Juhlapuhe Helsingin yliopiston Värriön tutkimusaseman 40-vuotisjuhlassa 21.8.2007

Arvoisa juhlaväki,

Elokuun 13 päivänä 1967 täällä Sallan kunnan pohjoiskolkassa Värriötunturin pohjoispäässä Kotovaaran etelärinteellä oli arvovaltaista väkeä kahdesta yliopistosta, Rajavartiolaitoksesta ja metsähallituksesta. Media oli myös hyvin edustettuna. Ihanteellisissa sääolosuhteissa vietettiin Helsingin yliopiston Värriön tutkimusaseman vihkiäisiä. Rajavartiolaitoksen silloisen päällikön, kenraaliluutnantti Veikko Koppisen vihkisanat ovat ikuistettuina tutkimusaseman seinällä olevassa pienessä taulussa, joka on sittemmin edesmenneen kenraalin itsensä tekemä.
         Martti Laitisen idea tästä kenttätutkimuksen tyyssijasta todellisissa erämaaoloissa oli elokuun 13 päivänä 1967 yhdeksän kuukautta vanha. Ihmisen lajina elämän jatkumossa yhdeksän kuukautta riittää tuottamaan konkreettisen näytön toimeliaisuuden tuloksellisuudesta, uuden sukupolven. Sen sijaan saman lajin tutkimuslaitosten perustamishistorioissa ideasta toteutukseen tämä Värriön tutkimusaseman yhdeksän kuukautta lienee maailmanennätys ja sellaisena pysynee, jos tieteen ilmapiiri pysyy sellaisena, miksi se on viimeksi kuluneiden neljän vuosikymmenen aikana muotoutunut.
       Sivistyksen historiassa yleisesti ja Suomen historiassa erityisesti oli täytynyt olla paljon sellaista, joka oli luonut edellytykset tämän maailmanennätyksen tekemiselle. Juuria etsittäessä on syytä todeta heti alkuun, miksi juuri tämä paikka tuli valittua tutkimusaseman sijaintipaikaksi. Kysymys on alkuperäisen luonnon tutkimisesta paikassa, jossa on päärakennuksesta kävelymatkan päässä ulottuvilla regio alpina, regio subalpina ja havumetsävyöhykkeen tyypilliset elementit.
       Taustahistoriassa pulpahtaa esiin kaksi Aleksanteria ja kaksi Humboldtia. 1700-luvun jälkipuoliskolla ja seuraavalla vuosisadalla Saksassa elivät veljekset, joiden panoksella tieteelliseen sivistykseemme tuli olemaan lähtemättömät vaikutukset. Veljeksistä Wilhelm von Humboldtista tuli uushumanismin uranuurtaja, sivistysyliopistoihanteen hahmottelija, jonka opetusministerinä toimiessa perustettiin Berliinin yliopisto. Wilhelmiä kaksi vuotta nuoremmasta Alexanderista tuli tutkimusmatkailija ja kasvimaantieteen isä. Juuri hän kuvasi vuonna 1809 kasvillisuusvyöhykkeet, jollaisia tapaamme kolme, kun katsomme tästä kohti tunturin lakea. Alexander muistutti siitä, että vuortenrinteillä tapaamme periaatteessa samat vyöhykkeet kuin kulkiessamme päiväntasaajalta kohti pohjoista. Täällä Värriötunturin maastossa me olemme havumetsävyöhykkeen ja arktikumin väliin jäävässä kapeassa Metsä-Lapissa, jonka luonteenomaisiin piirteisiin kuuluvilla yksittäisillä tuntureilla kasvualustan karuus korostaa Alexander von Humboldtin kuvaamaa kasvillisuuden vyöhykkeisyyttä.
