|
Kansanedustaja Erkki Pulliainen Iijokisoudun lohi-illassa Pudasjärvellä 5.7.2007 Vihreän Liiton vetäydyttävä hallituksesta jos YMPÄRISTÖMINISTERI LEHTOMÄKI EI HETI LOPETA KOLLAJAPELIÄÄN
Hallitusneuvotteluissa
sovittiin yksiselitteisesti, "ettei Vuotosta ja Kollajaa rakenneta". Tämän vahvistivat puheenjohtaja Jyrki Katainen (kok) ja varapuheenjohtaja Antti Rantakangas (kesk) ikään kuin lisävakuu-tuksena vihreille, jotta
ministeripaikkojen jakoon saatiin mielekkyyttä. Jollei näin olisi tapahtunut, vihreät olisivat jättäytyneet oitis pois hallituskuvioista. Tämän on vpj. Rantakangas todennut toistuvasti median tiedusteluihin. Nyt sekä entinen
että nykyinen ulkomaankauppaministeri ovat ryhtyneet uudestaan pelaa-maan hallituspeliä ilmoittamalla, että hallitus voisikin edistää Kollajan allashanketta avaamalla koskien-suojelulain. Epävarmuuden näin lisääminen
Iijokivarren asukkaiden keskuuteen on kerta kaikkiaan koh-tuutonta toimintaa. Vihreän Liiton tulee tehdä pikaiset johtopäätökset, jos tämä allaspeli Kollajalla ei heti lopu. Ei toki tietenkään olisi ensimmäinen kerta, että
keskusta pettää yhteistyökumppaninsa. Tätä on vai-kea myöntää juuri nyt mahdolliseksi, kun hallitusyhteistyö keskustan ministereiden kanssa on monissa muissa asioissa sujunut tyydyttävästi.
Takaisin
|