Mielipidekirjoitus Kalevassa toukokuussa 2007
YRITYSTEN MUUTETTAVA REKRYTOINTITAKTIIKKAA


Kevään hallitusneuvotteluissa Säätytalossa parveilivat sekä neuvottelijoina (!) että lobbareina yritysmaailman vaikutusvaltaiset edustajat. Yleisimmät kuullut sanat olivat varmaankin "innovaatio", "osaava" ja "henkilökunta". Tarjoiltiin nieltäväksi jopa "innovaatioyliopistoa", kun yliopistojen nykytila ei suuria vaikuttajia näyttänyt tyydyttävän.
Kun pistäytyi aamuyöntunteina eduskunnassa lukaisemassa lehtiä, kuva samoista yritysmaailman tahoista muuttui oitis toiseksi. Mielipidesivuilla kerrotaan opiskelijoista, jotka lähettävät "satoja" kirjeitä potentiaalisille työnantajille saadakseen kesätöitä tai harjoittelupaikan.
Kertoman mukaan yritykset eivät pääsääntöisesti edes vastaa opiskelijoille, jotka ovat ottaneet niihin yhteyttä työkokemuksia saadakseen. Tämä vastaamattomuus on tietenkin kulttuurikysymys.
Kulttuurikysymys on myös se, kuinka voisi vähimmällä vaivalla ja kustannuksilla saada kokemuksia ja näyttöjä hyvistä tulevaisuuden työntekijöistä. Se tapahtuu tietenkin sijoittamalla resursseja kesätyöntekijöihin ja harjoittelijoihin.
Kun yrityskulttuuri näyttää olevan sitä, miltä näyttää, niin lahjakkaimmat ja hyvän kielitaidon omaavat nuoret häipyvät ulkomaille kotimaisten yritysten jäädessä päivittelemään sitä, että pitäisiköhän hankkia ulkomailta kykyjä pelastamaan firma.
Kaukokatseisuus ei olisi pahasta.
                                                                                                      Erkki Pulliainen
                                                                                                      kansanedustaja (vihr)
 Takaisin