|
Kansanedustaja Erkki Pulliainen Taivalkoskella 23.2.08 klo 12 PEKKARINEN GUINNESSIN ENNÄTYSTEN KIRJAAN
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen pyrkii ilmiselvästi olutpanimo Guinnessin ennätysten kirjaan. Hän jatkaa
yhä edelleen puoluesihteeri Jarmo Korhosen ja varapuheenjohtaja Antti Rantakankaan kanssa vuosi sitten käytyjä hallitusneuvotteluja. Vuotoksen altaan rakentamishanke näyttää ainakin pysyvän päivittäin esityslistalla. Tunnetusti
nopealiikkeisinä nämä keskustavaikuttajat eivät ole huomanneet, että jo 19.4.2007 juuri muodostettu valtioneuvosto antoi tiedonannon ohjelmastaan, jonka eduskunta hyväksyi muutaman päivän keskustelujen jälkeen. Kolmikon
toiminta täyttänee myös työpaikkakiusaamisen tunnusmerkit. Työsuojelupiirien tarkastajat voisivat käynnistää herrojen rauhoittamisen esittelemällä allakan ja istuvan hallituksen ohjelman.
Takaisin
|