Kolumni Maaseudun Tulevaisuudessa 7.5.2008
TOSISEIKAT UNOHTUVAT
Olen ollut viimeiset kaksikymmentäyksi vuotta yhteen syssyyn eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenenä seuraamassa aitiosta käsin mitä maataloudessa tapahtuu. Koskaan tämän pitkähkön ajanjakson kuluessa ei ole tuntunut niin pahalta kuin tänä vuonna. Kysymys ei ole Brysselin ”uutisista” vaan siitä, mitä maataloudessamme on elinkeinona muutoin tapahtumassa.
Puhelinsoitoista päätellen tuottajat ovat nyt huolissaan siitä, että tuotantokustannukset kohoavat. Energian kallistumisen myötä myös lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden hinnat ovat kohoamassa. Edellinenhän vaikuttaa tunnetusti suoraan jälkimmäisiin.
Soittajien mielestä poliitikkojen pitää estää (maailmanlaajuinen) fossiilisen energian, erikoisesti raakaöljyn, hinnannousu. Valitettavasti tehtävä on mahdoton. Maapallon pintakerrokseen 500 miljoonan vuoden aikana varastoituneet fossiilisen energian varannot kiihtyvässä käytössä ehtyvät ja kysynnän kasvun mukaan yksikköhinnat pukkaavat kohoamaan.
Suomalaisilta tuottajilta on unohtunut, että meillä on hevostalousajalta tallella viljelykuntoista peltoa puoli miljoonaa hehtaaria. Niitä käytettiin vielä 1950-luvulla energiantuotantoon, eikä niitä nytkään tarvita elintarvikeomavaraisuuteen. Ne voidaan nytkin käyttää energiantuotantoon.
Tässä suhteessa näyttikin jonkin aikaa hyvältä. Ruokohelven viljelyala kasvoi kohisten, mutta nyt näyttää pelurimieliala päässeen voitolle. Ruokohelpituotannon energiatasehan on voimakkaasti positiivinen ja kasvuston juuristo muodostaa kasvualustaan sen laatua parantavan hiilinielun.
Ruokohelpihiilinielulla maanviljelys voisi rauhoittaa omaatuntoaan ilmastokeskustelussa, mutta eipä näytä olevan tarvetta PR-arvon korottamiseen. Keskusjärjestöiltä ei ole kuulunut hiiskahdustakaan, kun ministeriön virkamiehet pelaavat tukirahoilla tai sitten he pelaavatkin järjestöjen pillin mukaan.
Koko maataloudenkenttä toimii juuri toisinpäin kuin sen pitäisi toimia. Nyt rakennetaan kasvavaan energiantarpeeseen tukeutuvia suuryksiköitä. Niitä kukaan ei jaksa huoltaa, ei fyysisesti eikä pääomahuollon osalta. Koko tämä muotivillitys tukeutuu fossiiliseen energiaan, jonka saanti hyvin pian vaikeutuu. Syy on Kiinassa ja Intiassa, ei Suomessa.
Kaiken huippu on, että haluttaisiin polttaa turvepintaisten peltojen turpeet autojen moottoreissa. Kun pelto on ruokohelpituotannossa, sen pinta pysyy avaamattomana kymmenestä neljääntoista vuotta, jolloin turpeen hiili ei samalla tavoin pala hiilidioksidiksi kuin muokattaessa peltoa kasvukausittain.
Suomen maatalouden tulevaisuus on erityisesti maito- ja perunatuotannossa. Maidontuotannon yksikkökoko ja maataloustuki kannattaa räätälöidä sellaiseen mittakaavaan, että energiankulutus minimoituu ja tilan oma energiantuotanto maksimoituu. Kalliilla fossiilisella energialla ei kannata rehupaalin perässä ajella ympäri pitäjää. Siinä haihtuvat katteet pakokaasuina lisäämään kasvihuoneilmiötä.
Vielä muuan yksityiskohta. Suomen perunantuotannon High Grade-alueelle perunantuottajat ovat junailemassa ydinvoimalaa. Saattaisikohan käydä niin, että puhtaususkottavuus on lujilla, vaikka näillä asioilla ei sinänsä kytkentää olekaan.
Suomesta ollaan tekemässä Euroopan jätteiden kaatopaikkaa, jota kuvioitetaan kaivosrotkoilla ja sivukivivuorilla!
Erkki Pulliainen