        Alexander kuvasi kasvillisuusvyöhykkeisyys havaintonsa siis 1800-luvun alussa. Pian Turun palon jälkeen maamme vanhin yliopisto siirrettiin vuonna 1828 Helsinkiin. Yliopiston nimeksi tuli Suomen Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto. Tällä yliopistolla oli kaksi ominaisuutta, joiden merkitystä erityisesti poliitikkosukupolvet eivät ole juurikaan tajunneet, nimittäin ehdoton sivistysyliopistoihanne osana toimintafilosofian kovinta ydintä ja Venäjän vallan peruja oleva, sittemmin perustuslakiin kirjattu itsehallinto-oikeus. 1960-luvun olosuhteissa yliopiston kanslerit ja rehtorit käyttivät taloudellisen autonomian suomaa valtaa vauhdilla ja reippaasti sivistysyliopistoihanteen mukaisten hankkeiden toteuttamiseen. Tämän Värriön tutkimusaseman perustaminen on siitä havainnollinen esimerkki, joka sai näyttönä erityistä merkitystä yliopistovallankumouksen henkien taistelussa 1960- ja 1970-lukujen taitteessa.
       Seuraavasti sujui tutkimusaseman perustamisprosessi ideasta toteutukseen suotuisassa sivistysyliopisto- ja hallinnollisessa ilmapiirissä: Martti Laitisen idean esittely Rajavartiolaitoksen päällikölle, joka hankki Lapin rajavartioston ja Kemijärven rajajääkärikomppanian tuen hankkeelle. Suostumuksen hankkiminen metsähallituksen silloiselta pääjohtajalta, joka asetti ehdoksi tontinvuoraukselle sen, ettei tietä koskaan tutkimusasemalle rakenneta, pitkospuut ja ilmatie saavat riittää. Tuttu arkkitehti tekemään ilmaiseksi piirustukset, tuttu rajavartiomestari tekemään samoin talous- ja rakennussuunnitelmat ja tuttu putkiliikkeen toimitusjohtaja lahjoittamaan sen mitä käteistä rahaa tarvittiin. "Paketin" esittely omalle esimiehelle ja naapurilaitoksen esimiehelle, jotka esittelivät sen tiedekunnan dekaanille ja yliopiston rehtorille. Viimeksi mainitut kiinnostuivat tarjouksesta: tutkimusasema avaimet käteen periaatteella ilman kustannuksia - aika halpaa vai mitä. Myönteiset päätökset syntyivät oitis. Maaliskuun alussa Rajavartiolaitoksen Bombardier jo veti rakennustarvikkeita tälle tontille neuvostoliittolaisten rajamiesten seuratessa Nuorttitunturinrinteeltä outoa näytelmää Suomen puolella. Mielenkiinnon ymmärtää kun ottaa huomioon 1960-luvun jälkipuoliskon kylmänsodan tuulet; Prahan kevät päättyi seuraavan vuoden elokuun lopulla Varsovan liiton tankkien vyörymiseen kaupungin kaduille. Tapahtumat kuuluivat viiden kilometrin päässä olevan valtakunnanrajan tapahtumissa noina aikoina. Rakennustöitä suurpoliittinen ilmapiiri ei haitannut, itse asiassa päinvastoin. Tutkimusaseman sauna ja päärakennus saatiin valmiiksi kesällä 1967 niin, että vihkiäisiin päästiin elokuun alkupuolella.
        Se, mitä 1960-luvulla Värriön tutkimusaseman hyväksi tehtiin, edellytti Suomen silloin tunnetuimmalta nuorelta tohtorilta alueellista tuntemusta ja junailutaipumusta, lobbauksen kohteilta sitäkin enemmän luottamusta nuoreen ährääjään ja kaukokatseisuutta. Jälkimmäiset toki osasivat käyttää aikaansaannosta taitavasti hyväkseen. Yliopiston kansleri halusi osoittaa, kuinka hyödyllinen väline yliopiston taloudellinen autonomia on, ja rajavartiolaitoksen päällikkö, kuinka hienosti yhteistyö eri hallinnonalojen kesken voi toimia. Kaikki saattoivat olla tyytyväisiä aikaansaannokseen.
