Kolumni Maaseudun tulevaisuudessa 26.3.08
TAISTELUUN VEROVILPPIÄ VASTAAN

Alkukantaisissa heimoyhteisöissä poppamies kannusti yhteisönsä jäseniä keskittymään olennaiseen eli ruoanhankintaan yhteiseksi ja omaksi hyväksi. Omaan varastoonsa saamansa ruoat hän jakoi takaisin jälleenjakelujuhlissa. Mitä anteliaammat olivat juhlat, sitä arvostetumpi poppamies, mumi, oli.
      Mumikulttuurin perusajatus on kestävä. Oli pidettävä huoli siitä, että kaikki kynnelle kykenevät olivat elintärkeissä toiminnoissa antamassa oman panoksensa. Luonnonvalinta toimi yhteisön kannalta viisaasti hyödyntämällä myös ihmisluonteeseen kuuluvaa tarvetta ”olla jotakin”. Poppamies halusi olla arvostettu.
      Tämän vuosituhannen valtiovarainministereitä, aikamme mumeja, arvioidaan sen perusteella kuinka tasapainoisesti he onnistuvat hoitamaan varojen keräyksen ja niiden jälleenjakelun tarvitseville. Budjettipolitiikkaa tehdään sekä valtiovarainministeriössä että eduskunnassa.
      Malli näyttää toimivalta, mutta asia ei valitettavasti ole näin yksinkertainen. Toimintamme hyvä ja paha hyödyntävät samaa luonnonvaraa: ihmismielen suurta hajontaa. Osa meistä aina laistaa velvollisuutensa kun tilaisuus tarjoutuu.
      Varsin moni eurooppalainen valtiovarainministeri on joutunut viimevuosikymmenten aikana tunnustamaan pakon edessä, että veronkannon epäonnistuminen heiluttaa jo valtiokoneiston toimivuutta. Veronkierto on Euroopassa yleistynyt huolestuttavassa määrin, jopa kolmannes rahavirroista saattaa kulkea niin, ettei yhteiskunta saa siitä paikallisen tai alueellisen päättäjän päättämää osuutta.
      Valtiokoneistot ovat itse hyväksyneet sisälleen ja rajanaapureikseen toimijayhteisöjä, veroparatiiseja, jotka elävät verovilpillä. Koijareiden suojakeinona on tiukka pankkisalaisuus. Eräs Suomessakin toimiva pankki on oikein ilmoittautunut nettisivullaan ”rahojesi piilottajaksi veroparatiisiin”.
     Koijaripankkien kannalta kiusallista on, että veroparatiiseissa verovilppivaroja suojelevat ovat hekin ihmisiä kaikkine heikkouksineen. Niinpä he saattavat pikkurahan puutteessa myydä salaisina pidetyiksi tarkoitetut asiakasluettelot eniten tarjoavalle. Näin kävi äskettäin Liechtensteinin lilliputtivaltion veroparatiisipankin kohdalla. Saksan tiedustelupalvelu osti pankin asiakasluettelon muutamalla miljoonalla. Listan kärjestä löytyi mm. valtion postilaitoksen johtaja, joka katsoi viisaaksi erota tehtävästään.
      Tämä on iso asia Suomenkin kannalta. Maamme ei ole ollut puhdas näissä asioissa, kaukana siitä. Viralliseen verotuskulttuuriimme on kuulunut verovilppiä harjoittavien kohtuullinen suojelu ja vaikeneminen harmaasta ja mustasta taloudesta räikeimpiä oikeuteen johtaneita tapauksia lukuun ottamatta.
      Median asenteessa on havaittavissa nyt muutosta. Saksan tapauksesta on reilusti kerrottu ja verovilppiä käsitelty sen oikealla nimellä mm. Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä. Nyt pitäisi vielä saada Suomen verohallinto ja valtiovarainministeriö uteliaiksi ja viime kädessä vaikka ostamaan suomalaisista veropinnareista kertovat listat. Nyt kuitataan kaksi miljardia vuotuisia verotuloja noin vain harmaalle ja mustalle taloudelle menetetyiksi.  Sellaiset lait, jotka nyt rajoittavat verovilppiä tehneiden edesvastuuseen saattamista, on kumottava.
                                                                                                  Erkki Pulliainen     
                     
 Takaisin