MAJOVASUO-seminaarissa Taivalkoskella 10.11.2007
Kuntien otettava ohjausvastuu paikallisissa energia-asioissa:
KOILLISMAA EKOLOGISESTI KESTÄVÄN TUOTANNON MALLIALUEEKSI

Ilmastonmuutos puhuttaa kaikkialla, usein kuitenkin asian vierestä. Sen torjunnassahan ratkaisevaa on, että maapallon fossiilisten energiavarantojen jämien käyttö lopetetaan mahdollisimman pian ja ne korvataan ekologisesti hyväksyttävillä uusiutuvilla energioilla. On suorastaan hämmentävää, että raakaöljyn tynnyrihinnan nousu sadan dollarin tuntumaan ei näytä vähentävän energiankulutusta ja vaikuttavan varautumiseen pahimpaan eli energiansaannin radikaaliin vaikeutumiseen. Harvaanasutussa maassa asukaskohtainen energiankulutus pyrkii muodostumaan helposti korkeaksi. Energiatarpeen tuonnilla kattamisessa on jo sinänsä omat riskinsä. Perusenergiahuollossa on palattava lähtöruutuun. Kuntien pitää ottaa ohjausvastuu energia-asioissa. Tämä tarkoittaa suunnitelmallisuutta paikallisten, ekologisesti kestävien uusiutuvien energioiden järjestelmän ja logistiikan kehittämisessä. Koillismaan kunnat ovat sopivankokoisia alueita luomaan aurinko-, metsä- ja peltoenergiaan perustuvan hyödyntämisjärjestelmän. Sellainen merkitsee maa- ja metsätalouden tuotantorakenteen uutta jäsentymistä. Mm. alueelliset metsäohjelmat pitää rakentaa uudestaan. Toisaalta on syytä muistaa, että Koillismaa on tärkeää matkailualuetta, mikä merkitsee mm. merkittäviä lähiruokamarkkinoita, esimerkkinä taivalkoskinen metsäsonni voi olla ravintoloiden hittituote poronlihan ohella. Energiatodellisuuden väistämätön muutos voi johtaa jopa uuteen asutustoimintaan, muuttoliikkeeseen maalle.

Takaisin