurauksena uusi
rakenteellisen työttömyyden ongelma. Entuudestaan on lamakautena synnytetty rakenteellinen työttömyys. Sen jäljiltä lähestytään sitä rajaa, jonka saavuttamisen jälkeen rakenteellisesti työttömän työllistäminen on entisestäänkin
vaikeampaa. Tämä raja on kuuden - seitsemän prosentin tienoilla, kun se oli 1970-luvulla vielä huomattavasti alempana, kolmessa - neljässä prosentissa. Hallitusohjelmaan sisältyy
suuri rakenteellinen muutos, jossa työministeriö yhdistetään kauppa- ja teollisuusministeriöön. Uudistuksen merkittävyys kasvaa, jos siihen käytännön tasolla sisältyy kuntien roolin lisääminen työnvälityksessä. Kuntahan viime
kädessä vastaa syrjäytymisuhan alaisuudessa elävän työttömän elämisen minimitarpeiden tyydyttämisestä. Tämä muutos siirtäisi vastuunkannon painopisteen oikealle eli kuntatasolle. Kunta voisi operoida työnhakijan auttamiseksi
sekä omilla että yksityisen lohkon tarjoamilla mahdollisuuksilla yhdistäen niihin kuntouttavan työtoiminnan elementtejä. Kunnallinen päätösvalta ulottuu useissa tapauksissa
myös ammatilliseen koulutukseen. Hallitusohjelmassa puhutaan työttömien räätälöidystä koulutuksesta yritysten tarpeisiin. Tämä on hyvä asia. Sen junailussa kuntien järjestelmät ovat avainasemassa.
Erkki Pulliainen
Takaisin kansanedustaja (vihr)
|