|
Mielipidekirjoitus Kalevassa 7.12.2007 VANHUSTEN HOITO EI OLE OULULLA HANSKASSA
Maapallolla on paljon yhteiskuntia ja paikallisesti yhdyskuntia, joissa vanhukset ovat yhteisönsä kunniakansalaisia. Viime vuosien
tapahtumat Oulussa osoittavat, ettei tämä päde ainakaan tänne. Perustuslain mukaan kansalaiset saavat vapaasti valita asuinkuntansa. Tätä mahdollisuutta käytetäänkin muuttoilmoitusten
ennätyksellisen määrän perusteella nyt hyväksi enemmän kuin koskaan aiemmin, myös Oulussa. Oulussa kuitenkin perustuslaki menettää käytännön merkityksensä, kun oululainen,
tänne ikänsä veronsa maksanut, luokitellaan kuntonsa puolesta apua tarvitsevaksi vanhukseksi. Oulun kaupungin virkamiehistö ei kykene osoittamaan tarvetta vastaavasti palvelukotipaikkoja vanhuksilleen.
Kaupungin virkamiehistö ei pysty laatimaan palvelukotikilpailutuksen laatukriteereitä niin, että juuri Oulun kaupungissa olisi palvelukotipaikkoja tarvetta
vastaavasti tarjolla. Eikä samoista virkamiehistä ole siihenkään, että kaupungille rakennutettaisiin tarvetta vastaavasti näitä palvelukotipaikkoja. Homma ei kerta kaikkiaan ole hanskassa.
Näyttää siltä, että erään valtapuolueen kilpailutusideologia menee terveen järjen, inhimillisyyden ja perustuslain edelle.
Surullisia esimerkkejä löytyy tuoreeltaan Rajakylästä (tapaus "Saarela") ja Kaakkurista. Kilpailutusten "voittajat" löytyvät ulkokunnista.
Nyt on selvää, että syntynyt tilanne vanhusten palvelukotipaikkojen tarjonnassa on ensi kunnallisvaalien kuumin teema Oulussa.
Erkki Pulliainen
kaupunginvaltuutettu (vihr)
Oulu
Takaisin
|