         Se, mitä oli Värriön tutkimusasemana kasassa 1960-luvun lopulla, ei luonnollisestikaan riittänyt. Tarvittiin - niin kuin nyt sanotaan - fasiliteettien voimakasta kehittämistä. Junailijalta edellytettiin käytännössä sellaista yhteiskunnallista asemaa, joka toi tullessaan myös taloudellista vaikutusvaltaa. Tuon ajan yhteiskunnallisissa oloissa tämän aseman tarjosi ammattiyhdistysjohtajuus, johon sisältyi yli 10 000 kokousta ja tilaisuutta, alan oppikirjojen kirjoittamista ja jopa laittoman lakon vetämistä. Näin toimien siinä sivussa saattoi junailla tutkimusasemalle päärakennuksen laajennuksen, vakanssit, aggregaatit ja lopulta yhteyden valtakunnan sähköverkkoon ja eräältä televisiolaitteiden valmistajalta lähes ilmaiseksi kenttä-TV-laitteiston. Seuraavaan suoritustasoon tarvittiinkin sitten jo eduskunnan jäsenyys, varmuuden vuoksi kuusi kertaa peräkkäin. Näin löytyivät valtionkassasta ohi yliopistolaitoksen kehysten rahat SMEAR-laitteistojen hankintaan tänne ja Hyytiälän metsäasemalle. Hyvä, että niiden avulla tutkimuksen taso on noussut maapallon tuon alan huipulle. Siitä voi olla vain tyytyväinen ja kiitollinen.
      Nyt jo on selvää, että SMEAR-tutkimuksen tulokset jäävät tieteen historiaan merkittävänä aikaansaannoksena, jo niiden saavuttamiseksi tämä tutkimusasema olisi kannattanut perustaa vaikkapa perinteisellä pitkän kaavan menettelyllä. Vähäisempinä, vaan ei ehkä sittenkään aivan merkityksettöminä aikaansaannoksina haluan nostaa esille pitkän aikavälin havaintosarjat, juuri ne, joiden keräämistä varten tämä tutkimusasema neljä vuosikymmentä sitten perustettiin, ja jonka tehtävän se on katkeamattomasti suorittanut tähän päivään saakka.
      Vuonna 1998 ensimmäisen painoksena ilmestynyt "Itä-Lapin linnut" on merkittävä alueellinen perusteos. Viime vuoden lopulla ilmestyi ensimmäinen yhteenveto Värriötunturin suurperhosfaunasta valorysäsaaliiden perusteella. Vuosina 1978 - 2004 kerättiin ja määritettiin lajilleen ja sukupuolelleen 235 524 perhosyksilöä. Lajeja löytyi 127. Ne kertovat havainnollisesti ja toistaiseksi ainoalaatuisella tavalla mitä suurperhosmaailmassa on täällä 27 vuodessa tapahtunut. Seuraava vastaava yhteenveto käsittelee pikkuperhosia. Oulun yliopistolla on ollut ratkaiseva taloudellinen ja työntekijäresurssipanos näiden ja monien muiden aineistojen käsittelyssä, Juhani Itämiehellä työn johtamisessa. Havaintosarjat ulottuvat eläinten rinnalla mm. lumeen, havupuiden siemen- ja marjojen marjasatoihin.
       Näiden havaintosarjojen keräämisen jatkuminen mittaa sivistysyliopistoihanteen kantoa ajassamme, jota hallitsee kaiken kaupallisuus. Kaiken pitäisi olla hyötytavoitteista. Pitkän aikavälin systemaattisten havaintosarjojen keräämisessä on kysymys perustutkimuksesta, mutta ilmastonmuutoksen kaltaisten ilmiöiden merkityksen ymmärtämisessä niillä on ratkaiseva, näytöllinen merkitys. Itseisarvoinen muuttuu hetkessä taloudellistakin merkitystä omaavaksi. Tähän kiinnitti tutkimusaseman esimieskautenaan professori Peitsa Mikola toistamiseen huomiota.  Hänen eräs tutkimuskohteensahan on ollut metsänrajan siirtymiset.
