Iltasanomat ja Iltalehti 19.1.2008.

SELLUTEHDAS RAKENNETTAVA KEMIJÄRVELLE!


Itä-Lappi tarvitsee nyt nuorta mäntymetsää kasvavien entisten "osaranaukeiden" puuta jalostavan sellutehtaan. Sellaisen rakentamista puoltavat mm. seuraavat näkökohdat:
      Jalostettavaa kuitupuuta Itä-Lapissa riittää, kuten Metlan inventointiguru prof. Erkki Tomppokin on julkisuudessa todennut.
      Raaka-ainelogistiikan kustannuksiin keskeisesti vaikuttava raakaöljyn yksikköhinta on erittäin rajussa nousussa. Brasiliassakin on jo todettu, että selluksi tarkoitettu kuituaines on tulevaisuudessa jalostettava suhteellisen lähellä raaka-ainelähdettä, mikä tarkoittaa Itä-Lapissa Kemijärveä. Jalostusyksikön ihannekoko määräytyy tämän mukaan.
        Puunkorjuussa tarpeellinen tiestö on valmiina. Toimintavarmuus on muusta nyky-Suomesta poiketen suurta luokkaa, kun talvella on pakkasta ja sillä tavoin lunta, että routa ulottuu syvälle. Etelä-Suomeen saattaa pian tulla tässä mielessä nollaraja, kun puuta ei saada huonoissa talvisissa kelioloissa ulos metsästä.
         Kemijärvellä sattuu olemaan luonnollisessa koossa oleva tehdasmalli valmiina. Ei muuta kuin rakentaa viereen samanlaisen.
         Historiallisista syistä alueella sattuu olemaan alan huippuammattilaisia juuri sopiva määrä valmiina astumaan remmiin heti kun uusi tehdas on pystyssä.
          Metsähallituksen metsien puu kilpailutetaan, jolloin alueella oleva jalostaja voi tarjota hitusen enemmän kuin taloutensa kuralle ajanut kaukainen toimija. Raaka-aine on siis myös tässä katsannossa ulottuvilla.
          Nyt Ruukki Groupin kaltaiselle edistykselliselle sijoittajalle on auennut todellisen toiminnan paikka Itä-Lapissa. Kaikki on tarjottimella valmiina.
          Tarjolla on myös matkailunähtävyys: kaksi samanlaista sellutehdasta rinnakkain.

Erkki Pulliainen
kansanedustaja (vihr)
Oulu
gsm. 050 511 3142

Takaisin