       Tutkimusasemien tulevaisuus on ollut maassamme jatkuvan syynin kohteena. Ulkomailla niistä useimmat ovat sulkeneet ovensa. Monissa johtavissa länsimaissa julkista rahoitusta saa parhaimmillaan vain kahdeksi - kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Riittävän pitkien havaintosarjojen kerääminen on tehty näin taloudellisesti mahdottomaksi. Tämä on johtanut tutkimuksen painopisteen siirtymiseen teoreettiseen biologiaan ja laboratoriotieteisiin. Olen saanut yhteiskunnallisilla aitiopaikoilla vuosikymmeniä toimineena sen vaikutelman, että monet talouselämän johtohenkilöt eivät haluakaan, että kerätään pitkiä havaintosarjoja, koska ne saattaisivat kertoa kiusallisia yksityiskohtia heidän omien toimeliaisuuksiensa seurausvaikutuksista.
            Arvoisat kuulijat! Värriön tutkimusasemalla on ollut menneiden neljän vuosikymmenen aikana huomattava aluetaloudellinen merkitys. Tutkimusaseman käyttöön tarkoitetut sähkö- ja tietoliikenneyhteydet ovat olleet myös muiden kuin julkisten toimijoiden hyödynnettävissä. Täällä Sallassa ei liene kovinkaan monta sellaista täällä pitkään asunutta, nuorta väkeä yhteiskuntaa tuottanutta sukua, jonka piiristä ei edes joku olisi saanut pätkä- tai pitkäkestoisempaa työtä tutkimusasemalta. Tässä yhteydessä on syytä nostaa kaksi sallalaista ylitse muiden. Kalevi Loisa teki mittavan päivätyön tutkimusaseman ensimmäisen vuosikymmenen aikana, Sallan kunnanjohtaja Kari Väyrynen, yksi ammattikuntansa parhaita koko maassa, viime vuosien aikana.
           Nyt yliopistoilla on niin sanottu kolmas eli alueellinen tehtävä. Vielä vuosikymmen sitten muuan Värriön tutkimusaseman arvioijaksi määrätty totesi, ettei Lapin jokien merilohen hyväksi tehdyllä työllämme ole merkitystä. Kun totesin, että tässä alueellisesti merkittävässä asiassa meiltä on suorastaan pyydetty toimintapanosta, niin kommentti oli tässäkin yhteydessä julkaisukelvoton. Viimeksi tämän vuoden suuressa kansainvälisessä lohikonferenssissa Rovaniemellä juuri puhuvalla oli keskeinen esitelmä.
           Värriön tutkimusasema on tuottanut hyvin konkreettista myös Suomen luonnonsuojelun historiaan. Juuri tutkimusaseman toimintaa tukemaan eduskunta päätti perustaa tähän ympärille Värriön luonnonpuiston. Puiston rajauksessa otettiin erityisesti huomioon mahdollisuudet kerätä luotettavalla tavalla riittävän suurelta alalta pitkän aikavälin havaintosarjoja. Tässä rajaamistyössä ratkaiseva panos oli Helsingin yliopiston kasvitieteen, metsäekologian ja metsänhoitotieteen professoreilla.
           Arvoisat kuulijat! Suomen historialliseen edistyskuvaan kuuluu muiden maiden ratkaisujen matkiminen ja soveltaminen kansalliseen käyttöön. Nyt on tilaisuus tehdä tähän kaavaan näyttävä poikkeus. Siinä, missä muut pohjoiset valtiot purkavat kenttätutkimusverkostojaan, säilytetään maamme ainoalaatuinen verkosto. Sitä ratkaisua tulevat sukupolvet tulevat kiittelemään! Pelkästään ilmastonmuutosilmiön seuraamisvelvoite antaa Suomelle muista valtioista poikkeavan tehtävän johtuen datojemme pitkäaikaisuudesta.        
 
         
            
 

Takaisin